And Under The Stars

60. </3..

ITKUVAROITUS⚠️

Aleksi sitten lähti. En vain tajua. Miten tämä voi muka olla hyvä ratkaisu. En selviä tästä koskaan, tiedän sen. Tuojotan horisonttiin, jonne aurinko tekee laskuaan. Lintu lentää kohti kallion laitaa. Se laskeutuu viereeni. Se laulaa minulle. Silmistäni valuu kyyneleet. En tiedä pystynkö tähän.

Lähden kävelemään pois kalliolta. En pysty olemaan siellä nyt. Se muistuttaa vain kokoajan Aleksia ja Aleksia. Toisaalta ei se jätkä muutenkaan mun päästä lähde. Miten tästä koskaan selviää.

Laitan kuulokkeet päähän ja spotifyn päälle. Lähden kävelemään kohti rantaa. Ehkä siellä tulisi muuta ajateltavaa. Ei vittu. Miten tää on voinu mennö tähän tilanteeseen. Yleensä yritän ajatella, että kaikella on tarkoitus, mutta mikä helvetin tarkoitus tällä on. Saada mut hermoromahdukseen vai?

Kuulokkeistani alkaa soimaan Teleksin "Siivet". Alan laulamaan sitä hiljaa.

(lisää tunnelmaa laittamalla sen soimaan)

"Mä taisin jäädä kiinni tähdenlentoon
menin sen mukana
jo pitkän aikaa kaivannut oon enemmän sinua
kuin ketään muuta
mietin mihin kaikki oikein jäivät matkan varrella
oon ajatellut nämä yöt ja päivät enemmän sinua
kuin ketään muuta, kuin ketään muuta
Jokainen laittaa kiinni siivet selkäänsä
sen kaiken mitä niistä on jäljellä
niin sydän vähitellen arpeutuu
jokainen laittaa kiinni siivet selkäänsä
se ainoo joka on mun mielessä
se olet sinä, ei kukaan muu"

Kyyneleet alkaavat virtaamaan reippaammin. Viha, suru ja raivo valtaa kehoni. Tiedän tarkalleen, mihin menen. Kiihdytän vauhtiani. Jos joku tuttuni näkisi minut nyt, he sanoisitvat "älä nyt tee mitäön tyhmää", mutta kukaan ei ole sanomassa, joten onko sillä väliä. Ei.

Saavun sillan päähän. Kävelen hitaasti sillalle. Pääsen lähes keskelle siltaa. Katson toiseen kaiteeseen. Siinä se roikkuu, minun ja Aleksin rakkaus lukko. Kävelen hitaasti sen luo. Vittu mä en jaksa. Potkaisen lukkoa, niin kovaa kuin ikinä lähtee. Se ei kuitenkaan mene rikki. Huudan. Huudan kaiken kivun pois sisältäni. Kaadun maahan itkemään. Hautaan pääni käsiini.

Pian tunnen jonkun halaavan minua. "Kaikki hyvin Olli" kuulen tutun äänen sanovan. Se on Joonas. En pysty vastaamaan tuolle. Itken vain. Tuo alkaa silittämään selkääni.

Herään sohvalta. Olen Aleksin ja minun, tai no minun kodissani. En saa kunnolla turvonneita silmiäni auki. Pian keittiöstä kävelee luokseni Joonas kahvikupin kanssa. Hän ojentaa sen minulle ja hörppään siitä.

"Tää putos eilen sun taskusta, kun oltiin tulossa sun luo" Joonas sanoo ja antaa minulle kirjekuoren. Katson sitä hetken, jonka jälkeen lasken kahvin olohuoneen pöydälle ja avaan kirjekuoren. Otan ensin kirjeen, vaikka tiedän, että pohjalla on jotain muuta.

"Hei rakas.. jos niin voin sanoa..
Anteeksi, etten kysynyt mielipidettäsi tähän asiaan.. En vain pystynyt pilaamaan elämääsi itseni takia. Sun elämä on siellä. Sä olet koko elämäsi tehnyt töitä oman bändin eteen. Mä en vaan pysty viedä sitä nyt sulta pois. Mä toivoin, että olisin saanut perustaa sun kanssa perheen ja hankkia lapsen. Olisin halunnut, että se lapsi olisi biologisesti sun, jotta siitä olisi tullut yhtä komea ja upea kuin sinä. Mutta asiat ei aina mene niinkuin haluaisi"
Luen samalla, kun kyyneleet virtaavat poskiani pitkin

"Sä olet mun elämä. Nyt ja aina. Muista se. Ja muista se, että mä lähdin yksin, koska mä rakastan sua. Oon valmis tekemään sun takia mitä vaan, ja nyt mun oli tehtävä näin. Toivon, ettet olisi vihainen mulle ja jos tuun joskus käymään Suomessa, toivon, että me voitaisiin nähdä."

"Jos asiat ei olisi mennyt toisin, mä olisin kosinut sua. Mutta asiat ei mennyt niin. Halusin kuitenkin, että saat jonkun muiston musta. Ehdotan katsomaan kuoren pohjalle. Vaikka ei et ole kihlattuni, etkä enää miesystävänikään :(

Rakkain terveisin Aleksi, rakkaasi <3"

Katson kuoren pohjalle. Siellä on jokin koru. Nostan korun kirjekuoresta. Korussa on kiinni sormus. Sormuksen sisällä lukee "kihlatulleni Ollille". Kyyneleet valuu, kuin vesiputous. Huulilleni silti nousee hymy. "Joonas, voitko laittaa tän mun kaulaan?" kysyn ja annan korun Joonakselle. Tuo laittaa sen kaulaani.

Kävelen parvekkeelle ja katson taivaalle ja sanon. "Mä rakastan sua Aleksi Kaunisvesi, missä ikinä sä sitten menetkään"

~Välillä palapelin palaset saa yhteen, vaikkei niitä olisi niin tarkoitettu, nyt niin kävi~

Kiitos ja anteeksi..
en tiedä mitä fonttikoolle kävi.

     
                                   sanoja 633