Bleeding love//IN FINNISH

Chapter six

Maanantaina olen aamulla todella varovainen. Koulun käytävillä astellessa katson koko ajan ympärilleni. En voi olla liian varovainen. En tässä asiassa. Minua pelottaa koko ajan, että Cody ilmestyy jostain. Jos hän on oikeasti muuttanut takaisin tänne, niin kai hän on tulossa takaisin kouluun. Toivon todella, että hän ei ole tullut takaisin. Toivon sitä sydämeni pohjasta.

Kävelen lokerolleni hakemaan ensimmäisen tunnin kirjat, mutta olen koko ajan varpaillani. Odotan sitä, että Cody ilmestyy jostain kulmaan takaan. Ja tämähän on ihan hirveää. Tämä on epäreilua. Minulla meni niin luonnottaman pitkä aika päästäkseni tähän pisteeseen. Juuri tähän, joss Codyn nimen sanominen ei erikoisemmin herätä minussa samanlaisia tunteita kuin vuosi sitten. Nyt se kaikki on mennyttä. Vuoden työ meni suoraan hukkaan, kun Cody palasi. Elämäni tuntui pysähtyneen, kun näin hänet siinä pihalla. Kun kuulin hänen äänensä. Sen hetken muistelu saa kelmät väreet leviämään kehooni. Ihan kuin olisin nähnyt aaveen.

Kova ääninen kellon soitto saa minut paiskaamaan kaappinin oven kiinni, ja lähtemään luokkaan päin. Emmalla on myös matikkaa, mutta hän on toisessa ryhmässä. Ei me kaikki mahduta yhteen luokkaan, joten pakko olla useampi ryhmä. Onneksi Thomas on samassa ryhmässä ja istuu aina viereeni. Hänelle en vain voi puhua tästä asiasta. En ainakaan nyt, enkä koskaan jos Cody on oikeasti lähdössä pois. Ehkä tulkitsin hänen katseensa väärin. Ehkä hän kävi näkemässä täällä vain venhempiaan ja pikkusiskoaan.

Kävelen luokkaan ja menen tapani mukaan ihan perälle. Vedän hupun päähäni, kun lasken pääni pulpettiin. Opettaja ei ole vielä tullut, eikä tämä luokkakaan vielä täysi ole. Sain viime yönä niin vähän unta kun mietin vain palaako Cody kouluun vai onko hän häipännyt. Vaikka kuinka yritin saada hänet mielestäni pois, niin se ei onnistunut. Ei onnistunut niin millään. Yritin jopa miettiä sitä, että menen Thomasin luo keskiviikkona syömään, mutta ei sekään auttanut.

"Hei", kuulen äänen ja samlla kosketuksen olkapäälläni. Nousen nopeasti kunnolla istumaan, koska säikähdän todella paljon. "Anteeksi. Ei ollut tarkoitus säikyttää."

"Ei se mitään", vastaan Thomasille, joka istuu viereeni. Samalla opettaja tulee luokkaan, laittaen oven tullessaan kiinni.

"Hyvää huomenta oppilaat. Mennääs tässä nyt suoraan asiaan. Ottakaa ne oppikirjat esille", opettaja kuuluttaa luokan edestä ja hänen katseensa kiertää luokassa. Hän aina vain kerran katselee ympärilleen jolloin ottaa poissaolijat ylös. Hän tuntee kaikki oppilaansa todella hyvin. Hän onkin varmaan koko koulun ainut opettaja, joka muistaa oppilansa todella hyvin.

"Oletko sinä kunnossa?" Thomas kysyy minulta, kun kaikki kääntävät kirjastaan oikeaa sivua. Matikka ei nappaisi nyt ollenkaan. Tuntuu, että kaikki tällä kurssilla opetettu on unohtunut.

"Olen joo. Minä nukuin vain todella huonosti."

Hymyiln Thomasille hiukan, eikä se ole mitään teennäistä hymyä. Hän saa minut oikeasti paljon paremmalle tuulelle. Hän saa minut unohtamaan tuolla hymyllään kaikki minun murheet ja ongelmat. Thomasin hymy on vain niin kaunis ja valloittava. Minä voisin katsella sitä todella pitkään.

"Grant! Huppu pois päästä, kun ollaan sisätiloissa", kuulu opettajan käsku, jolloin vedän hupun oitis pois päästäni.

Yritän parhaani mukaan keskittyä opetukseen, mutta ajtukseni harhailevat ihan kunnolla. Tällä kertaa ei ex-poikaystävässäni, vaan Thomasin vanhemmissa. Me ei olle sovittu mitään päivää milloin tapaan heidät, mutta tiedän sen päivän koittavan jossain vaiheessa. Ihan varmasti tulevien viikkojen aikana. Minua jännittää aivan hirveästi se tapaaminen. He vaikuttavat niin mukavilta ja kaikinpuolin niin täydellisiltä ihmisiltä. Entä jos en heidän mielestään tarpeeksi hyvä heidän pojalleen? Landon kyllä sanoi, että he tulisivat pitämään minusta, mutta en itse olisi niin varma. Eihän sitä voi koskaan tietää.