Follow You To Stars

Aivan yksin

                             SARAH       

"Sarah" kuulen matalan miesäänen.

Yritän olla välittämättä äänestä ja ryntään käytävään.

Poika, tai no oikeastaan miehenalku juoksee minut kiinni ja pysäyttää.

"Sarah" hän toistaa. "Pitkästä aikaa" hän jatkaa ärsyttävän letkeästi.

Vedän kasvoilleni jäätävimmän ilmeeni ja pysyttelen hiljaa.

"Et taida olla puheliaalla päällä" hän tokaisee. "No eihän se minua haittaa. Ei me ennenkään niin paljoa puhuttu" hän sanoo virnistäen.

Yökötyksen aalto pyyhkäisee ylitseni.

"Mitä sinä teet täällä?!" tiuskaisen tuolle ilkeään sävyyn ja käännän kovan katseeni hänen silmiinsä.

Hän kohauttaa olkapäitään. "Niinkuin minä jo sanoin, muutin tänne"

"Miksi?" kysyn pitäen naamani happaman näköisenä.

"Tulin tänne parempaan kouluun... ja tietenkin katsomaan sinua" hän vastaa ja iskee silmää.

Pudistan päätäni kovasti. "Painu vittuun Ben. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa" vastaan hänelle halventavasti.

Vaikka sisältä olen aivan kauhusta kankea, yritän pysyä vahvana hänen edessään. Haluan todistaa, että en ole enää se tyttö joka oli liian pelokas sanoakseen ei. Se tyttö joka teki miltei mitä vain että ei jäisi yksin.

Benin virnistys vain kasvaa . "me molemmat tiedetään että et tarkoita tota"

"Lähde elämästäni!" huudan, käännähdän ympäri ja lähden kävelemään poispäin.

Ennenkuin käännyn kulman taakse kuulen vielä Benin huutavan jotain, mutta jätän sen kokonaan huomioimatta.

*****

Istun tyttöjen vessassa lattialla, ja halasin polviani. Ei, tämä ei voi olla totta. Hän ei voi olla täällä.

Kyyneleet alkavat vierimään poskiani pitkin, ja nyyhkytän yksin tyhjässä vessassa. Kukaan ei voi auttaa minua. Kukaan ei tiedä mitä minulle on käynyt, ei kukaan paitsi äiti. Eikä hänkään kaikkea. Olen täysin yksin. Minulla ei ole ketään.

"Huhuuu? Onko täällä ketään?" kuulen jonkun huhuilevan vessojen ovelta. Lopetan nyyhkytykseni heti, ja kuivaan nopeasti kyyneleistä märät poskeni.

Avaan vessakopin oven ja kävelen mukamas muina miehinä käsienpesu altaalle. Tunnistan ovilla seisovan tytön Lindaksi.

"Onko kaikki ok? Kuulin täältä itkua" Linda kysyy ja katsoo minua huolissaan.

Nyökyttelen ja välttelen tytön katsetta. "On ok, kuulit varmaan omiasi" huokaisen ja lähden kävelemään kohti vessojen ovea.

Mutta ennenkuin ehdin astua käytävään, tunnen Lindan pysäyttävän minut. "Oletko varma? Et vaikuta omalta itseltäsi"

"Olen olen" vastaan ehkä hiukan tylysti vetäistessäni itseni irti ja pyyhältäessäni käytävän ihmispaljouteen.

Tiedänhän minä että voisin luottaa Lindaan. Hän on hyvä tyyppi, eikä varmasti juoruilisi asioistani eteenpäin. En vain uskalla. En uskalla kertoa tästä. Se sattuu liikaa.

Olen viime aikoina saanut pidettyä nämä asiat taka-alalla mielessäni, enkä ole edes kunnolla ajatellut asiaa. Nyt kuitenkin kaikki vanhat muistot ja kaikki paska vyöryy takaisin mieleeni. Tunnen taas sen tuskan minkä tunsin kaksi vuotta sitten. Tunnen sen yhtä kovana kuin silloin.
Minua alkaa myös ahdistamaan kaikki tämä ihmismäärä, joten lähes juoksen ulko ovista ulos jättäen kaikki ystäväni taakseni. Nyt tunnen olevani aivan yksin.
______________________________________

Words 425