kylmäverinen

Luku 1. Sinulla on kauniit silmät

183 päivää ennen

Katson paidatonta itseäni peilistä. Kalpeita kasvojani reunustaa sysimustat hiukset, joita en jaksa siirtää silmien edestä. Ympäri rintaani on pitkiä viiltoja muistutuksena siitä että olen osannut olla avuton rääpäle, joka on helppo puukottaa.

Nojaan lavuaarin reunoihin arpisilla käsilläni ja tuijotan itseäni sysimustiin silmiin, isäni silmiin, paholaisen silmiin. Mieleni tekee itkeä, mutta kyynelkanavani ei ole toiminut niin pitkään kuin vain muistan. Mieleni tekee lyödä nyrkki peiliin ja saada se hajoamaan moniksi sirpaleiksi, mutta en erityisemmin tunne vihaa. Kaikki on vain siinä, vailla huomiotani.

"Gillers!" Kuulen ohjaajan huutavan jo kolmatta kertaa. En vaivaudu vastaamaan.

Vedän kauluspaidan päälleni ja napitan sen ilman mitään kiirettä. Ohjaajien hermoja on kiva koetella. Laitan sinisen kravatin kaulaani jättäen sen aika löysälle. Heitän saamaa sävyä olevan pikkutakin kauluspaidan päälle ja menen avaamaan oven.

Kärttyisen näköinen ohjaaja seisoo hermo kireänä oven edessä. Hän läimäyttää kämmenensä poskelleni saaden pääni kääntymään pois. En vaivaudu kääntämään katsettani takaisin, mutta ohjaaja kääntää sen itseensä leuasta kiinni pitäen.

"Sietäisit tulla tervehtimään uutta nuorta, herra Gillers." Hän murahtaa.

Jes, mennään pää kolmantena jalkana juhlimaan sitä, että joku on menettänyt vanhempansa.

Ohjaaja päästää pääni vapaaksi kovakouraisesti. Hän mulkaisee minua vielä tuimasti ja lähtee kävelemään pitkässä käytävässä. Oletan siis, että minun tulee seurata.

Kävelen kädet taskuissa ihmisten sekaan. Ihmiset ovat ympäröineet uuden särkyneen sielun rääpäleen. Kävelen hieman lähemmäs kuin minua kiinnostaisikin ja siinä hän on. Tyttö näyttää pelottavan itsevarmalta blondien pitkien hiustensa ja kirkkaan sinisten silmiensä kanssa.

Tyttö katsoo minua hymyillen, mutta minä katson vain kylmästi takaisin. Haron hiuksiani, kun tyttö matkaa luokseni ihmispaljoudesta. Kenen tahansa muun teinipojan sydän olisi heittänyt tässä vaiheessa voltin, mutta minä pysyn ulkoa ja sisältä kylmänä.

"Cabrielle Hawley." Tyttö ojentaa kätensä kättelyyn ja otan siitä kiinni.

"Jesper Gillers." Totean kylmäkiskoisesti.

"Kiva nimi" Cabrielle hymyilee ystävällisesti.

En vastaa.

"Voit muuten kutsua minua Cabiksi."

En vastaa.

"Kaverit kutsuvat minua siksi."

En vastaa.

"Nähdäänkö joku päivä vaikka pihalla, kaveri?"

Auts, friendzoned.

"Tai voidaan me joskus olla enemmänkin.."

Safe.

"Odotan sinua huomenna illalla, seitsemältä." Cabrielle lähtee.

Jään katsomaan tuon perään ilme yhä kylmänä. Jos jotain positiivista halutaan hakea, osasin oman nimeni. Mutta eihän sitä kukaan tiedä, jos nimeni onkin oikeasti joku muu.

Onnistun palaamaan turvallisesti takaisin huoneeseeni. Lukitsen oven ja katson peiliin näkemättä itseäni. Silmien alla olevat tummat alueet muistuttavat minua valvotuista öistä.

Haron hiukseni taakse ja heitän pikkutakin huoneen nurkkaan, jossa se osuu valokuvakehykseen. Kuvan päällä oleva lasi pirstoutuu säpäleiksi lattialle.

Nostan kehykset lasinsirujen keskeltä ja siinä on hän ja hänen kelvoton kusipää aviomiehensä. Kuva on vanhempieni hääkuva. Äiti hymyilee leveästi kameraan valkoinen mekko päällään ja pitäen isän käsivarresta kiinni. Äidin vaaleat hiukset on solmittu nutturalle ja hänen vihreät silmänsä katsovat onnellisina kameraan.

Uskallan viimein kääntää katseeni isään. Hänen sysimustat hiukset on kammattu geelillä taakse. Hänen mustat silmänsä katsovat ilmeettöminä kameraan. Kasvoille hän on saanut väännettyä hymyä muistuttavan irvistyksen. Isä on vain liian vastenmielinen ja ihan niin kuin minä.

182 päivää ennen

Kello lähenee uhkaavasti seitsemää minun istuessa omenapuun alla ajatuksissani. Cabrielle istuu viereeni, aivan liian lähelle. Pystyn melkein kuulemaan tuon sydämen sykkeen. Katselen tuon kenkiä, vaikka näen sivusilmällä tuon katsovan minua.

"Oletko ujo vai miksi välttelet katsettani?"

Käännän ilmeettömän katseeni tuohon vastauksena. Cabrielle tutkii katseellaan silmiäni ja haroo hiukseni pois tieltä.

"Sinulla on kauniit silmät. Monella ei tuollaisia näe."

En vastaa. En keksi vastausta.

Tuo jatkaa silmieni tutkimista hiljaisuudessa.

"Sinullakin on kauniit silmät." Saan vihdoin sanotuksi.

Cabrielle hymyilee kauniisti ja ystävällisesti.