Bleeding love//IN FINNISH

Chapter fourteen

En haluaisi olla parhaillaan koulussa, koska moni asia elämässni tuntuu juuri nyt olevan sekaisin. Minun pitää puhua Emman ja Thomasin kanssa, pitää vältellä Codya ja sitten vielä äiti on kadoksissa. Me ei eilen Brodyn kanssa löydetty häntä mistään ja olen todella huolissani. Kaikki vain sanoivat, että he olivat nähneet äidin viimeksi perjantaina. Hänestä ei ole siis moneen päivään mitään havaintoja.

Pääni on ihan sekaisin, koska en tiedä mitä minun pitäisi nyt tehdä. Ehkä juttelen ensin Thomasin kanssa, koska se tuntuu kaikista helpoimmalta. Sitten minun pitää jutella Emman kanssa, ja toivon todella, että hän ei vienyt sitä kirjettä. Haluan hänen olevan rehellinen ja toivon sen vastauksen olevan kielteinen. En nimittäin halua uskoa, että hän on oikeasti mennyt tekemään minulle sillä tavalla.

Otan ensimmäisen tunnin kirjat esiin, joka sattuu olemaan matikkaa. Tasan viikko sitten varoin Codya ja olin niin ärsyyntynyt, kun hän ilmestyi siihen minun ja Thomasin eteen istumaan. Minua pelottaa mennä nyt sinne tunnille. En halua puhua hänen kanssaan ollenkaan, enkä halua että hän istuu meidän edessä.

"Iz", kuuluu Thomasin ääni hänen omalta lokeroltaan, jonka hän laittaa kiinni. Minä suljen myös omani ja odotan, että Thomas kävelee luokseni. "Minä olen oikeasti pahoillani, että menin kertoaman siitä kaikesta vanhemmilleni. En olisi saanut, mutta minä silti tein niin. Haluan sinun tietävän, että en enää koskaan tee niin."

"Minun puolesta me voidaan unohtaa koko juttu. En jaksa olla riidoissa kanssasi", sanon ja yritän hymyillä, vaikka minua ei hymyillytä yhtään. Nukuin viime yönä niin vähän aikaa, koska kaikki tämä valvotti minua.

Minun pitäisi olla Thomasille rehellinen ja kertoa minun ja Codyn suudelmasta. En tosin itsekään tiedä, että mitä oikein ajattelen siitä, joten vielä ei ole sen aika. Juuri siksi tarvitsen myös etäisyystä ex-poikaystävästäni.

Miten on mahdollista, että viikko hänen paluunsa jälkeen olen jo suutelemassa häntä? Minkälainen side meidän välille oikein on syntynyt silloin aikanaan, kun Codylla on vielä niin suuri merkitys minulle? Äidin lisäksi olen vain ajatellut häntä tai vähintään asioita, jotka liittyvät häneen.

Miksi en voi unohtaa häntä?

"Oletko sinä kunnossa?" Thomas kysyy aivan yhtäkkiä ja laskee kätensä olkapäälleni. Minä nyökyttelen vain nopeasti päätäni ja lähden kävelemään kohti luokkaa, koska kello soi jo vähän aikaa sitten.

"Eihän vanhempasi suuttuneet minulle, kun lähdin niin nopeasti silloin perjantaina?" Kysyn, kun lähenemme luokkaa, jonka ovi on auki.

"Eivät. He olivat ensin ihmeissään, kunnes selitin heille koko jutun. He haluavat tavata sinut uudestaan. Olethan sinä edelleen tulossa meille viikonloppuna? Vanhempani ovat vapaalla lauantaina."

"Olen pahoillani, mutta minun vuoroja siirrettiin. Menen perjantaina koulun jälkeen töihin ja olen launtaina koko illan. Menen silloin töihin jo aikaiseen. Anteeksi, mutta minun on pakko tehdä enemmän vuoroja", valehtelen Thomasille päin naamaa, kun saavumme luokkaa. Ihan ensimmäisenä silmäni kohtaa Codyn silmät, mutta en katsele niitä pitkään, kun siirryn katsomaan lattiaa.

"No voidaanhan me myöhemminkin nähdä", Thomas sanoo ja juuri samalla opettaja tulee sisään. Hän vetää luokan oven kiinni ja jää tuijottamaan minua ja Thomasia. En anna hänelle aikaa puhua, kun lähden kävelemään meidän paikalla.

Istahdan Codyn taakse ja jään tuijottamaan hänen selkäänsä. Hänellä on huppu päässä ja katse suunnatta ikkunasta ulos. En voi olla miettimättä sitä yötä. En varsinkaan silloin kun olen Codyn kanssa samassa huoneessa.

Minä lähdin sieltä talosta nopeasti pois. En jäänyt odottamaan Codya, vaan juoksin ulos. Juoksin sieltä talosta ja oikeastaan koko sen pelottavan tien metsän laidalle asti. Metsässä minä kaaduin ja satutin vasemman polveni. Housuihin tuli reikä ja jalastani vuosi verta. Pääsin vielä puhdistamaan sen ennen nukkumaanmenoa.