tähdenlentoja aamuyöllä

XXVIII

"Neiti Archer?"

Heräsin säpsähtäen. Huoneeni ovella seisoi nuori mies.
"Tuletteko syömään? Sain ohjeeksi saattaa teidät ruokalaan."

"Aivan", haukottelin ja lähdin nälissäni seuraamaan saattajaani. Kun tuijotin kävellessäni hänen takaraivoaan, en voinut olla pohtimatta, että hänessä oli joitakin tuttuja piirteitä. Ehkä olin nähnyt hänet silloin, kun tulin tänne vähän yli kuukausi sitten.

"Mikä tämän paikan nimi muuten on?" kysyin mieheltä ja hän vilkaisi minua ohimennen olkansa yli.

"Brooklynin tiedekeskus, mutta kutsumme itseämme Vartijoiksi. En ihan tiedä mistä se tulee. Varmaan siitä, että 'vartioimme tiedettä', tiedäthän."

Vartijat.

Mielessäni välähti jokin kaukainen muisto, jossa joku nainen huusi minulle kurkku suorana ja mainitsi ohimennen kyseisen sanan.

Keksit faktoja päästösi, Juliet. Keskity todellisuuteen. Olet ihan sekaisin.

"Perillä ollaan, tulen 20 minuutin päästä tähän, niin voin saattaa sinut takaisin huoneeseesi. Toivon mukaan huomenna löydät jo itse aamupalalle."

"Selvä, kiitos."

Kuinkahan kauan minun oli tarkoitus olla täällä?

Ruokala oli avoin, harvaan sisustettu tila, jonka reunalla oli linjastoja ja tiski. Pyöreitä pöytiä oli aseteltu sinne tänne, eikä niissä istunut montaakaan ihmistä. Lähdin varovasti kohti ruokalinjastoa ja aloin kasata lautaselleni salaattia.

Istuin yksin lähimpään pöytään ja vilkuilin muita kulmieni alta. Oloni oli ahdistunut ja paikka tuntui täysin vieraalta, vaikka oletin olleeni täällä jo monta kertaa aikaisemmin.

"Julet Archer?"

Käännyin katsomaan noin ikäistäni tyttöä, joka istui eteeni pöytään. "Olen Maya, luulen, että tapasimme ohimennen ennen kuin sinut vaivutettiin koomaan sitä todellisuusjuttua varten. Näytät vähän erilaiselta, kuin muistin."

"Olen pahoillani, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa sinusta", hymyilin alakuloisesti. "Ja en tiedä, ehkä se kuukausi muutti ulkonäköäni nääntyneemmäksi", naurahdin.

"Ei se mitään, ymmärrän täysin, että olet vähän sekaisin -hyvällä tavalla siis. Ja et sinä näytä yhtään nääntyneeltä. Mutta 19 vuotta keksityssä todellisuudessa! Millaista se oli?" Maya hymyili innoissaan.

En osannut heti vastata mitään. Lopulta pudistin päätäni ja  naurahdin: "kuin oikeaa elämää. Luulin todella, että olin syntynyt elämään sitä elämää ja tuli ihan yllätyksenä, kun yhtäkkiä heräsinkin täällä."

Mayan silmät säkenöivät ja suorastaan näin hänen tiedonjanonsa. "Olen täällä harjoittelijana, eikä minulle luoteta sinun juttusi tasoisia tietoja, eivätkä he myöskään suostuneet ottamaan minua koekaniiniksi, mutta minusta on ihan uskomatonta, että nykyään voidaan tehdä jotakin noin absurdia. Ehkä muutaman vuoden päästä ihmiset voivat tähän elämään kyllästyneinä siirtyä elämään toista elämää!"

"Joo, hulluahan se on. Nyt kun aloin miettimään, en itse asiassa edes muista miten juuri minä päädyin tähän tutkimukseen mukaan. Luultavasti kaikki muistot ja tiedot ovat täällä jossakin ja palautuvat aikanaan", osoitin sormella päätäni. "Missä päin tätä paikkaa olet muuten harjoittelijana?"

"Länsisiivessä, geenimutaatioiden ja solubiologian puolella. En toistaiseksi ole päässyt vielä tekemään mitään siistiä, jos hiiren kakan keräämistä ei lasketa. Mutta jokainen menestynyt tutkija aloittaa jostakin ja onhan tämä pirun hyvä työpaikka aloittaa menestynyt ura", Maya kertoi ja hymähti. "Tiedätkö jo mitä testejä sinulle vielä tehdään?"