kylmäverinen

luku 27. lupaan muistaa kaiken

7 päivää jälkeen

Ellie Tremblay

Olen maannut huoneessani ja tuijottanut televisiota viimeisen viikon. En ole saanut öisin nukutuksi. Uutiset ovat täynnä häntä, joka ei auta tilannetta yhtään, mutta haluan silti tietää kaiken. On käynyt ilmi, etten oikeasti tiennyt poikaystävästäni mitään. Olen ilmeisesti tietämättäni seurustellut sarjamurhaajan kanssa. Luulin tuntevani hänet, mutta oikeasti tiesin vain sen mitä minun haluttiin tietävän.

Äitini on hermoromahduksen partailla. Hänestä minun olisi pitänyt ottaa enemmän selvää mihin olen ryhtymässä. Hän on tietenkin huolissaan ainoasta tyttärestään, mutta olen nyt turvassa. Minua ei satutettu ja Jesper on nyt kuollut. Mikään ei voisi enää muuttaa tilannetta. Siitä on seitsemän päivää. SEITSEMÄN PÄIVÄÄ. Seitsemän vitun pitkää päivää, jonka aikana en ole tehnyt mitään.

Huoneeni ovi avautuu ja 31 vuotias nainen astuu huoneeseeni. Äitini tuijottaa minua pettyneenä. Tuijotan televisiotani kääriytyneenä peittoon. Äiti huokaa syvään ja siirtää painon jalalta toiselle.

"Ellie Madelina Tremblay, sulla on puolituntia aikaa olla valmis." Äidin ääni on tiukka niinkuin aina.

"Valmis mihin?" Pidän katseeni tiukasti televisiossa.

"Sen nistin hautajaiset." Eivät ne edes ole kunnon hautajaiset, muistotilaisuus vain.

"Jesper ei ollut nisti." Sekin on tavallaan valetta, koska minulle on selvinnyt, että tuolla oli ollut addiktio esimerkiksi LSD:hen.

"Hän tappoi useita ihmisiä ja sinä edelleen puolustat häntä."

"Lopeta."

"Ellie hän oli sarjamurhaaja."

"Mä käskin lopettaa. Mä tulen pian."

Äiti huokaa, lähtee ja sulkee oven perässään.

Nousen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja päässäni alkaa huimata. Raahaan itseni vaivoin suihkuun, jossa kylmä vesi yrittää herättää minua onnistumatta. Pesen hiukseni, mutta en jaksa kuluttaa aikaani hoitoaineeseen.

Puen ylleni mustan mekon minkä äiti oli ilmeisesti käynyt ostamassa. Mekko ylettyy polviin, paljastaa olkapäät ja on täysin oikean kokoinen. Se on kaunis, mutten näe sitä niin. Näen sen vaatteena, joka tiivistää kaiken yhteen. Kuoleman, surun, kaipuun, valheen ja pakotuksen. Mikään ei ole kirkasta ja hyvää. Mikään mitä muistan hänestä ei ole hyvää. Parhaimmatkin hetket muistuttavat siitä että ne ovat nyt mennyttä, ne ovat nyt vai muistoja.

Kyynel valuu poskelleni.

Lupaan muistaa kaiken. Jokaisen yksityiskohdan.

Lupaan pitää lapsestasi hyvää huolta. Olen jo päättänyt nimenkin. Nathan Gillers.

THE END.