tähdenlentoja aamuyöllä

VII

Keittiöstä pääsi olohuoneeseen, jossa oli valtava telkkari ja vielä valtavampi leffakokoelma. Päätimme katsoa Harry Potteria illalla, koska Cooper ei ollut koskaan nähnyt yhtäkään leffaa ja meidän muiden mielestä se oli yleissivistykseen kuuluva juttu. Oikeastaan, olin jopa kirjojen fanina hieman loukkaantunut tästä faktasta.

Olohuoneesta lähti rappuset toiseen kerrokseen, jossa oli valtava parveke takapihalle ja etupihalle. Siellä oli myös baaritila, isot viinikaapit (joihin meillä ei tosin ollut lupaa käydä tutustumassa) ja ilmeisesti Cooperin isän teurastamia hirven ja poron täytettyjä päitä. Siellä oli Cooperin vanhempien huone, jonne ei kuulemma kannattanut mennä, jos ei halunnut järkyttyä. En edes halunnut ajatella mitä sieltä voisi löytyä.

Yläkerrassa oli myös isot kirjahyllyt täynnä kaiken maailman kirjoja. Ei ne isän kirjakokoelmaa voittaneet, mutta ne tekivät kuitenkin vaikutuksen. Ei vain siksi, että siellä oli jokainen Star Wars- kirja joka oli koskaan kirjoitettu, vaan siellä oli myös kirjallisuuden klassikoita ja monia suosikkiteoksiani.

Silti mielestäni talon paras huone oli se, missä oli flyygeli ja kitarat. Halusin vain niin kovasti päästä kuulemaan Theon soittamista.

"Osaatko sinä soittaa pianoa?" Addy kysyi minulta ja viittoi kohti valkoista flyygeliä.
"Osasin joskus pienempänä. Äitini ystävä piti minulle yksityistunteja muutaman vuoden ajan, mutta en ole koskenut pianoon varmaan kuuteen vuoteen."
"Sepä sääli", Theo virnisti ja istuu sohvalle kitaroiden eteen.
"Soita sinä jotain", ehdotin hänelle ja Addy komppasi minua. Hän vaikutti muutenkin aika innostuneelta Theon seurassa, eikä siinä mitään. He voisivat olla ihan suloisia yhdessä.
"Enpä taida nyt, käsiini ei mahdu muuta kuin tämä juoma."
Addy pyöritti silmiään ja nousin ylös. "Taidan käydä vaihtamassa vaatteet. Täällä on ihan pirun kuuma."

Addy katsoi minua kiitollisena ja tajusin hänen luulleen jättäväni hänet ja Theon tarkoituksella kahdestaan huoneeseen. Pyöritin silmiäni ajatukselle ja jätin huomioimatta rinnassani tuntuvan hieman ikävän pistoksen.

Laitoin päälleni valkoisen topin ja farkkuhameen ja päätin soittaa äitille. Hän soitti minulle eilen huolestuneena puoli kolmelta ja teeskentelin hänen herättäneen minut, vaikka tosiasiassa olin silloin vielä juttelemassa ulkona muiden kanssa.

"Tänään osaat sentään soittaa kotiin", äiti vastasi puhelimeen närkästyneenä ja huokaisin mielessäni.
"Tiedät että olen pahoillani. Luin eilen kahteentoista saakka ja kirjoitin fysiikan ainettani. Sen piti olla täydellinen."
"Totta kai pitää, Eleonora. Olemme isäsi kanssa kasvattaneet sinut pyrkimään täydellisyyteen, mutta se ei silti oikeuta sinua rikkomaan lupaustasi."
Huokaisin uudelleen. "Tiedän, anteeksi. Olin itsekäs."
Äiti oli hetken hiljaa ja valitti sitten pitkään naapureiden liian pitkäksi kasvaneesta nurmikosta. "En ymmärrä, miten he kehtaavat antaa sen näyttää siltä! Asumme rantabulevardilla ja täällä talojen pitäisi olla sen mukaisia."
Myötäili  hänen mielipiteisiinsä puolella korvalla ja katsoin samalla uutisia telkkarista.
"Isäsi huutaa minua. Täytyy mennä. Heippa, rakastamme sinua!"
"Samoin." Iloisena puhelun lyhyydestä annoin puhelimeni tippua viereeni sängylle ja uutiset saivat täyden huomioni.

Näytölle tuli kuva Australiasta ja sen massiivisista metsäpaloista.
Otsa kurtussa laitoin äänen kovemmalle ja katsoin silmät sirillään näytöllä metsistä pois juoksevia kenguruita ja koalia.
Ne olivat lempieläimiäni, joten niiden kärsivät ilmeet saivat minulle huonon olon.
Eikö noille tulipaloille voitaisi tehdä jotakin?

Suljin telkkarin - en halunnut enää katsoa kärsivää Australiaa, kun me muut huvittelimme Cooperin mökillä ja päätin lähteä takaisin muiden luo. Vaikka viihdyinnin hyvin yksikseni, minulle tuli outo olo, kun tiesin muiden hengaavan keskenään. Ilman minua.