1. Suoraan päin Matelan pojan kasvoja..

2.2K 62 8
                                    

Olli:
Istun tällä hetkellä yksin jossain kalliolla keskellä ei mitään. Näen taivaan rannassa kauniin auringonlaskun ja muutaman linnun, jotka näyttävät siltä kuin ne pelaisivat hippaa.
Oli pakko tulla selvittämään ajatuksia. Viime keikka muutti kaiken.

Edellisenä päivänä:
"No niin pojat tänään vedetään ihan täysillä" kuulen Nikon huutavan. Keikan alkuun on enää muutama minuutti, lievä jännitys on vallannut kehoni, mutta olen odottavaisin mielin. Keikka alkaa ja olemme lavalla. Katson yhtä pikkutyttöä hymyillen ja tuo alkaa kiljua. On se outoa olla tunnettu. Ollaan soitettu jonkin aikaa ja keikka lähestyy loppuaan. Viimeisen biisin viimeisen kertosäkeen aika. Alan soittamaan niin tunteella, kuin ikinä olen soittanut. Katson yleisöä, jossa vähän matkan päässä seisoo musta hiuksinen jätkä. En voi olla tuijottamatta hänen upeita silmiään. Pian havahdun biisin loppuessa. On aika poistua lavalta. Katson vielä tuota musta hiuksista miehenalkua, todella komeaa sellaista. Siihen se jäi, poistun lavalta. Vittu. Tajuan, etten näe häntä enää tämän jälkeen. Keikan jälkeen käytiin suihkussa, tai no muut kävi. En halunnu mennä, istuin vaan maassa ja mietin tuota pirun komeaa äijää jonka olin äsken nähnyt. Tunne oli super outo, en ole koskaan ennen tuntenut mitään tälläistä. Ei ennen uusien ihmiskasvojen näkeminen ole tältä tuntunut. En sano, että olisin ihastunut, mutta ei tää ihan normaaliakaan ole. Koko ilta menikin sitten ryypätessä ja yrittäessä unohtaa tuo äijä.

Takaisin nykyhetki:
En ole varma mitä tapahtui, joku hänessä vain iski ja kovaa, suoraan päin Matelan pojan kasvoja. En voi unohtaa sitä hetkeä, kun katsoin häntä silmiin ja tunsin mahassani tuhansittain perhosia. Tekisi mieli mielummin vetää pää täyteen kuin miettiä tuota musta hiuksista. Mutta toisaalta en saa sitä päästäni pois, enkä minä voi koko aikaa päissäni olla. Havahdun ajatuksistani, kun Joonas, bändin komea kitaristi soittaa. No kai sitä pitäs vastata.

Puhelu - Joonas Porko

Minä: Moi..

Joonas: Moro, hei me ollaan jätkien kaa studiolla ni pitäiskö sunki tulla?

Minä: No kai se on sit pakko

Joonas: Onks kaikki hyvin?

Minä: On on. Vähän vaa väsyttää toi eilinen keikka

Joonas: Ootko varma?

Minä: Joo oon oon, kiitos vaan huolenpidosta

Joonas: Okei, no ota iisii tää päivä, tuut sit huomen?

Minä: Joo, kiitti

Joonas: Nähää

Minä: Nähää

Olli:
Ei vittu mun kanssa. Päätin sitte mielummin valehdella mun parhaalle kaverille ku puhuu sille, vaikka puhuminen vois helpottaa. No mut mulla on nyt tämä ilta aikaa unohtaa se jätkä. Helppoa. Joo ei tosiaan ole. En tiiä mitä tekisin tän asian kanssa. En oo valmis myöntämään bändiläisille että oonkin jtn muuta ku ne luulee. Joo onhan Porkolla ja Moilasella jtn kaverillista homoilua, niin sanotusti, mutta miten ne ottais, jos joku meistä oikeesti myöntäis olevansa homo. Vittu. Ehkä pitäis lähtee pikkuhiljaa takas kotiin päin, kohta tulee kummiski pimeetä. Kävelen pitkin pitkiä katuja. Olo on aika väsynyt ja heikko. Huomenna pitäis mennä vissiin sitte studiolle. Mitäköhän siellä tänään on tapahtunut, no en usko että mitään ihmellistä

Hellou. Tää on mun eka tämmönen ns. pidempään jatkuva tarina. Toivottavasti tykkäätte ja toiveita saa antaa ;)
Kenetköhän Olli näkee?

Sanoja 480

And Under The StarsWhere stories live. Discover now