Bleeding love//IN FINNISH

Chapter sixteen

Keskiviikkona Brody oli onneksi nukkumassa kun lähdin kouluun. Yritin tehdä kaiken kotona mahdollisimman hiljaa, että hän ei vaan heräisi mihinkään. En kyllä usko, että hän olisi siltikään tullut makuuhuoneestaan pois. Hänellä meni eilen töissä niin pitkään, että hän varmasti nukkuu tänään myös pitkään. Hän kyllä on kotona kun tulen koulusta kotiin ja silloin hän haluaa puhua kanssani. Meillä jäi eilen juttu kesken.

Parhaillaan yritän parhaani mukaan vältellä Thomasia. Minulla on nyt niin paljon ajateltavaa, ja ihan ensimmäisenä haluaisin sopia Emman kanssa. Minä olen sellainen ihminen, joka ei suuttuu todella vähästä ja vaikka suuttuisinkin kunnolla, niin en jaksa olla pitkään vihainen - en Emmalle. En osaa. Minua ahdistaa vaikka olenkin ollut hänelle vihainen vasta sellaiset kaksi vuorokautta.

Minä tarvitsen ystävääni.

Huomaan saman käytävän varrella Thomasin, joka juttelee kavereidensa kanssa. Hän on selin minuun, eli pääsen kaikessa rauhassa käymään lokerollani. Hän puhuu kovaa, joten kuulen tänne asti mitä hän puhuu kavereidensa kanssa. Ei mitään erikoista. Heillä ei tällä viikolla ole mitään pelejä, mutta viikon päästä heillä on peli Cincinnatissa.

Otan nopeasti kirjat pois lokerostani ja käännyn jo lähteäkseni tarpomaan kohti luokkaa, mutta pysähdyn paikalleni kun näen Codyn. Hän kävelee huppu päässä eteenpäin, mutta pysähtyy itsekin kun huomaa minut. Tiedän, että hän on kanssani seuraavaksi samalla kurssilla. Niin on myös Thomas ja Emma. Minun pitääkin kiirehtiä sinne nopeasti, mutta en saa katsettani irti Codyn silmistä.

En voi uskoa, että hän kirjoitti minulle sellaisen kirjeen. En olisi uskonut hänestä. En tiennyt, että hän osaisi kirjoittaa mitään sellaista. Toisaalta on kiva, kun hänestä tulee jotain hyvällä tavalla yllättävää esiin. Miten hyvin minä edes tunnen hänet? Codyn yläpuolella tuntuu aina leijuvan jokin kysymysmerkki, eikä se koskaan taida lähteä.

"Et ollut eilen koulussa", kuuluu ääni aivan vierestäni, joka pakottaa irrottamaan katseen Codyn silmistä. Vilkaisen viereeni tullutta Thomasia, joka on tunkenut kätensä farkkujensa taskuun. Hän odottaa minulta ilmeisesti vastausta, eikä näytä huomaavan mitä äsken tässä oli meneillään. Hän ei huomaa hämmennystäni tai sitä kuinka säikähdin hänen ääntään.

"Joo. Minulla oli vähän huono olo", sanon ja käännän hieman katsettani, että voisin nähdä onko Cody enää siinä. En näe häntä enää, joten hän on varmaankin jatkanut matkaa eteenpäin. "Anteeksi, että en laittanut viestiä tai mitään. Minä yksinkertaisesti unohdin."

"Ei se mitään. Tärkeintä, että sinä olet kunnossa", Thomas sanoo ja vilkaisee kavereitaan, jotka huutelee hänen peräänsä.

"Menen vain. Nähdään luokassa", sanon, enkä anna Thomasille tilaisuutta vastata mitään. Jatkan nimittäin matkaani luokkaa kohti. Tunnin alkuun on vielä kymmenen minuuttia, mutta en nyt jaksa minnekään käytävälle jäädä odottamaan. Luokan ovi on todennäköisesti auki, joten samahan se on jo sinne mennä.

Luokassa ei hirveämmin ole porukkaa, mutta huomaan lähes heti Emman joka istuu yhdessä nurkassa. Hän katsoo puhelintaan todella keskittyneesti, eikä näytä kiinnittävän huomiota siihen kuinka lähenen häntä ja lopulta istahdan hänen viereensä.

"Eihän tämä paikka ole varattu?" Kysyn, joka säikyttää ystäväni. Hän nostaa katseensa nopeasti minuun, eikä mene pitkään kun helpottunut hymy kohoaa hänen huulilleen.

"Se on varattu aina sinulle, Iz", Emma sanoo ja samalla laskee puhelin pulpetille. "Oletko sinä vielä miten vihainen minulle?"

"En minä jaksa olla sinulle vihainen, Emma. Tietysti olisin halunnut, että olisit kertonut minulle siitä kirjeestä, ja kyllähän minä tiedän, että luulit suojelevasi minua ja olevan sen minulle parhaaksi."