tähdenlentoja aamuyöllä

XVII

"Kasvoton?" kysyin hengästyneenä, silmät suurina.

Mareena käveli ripein askelein huoneen keskellä olevan maljan luo ja asetti kätensä sen päälle. Neste maljassa alkoi väreilemään ja kohosi pian Mareenan pään tasalle isona kuplana.
Sen sisään ilmestyi tumma hahmo, jonka koko naama vuosi verta. Hahmo oli Wendy, tajusin.

"Gwendolyn, mitä olet mennyt tekemään", Mareena kuiskasi ja heilautti kättään. Vesikupla tipahti takaisin maljaan ja Mareena siirtyi takaisin luokseni.

"Tunnetko Gwendolyn Hargroven? Tiesitkö, että hän oli kasvoton? Missä olet ollut hänen kanssaa tekemisissä?"

"Jos tarkoitat Wendyä-", aloitin hiljaa ja nostin katseeni takaisin Mareenan silmiin. "Hän on -tai oli, en tiedä enää- koulussani ja tunnen hänet. Hän katosi muutama viikko ennen onnettomuutta ja sairaalassa näin hänestä unta. Hän pyysi apuani ja piirsi verellä otsaani jotakin."

Mareena katsahti taas otsaani ja sitten Theoa. "Sinä et muista häntä."

Theo oli edelleen hiljaa ja tuijotti meitä vuoron perään otsa kurtussa, miettien jotakin.
"Niin, en muista häntä."

"Meillä on vielä mahdollisuus, jos Gwendolyn on onnistunut ottamaan yhteyttä Eleonoraan hänen unessaan, se tarkoittaa, että hänessä on vielä muistojenviejän verta. Hän ei ole kokonaan kuollut."

"Anteeksi, mutta miten Wendy olisi voinut kuolla? Ja hänkö siis on samanlainen kuin minä ja Theo? Ja mikä on kasvoton?" kysyin kasvot kalvenneina.

Mareena oli taas lasipurkkiensa luona ja vertaili niitä etsien jotakin.

"Kyllä, Gwendolyn oli samanlainen kuin te, mutta hän ei ollut vielä löytänyt pariaan, joten hän ei täysin pystynyt käyttämään voimiaan. Voimien käyttö ilman paria on erittäin uuvuttavaa, jos ne ovat jo aktivoituneet. Jos sitä tekee tarpeeksi, yli rajojen suoman määrän, voimat alkavat syödä sisältäpäin ja siinä kohti ei auta enää muu, kuin nekromantia, jos haluaa pysyä hengissä. Uskon, että Gwendolynin tapauksessa on käynyt näin. Hän ei kuunnellut minua ja heikensi itseään niin, että hänellä ei enää ollut muuta mahdollisuutta, kuin kääntyä nekromantikon puoleen. Kaikki epäluonnottomaan kuolemaan liittyvä on visusti kiellettyä ja Vanhojen Kirja poistaa silloin nimen itsestään. Koska Agonien geeniä kantava ei ole täysin ihminen, hän ei voi enää voimiensa palattua muuttua takaisin ihmiseksi, jos kirja poistaa nimen. Tällöin henkilöstä tulee kasvoton, eli jotakin ihmisen ja demonin puolimaastosta. Ne ovat yleensä omassa valtakunnassaan tuonpuoleisen ja tämän maailman rajalla, mutta saattavat joskus eksyä meidän maailmaamme. Silloin joudumme tuhoamaan heidät, sillä he ovat äärettömän vaarallisia."

Suuni on niin kuiva, että pystyn tuskin nielaisemaan.
"Ja mitä se tarkoittaa, että otsassani on jotakin?"

"Se tarkoittaa sitä, että kasvoton merkkasi sinut omalla verellään ja näin sitoi sinut itseensä. Hän siis saa elämää sinun kauttasi ja on täten kuolematon. Jos Gwendolyn todella on muuttumassa kasvottomaksi, sinä olet tällä hetkellä ainoa asia, mikä vielä sitoo häntä meidän maailmaamme. Luulen, että hän haluaa tulla pelastetuksi."

Mareena puristi huulensa tiukaksi viivaksi ja löysi viimein etsimänsä. Hän kaatoi siitä osan pikariin minulle ja osan Theolle.

"Juokaa, sitten muistatte hänet. Theo erityisesti."

Tällä kertaa en meinannut tukehtua, eikä pääni tuntunut räjähtävän. Sen sijaan luulin hetken kylpeväni pilvessä, kunnes tajusin seisovani edelleen Mareenan huoneessa.

Theon silmät olivat suurentuneet entisestään. "Voi taivas, Wendy", hän henkäisi.

**

Illalla tuijotin huoneessani keppejäni, jotka olin sysännyt nurkkaan. En enää tarvinnut niitä, sillä jostakin käsittämättömästä syystä kaikki ruhjeeni olivat parantuneet Tammessa. Minun olisi ehkä kuitenkin järkevintä käyttää niitä pari päivää ihan vain muodon vuoksi, koska muuten herättäisin liikaa huomiota.

Ei sillä, että olin muutenkin koko koulun pääpuheenaihe ja olin koko iltapäivän ja alkuillan saanut vastata muiden älyttömiin kysymyksiin.

Katseeni harhaili levottomana ympäri huonetta, etsien varjoista jotakin epätavallista. Melkein odotin, että Wendy pomppaisi silmieni eteen ja itkisi taas apuani.
Mutta mitä olisin voinut tehdä?
Mareena ei antanut yhtäkään hyvää neuvoa, hän ei edes kertonut, mitä minun ja Theon tulisi tehdä nyt, kun olimme jäljittäjäpari.

Kaivoin tyynyni alta piirtoslehtiöni ja otin kynän yöpöydältä. Pakottava tarve piirtää vei vallan ja aloin hahmotella päähäni piirtynyttä kuvaa. Kynän suttuiset vedot muodostivat hetken kuluttua kuvan likaisesta varastohuoneesta ja varjoissa seisovasta miehestä.

Miehellä oli tumma takki päällä ja keltaisina kiiluvat silmät.

Samalla hetkellä, kun huoneeni oveen koputettiin, säntäsin ylös ja ryntäsin ulos huoneestani.

"Nora, mitä ihm-" ällistynyt Cooper väisti minua juuri ja juuri.
"Täytyy hoitaa yksi juttu, odota siinä, tulen kohta", huusin hätäisesti ja juoksin yöppärini housut ja vanha nalle puh-paita päälläni ulos asuntolasta ja sisään poikien asuntolasta.

Ne kepit unohtuivat.

Koputin hurjistuneena Theon oveen ja sen avasi hänen huonekaverinsa.
"Öö moi?" hän sanoi hämillään ja syöksyin hänen ohitseen huoneeseen. Theoa ei näkynyt, joten avasin vessan oven.

Hän lauloi suihkussa hiljaa Queenia.

Vetäisin suihkuverhon syrjään ja tajusin sekunnin liian myöhään, mitä olin tehnyt.
Theo kääntyi shampoota päähänsä hieroen ympäri ja tajusi seisovansa ilkosillaan edessäni.

"Mitä-?"

Vedin verhon äkkiä takaisin kiinni ja poistuin vessasta kasvot kirkkaanpunaisina hehkuen. Jäin istumaan Theon sängylle ja yritin pyyhkiä verkkokalvoilleni liimautunutta kuvaa.

Mutta jumalauta, hän näyttää hyvälle.

Tajusin vasta nyt, että Theon kämppis tuijotti minua lasit vinksallaan suu auki.

"Öh, moi, olen Nora. Theon - hmm - kaveri." Puna ei millään suostunut laskemaan.
Poika nyökkäsi ja esittelemättä itseään kääntyi takaisin tietokoneensa ääreen, ajoittain minua salaa vilkuillen.

Pian Theo astui pyyhe lanteillaan ulos suihkusta ja katsoi minua hämillään suoraan silmiin, kunnes nopeasti keräsi itsensä.
"Sinulla oli kai jotain asiaa?" hän virnisti ja jouduin todella tekemään töitä, että sain katseeni irti hänen paljaasta ylävartalostaan.

"Öh, joo. Anteeksti tuo äskeinen, en ajatellut. Siis yhtään", mutisin kasvot taas punaisina palaen ja muistin sitten piirtustukseni. "Tulin tämän takia. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta ajattelin sen olevan jotakin tärkeää."

Theo otti ojentamani paperin käteensä ja vilkaisi sitä.
"Monelta tämä tapahtuu?" Theo kysyi äkkiä ja alkoi vetämään vaatteita päälleen. Hän vilkaisi kämppistään ja elehti minulle, että siirtyisimme ulos juttelemaan.

"En minä tiedä! Minulle vain tuli äkkiä tarve piirtää ja tässä lopputulos."

"Piirsit tulevaisuuden. Tämä tässä on demoni ja minun täytyy hoitaa se takaisin sinne mistä se tuli. Sulje silmäsi ja keskity, tiedät kyllä milloin tämä tapahtuu."

Theo pisti kätensä poskelleni ja suljin silmäni. Lämpö Theon kädestä siirtyi poskestani muualle ja yllättävä voima täytti minut - halusin sitä lisää. Astuin lähemmäs Theoa ja pinnistin mieleni äärimmilleen. Sitten tiesin sen ja avasin silmäni.

"Viittä yli puolen yön, Main Streetin kadunkulmassa, kolmannessa risteyksessä. Siellä on vanha varastorakennus. Puoli kilometriä liikenneympyrästä metsän suuntaan."

Nostin katseeni Theon ruskeisiin silmiin, jotka olivat aivan lähellä omiani ja kiinnitin huomioni niiden kauniisiin vihreisiin osiin.

"Nora...?"

Cooper voihkaisi nimeni epäuskoisena ja erkaannuin Theosta. Läheisyytemme näytti varmasti aivan toiselta, mitä se oikeasti oli.

"Cooper, tämä ei ole sitä miltä näyttää!" huudahdin hänen peräänsä, kun tämä kääntyi lähteäkseen.
Otin askeleen hänen suuntaansa, mutta Theo tarttui ranteeseeni.
"Demoni, muistatko. Hoida parisuhdedraamasi myöhemmin."

Voi ei, mihin olen itseni oikein ajanut?