kylmäverinen

Luku 14. typerä tyttö

83 päivää ennen

Seison baaritiskin takana. Kaadan siideriä pitkään lasiin ja ojennan sen toisella puolella istuvalle naiselle. Hän on arviolta 16 vuotta, mutta olen tottunut tarjoilemaan alkoholia alaikäisille. Hänellä on tummanruskeat pitkät hiukset jotka ovat laskeutuneet tuon rinnalle täysin suorina, kuin suoristettuina. Hänen ruskeat silmänsä ovat samaa sävyä hiusten kanssa. Naisella on lyhyt musta hame ja valkoinen t-paita, joka paljastaa osan vatsasta.

Katson, kun tuo juo siideriä. Olen nähnyt hänet jossain. Hän on kaunis. Hän on sillä tavalla naisellinen, että esimerkiksi Ellie ei ikinä pääsisi siihen. Hänellä on hyvät muodot, en ala kaunistelemaan, koska joku feminismille omistautunut liitto sanoo ettei naiset ole objekteja. Saan sanoa miestä lihaksikkaaksi, joten saan sanoa että naisella on hyvät muodot.

"Olen Rosalie jos sitä mietit, mutta kaikki sanovat Rose." Roseksi kutsuttu nainen hymyilee hieman vinosti. Hänen äänessään kuuluu saksalainen korostus.

"Mukava tavata Rose. Olen Jesper, jos nyt teet sillä tiedolla mitään." Virnistän.

Rose katselee minua. Minä katselen häntä. Hän juo siideriään, mutta laskee lasin syrjään. Kumarrun tuon eteen nojaten käsiini ja vien huuleni hellästi tuon huulille. Suutelen Rosea. Hän vastaa suudelmaan. Rose upottaa toisen käden sormet hiuksiini ja toisen käden hän liu'uttaa niskaani. Maistan siiderin, jonka hän juuri joi.

Irrottaudun ja kuiskaan tuon korvaan: "Vuoroni loppuu vartin päästä." Saan Rosen virnistämään. Hän päästää kätensä valumaan niskastani ja hiuksista. Hän jatkaa siiderinsä juontia.

Jatkan työvuoroni loppuun ja menen sitten pukuhuoneille. Kiinnitän veitsen vyöhön tupeessa. Heitän maastokuvioisen takkini kauluspaidan päälle. Tarkistan, että ase on povitaskussa ja veitsi varmasti tupeessa.

Kävelen takaisin baarin puolelle, jossa Rose odottaakin minua. Lähdemme yhdessä kävelemään pimeälle tielle. Hänen kasvonsa ovat ruskettuneet, mutta näkyvät hyvin katulamppujen valossa. Rose vaikuttaa samalla itsevarmalta ja pelokkaalta. Kuin hän tietäisi teoriassa olevansa turvassa, mutta mahdollisuus tuhoon on aina mahdollinen.

"Uskotko, että Lontoossa liikkuu sarjamurhaaja vai suorittaako hän vain Wolttereiden murhat ja lopettaa sitten. Pitäisikö minun esimerkiksi olla huolissani?" Rosen saksalainen korostus sävähtää korvaan inhottavasti.

Minua epäilyttää miksi hän utelee asiasta minulta. Onko hän saanut päähänsä totuuden murhaajasta, että se olen minä. Voi toki olla, että häntä vain hermostuttaa kaupungin kuuluisin murhien sarja. Päädyn kuitenkin vastaamaan vain: "En tiedä asiasta sen enempää kuin sinäkään."

Tarkkailen häntä. Hän vaikuttaa hermostuneelta katseeni alla. Hameen alta pilkottaa jotakin. Samassa tajuan, etten ole kävelyllä yhdenkään Rosen tai Rosalien kanssa. Tyttö on ihan selvästi Lucianan ja Harveyn 16 vuotias tytär Amalie Woltter. Hameen alle reiteen on kiinnitetty ase. Samalla tavalla kuin veitsi on kiinnitetty vyöhöni.

"Kävelit sitten suoraan kuolemasi luo. Typerä tyttö." Sanon ja hamuilen asetta povitaskustani.

Amalie tajuaa, että tajusin ja vetää aseensa esiin nopeammin kuin minä. Osoitamme toisiamme aseilla. Hän tähtää rintakehääni ja minä tähtään häntä suoraan otsaan. Hänestä ei ole painamaan liipaisinta. Hänhän on vain 16 vuotias pikkutyttö.

Saan jollain ihmeen keinolla napattua aseen Amalien kädestä. Hänen katseensa on täynnä puhdasta kauhua ja pelkoa, kun kävelen hänen taakseen aseella osoittaen. Hän tietää kuolevansa hetkenä minä hyvänsä. Painan aseen väliaikaisesti tuon ohimolle ja otan metsästysveitsen tupeesta suurieleisesti.

"On pelkurimaista käyttää valenimeä." Kuiskaan tuon korvaan ja painan veitsen terän tuon kaulalle. "On epäammattimaista alkaa kyselemään heti." Palautan aseen povitaskuun. "On typerää edes lähteä tällaiseen hommaan, Amalie."

Amalie tärisee veitsen ja minun välissä. Hän pelkää kipua. Hän pelkää, ettei kuole heti veitsen viiltäessä kurkkua.

"Sinä tiedät kuka olen. Sinun kohdalla päätän siis säästää luotejani, Amalie rakas." Kuiskaan tuon korvaan ja teen tytöstä historiaa.