kylmäverinen

Luku 20. mitä minä annan ymmärtää?

67 päivää ennen

Aurinko on noussut ja taivas muuttunut sen myötä punertavaksi. Eldon on kerännyt miehisyytensä rippeet ja pakottautuu ajamaan nyt jo muiden autojen ympäröidessä meitä. Punainen Kia on ajanut perässämme pelottavan kauan. Scarlet nukkuu etupenkillä poski kylmää ikkunaa vasten. Ellie istuu puolittain sylissäni nojaten minuun. Olen kietonut käteni tuon laihan vatsan ympärille ja upottanut huuleni tuon hiuksiin sen jälkeen kun olin painanut niihin suudelman.

Ellien rinta kohoilee, kun tyttö hengittää. Hänen silmänsä näyttävät olevan kiinni, mutta oikeasti katsovat vain käsiäni joiden päällä tuo pitää käsiään rennosti.

"Mitä sä ajattelet musta? Tai siis mitä sun päässä liikkuu minun suhteen?" Kysyn hiljaa tuon hiuksien seasta. En ole varma kuuluuko ääneni tarpeeksi hyvin, jotta siitä saisi selvää.

"Olet kaikkea muuta kuin annat ymmärtää, hyvällä tavalla." Ellie vastaa niin ettei edessämme oleva Eldon kuule.

"Mitä minä annan ymmärtää?"

"Sulla on vaan kova ulkokuori."

Siirrän huuleni ihan Ellien korvan viereen ja kuiskaan hiljaa: "Mitä sanoisit jos olisimme yhdessä? Virallisesti?"

Ellie ottaa käteni omaansa. Hän silittää kämmenselkääni hellästi pienellä liikkellä ja kuiskaa: "Käy paremmin kuin hyvin."

Virnistän ja painan suudelman tuon niskalle.

Ellie hymyilee onnellisesti. Tiukennan otettani tuosta ja vedän tuon samalla lähemmäs. En minä Ellietä rakasta, mutta on hyvä olla joku tukiverkko. Joku jolle voi puhua, joku pitämään kulissia yllä normaalista elämästä ja no joku jolta saa säännöllistä seksiä.

Eldon ajaa pienen punaisen puutalon eteen. Soratien vieressä on lammasaitaus ja toisella puolella kanahäkki. Scarlet herää ja haukottelee unisesti. Hänen poskelleen on jäänyt punainen jälki ikkunaan nojaamisesta.

Ellie nousee istumaan kunnolla ja riisuu takkini harteiltaan. Hän näyttää kovin pieneltä ja luiselta ilman liian isoa takkia ympärillään. Ellie laskee sen syliini hymyillen. Hän ja Scarlet nousevat autosta ja kävelevät sisälle taloon. Kapuan takapenkiltä Eldonin viereen etupenkille.

"Noni missä sä asut?" Eldon kysyy ja käynnistää Cadillacin uudelleeen. Hän lähtee liikkeelle.

"Öm.. Lontoon keskustassa." Valehtelen. Eihän minulla mitään asuntoa ole. Asuin ennen orpokodissa ja nyt baarilla. Ensin muut ihmettelivät kun olin siellä aina niin aikaisin, mutta enää he eivät jaksa välittää. Ei sillä että minä siellä nukkuisin. Nukun vain silloin kun on pakko. En uskalla enkä halua mennä nukkumaan. En halua olla tiedottomassa tilassa.

Eldon ajaa kohti Lontoon keskustaa väsyneenä. Olemme molemmat hiljaa. Auton täyttävä hiljaisuus on melkein käsinkosketeltava. Löisin vaikka vetoa, että jos yrittäisin saada hiljaisuudesta nyrkilläni kiinni, saisin siitä kiinni.

"Voit jättää mut tähän." Sanon, kun olemme noin kahden korttelin päässä baarista.

Eldon pysäköi tien reunaan ja katsoo taloja ympärillä. Hän yrittää arvuutella missä niistä asun. En jää odottamaan tuon ajatusketjun päättymistä vaan nousen autosta.

"Se ois sitte 60 puntaa." Eldon sanoo sarkastisesti esittäen taksikuskia.

Kaivan taskujani ja ojennan tuolle 50 ja 10 punnan setelit. Tiedän että hän vitsaili, mutta halusin antaa rahat silti. He olivat minun takiani joutuneet sinne Walesin metsiin, joten halusin antaa edes jotain.

Eldon näyttää hämmentyneeltä, mutta tunkee setelit taskuunsa. Hän avaa suunsa sanoakseen jotain, mutten jää kuulemaan sitä vaan pamautan auton oven kiinni ja kaivan taskustani sytkärin ja askin. Sytytän tupakan kädelläni suojaten ja katson kun Eldon ajaa mustalla Cadillacilla pois länteen.

Kävelen kohti baaria ja vedän nikotiinia keukoihini. Aurinko on noussut jo aikoja sitten ja ihmiset matkaavat töihinsä. Ohut valkea lumikerros on täynnä erilaisia ja eri kokoisia kengänjälkiä. Koetan kuin automaatiolla, onko ase yhä povitaskussani. Se on siellä yhä.