And Under The Stars

54. Minä, hän ja taivas..

Olli:
Olemme olleet Aleksin kanssa kotona jonkun kolme tuntia. Ollaan oikeastaan koko aika vain maattu maassa ja juotu jotain kylmää, mitä ollaan jääkaapista satuttu löytämään. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus lähteä ulos. Halusimme viimeisten Suomessa olo päivien kunniaksi lähteä vielä kävelylle, katsomaan kaikkia tuttuja paikkoja.

Laitamme kenkiä jalkoihin pienessä eteisessämme. Olemme aivan hiljaa. Tästä retkestä voi kyllä tulla outo, jos kumpikaan ei saa sanaakaan suustaan. Voiko kiusallisempaa edes olla.

Voiko elämä edes olla niin hyvää, kun minun ja Aleksin elämä. Meillä on kaikki hyvin, ostettuna talo toisesta maasta, johon muutto muutan päivän päästä. Kaikki on just nyt hyvin ja oon onnellinen siitä. Kiitos sille kuka on suunnitellut, että asiat menee näin.

Aleksikin sai viimein kengät jalkaansa ja on nyt valmis lähtemään ulos. Avaan ulko oven ja kävelen hissille ja tilaan hissin. Aleksi sulkee asunnon oven ja tulee luokseni. Hissi saapuu oikeean kerrokseen ja ovet aukeaa. Astumme hissiin ja katsomme toisiamme. Aleksi hymyillee. "Mitä?" kysyn huvittuneena. "Mulla on idea mitä tehään nyt" tuo sanoo ja virnistää mystisesti. Mitäköhän tuo on keksinyt?

Kävelemme pitkin kesäöisiä katuja. On hämärää, mutta ei pimeää. Olemme kävelemässä lähes keskustassa, sillä Aleksi sanoi, että yksi osa ideaa täytty toteuttaa täällä. Olemme parhaillaan kävelemässä jotain katua pitkin kohti erästä lukko ja kenkä liikettä kohti. Aleksi pysähtyy liikkeen eteen. "Mitäs me täällä?" kysyn tuolta. "Aattelin, että ostettais lukko johon ois kaiverrettu meijän nimet ja laitettais se sillan kaiteeseen kiinni. Sitte täälä Suomessa ois muisto meistä" Aleksi sanoo ja hymyilee. "Toi on maailman ihanin idea" sanon melkein kyyneleet silmissä.

Saimme lukon ostettua ja lähdemme nyt kohti siltaa. Aleksi oli kuulemma valinnut, mihin hän haluaisi lukon laittaa. Jos se kelpaa Aleksille, se kelpaa minullekin. Kävelemme käsi kädessä. Lämmin tuuli osuu kasvoihin sopivan viileästi. Nyt on juuri sopiva olla. Mitään en lisäisi, enkä ottaisi pois. Ehkä jännitystä muutosta voisi vähän vähentää, mutta kyllä sekin on ihan ok nyt. Enkä oikeastaan edes muista koko asiaa.

"Mitä sä mietit?" Aleksi vieressäni kysyy. "Sua mä vaan" sanon hymyillen. "Aika söpöä pakko myöntää" tuo vastaa ja pörröttää hiuksiani. Ravistan vain päätäni huvittuneena. "Senkin homo" sanon tuolle. "Hyvä sun on sanoo" tuo sanoo esittäen loukkaantunutta. "Niimpä" sanon ja pysäytän tuon. Suutelen tuota keskellä katua. Vain minä, hän ja taivas, ei ketään muuta.

Halusin saada vielä toisen luvun julkastua :D Anteeks epä aktiivisuus ja muutenkin ei ole parasta tekstiä tämä :D

                                   sanoja 384