||You Make My Heart Smile||

11.

Joonaksen pov:

Olen pukemassa takkiani päälle. Äitini tuli hakemaan minua. Olen vain niin kiitollinen Tommille ja Ollille. Ei minulla ole ikinä ollut kavereita. Ainoa kaverini on ollut veljeni Aatu. Ja sit kun Olli sanoi "Kaveria ei jätetä yksin" sai minut niin hyvälle mielelle. Kukaan ei ole sanonut minulle noin. "Kiitos todella paljon, että piditte Joonaksesta hyvän huolen" Äitini kiitti Tommin isää. "No pojathan häntä huolehti ja viihdyttivät" Tommin isä sanoi nauraen. Äitini naurahti myös. "Vai niin"
"Mutta saa tulla useamminkin käymään" Tommin isä jatkoi. Nyökkäsin ja hymyilin.
"Onko sul Olli kyytii kotiin?" Päätin kysyä Ollilta. "Itseasiassa ei" Olli sanoi. "No mehän voidaan heittää sut kotiin" Sanoin hymyillen.
"Äiti, viedään Olli meidän kyydil sen kotiin" Kerroin äitilleni. "Kyllä se sopii" Äitini nyökkäsi hymyillen. Olli hymyili ja tuli laittamaan myös takkia päällensä. Pistin kenkäni jalkaan ja tarkistin, että reppu ja puhelin oli mukana. Olli teki samoin ja pian olimmeki jo pihalla lähdössa. "Kiitos ja hei hei!" Äitini vilkutti. Tommin isä vilkutti myös. Pistimme oven kiinni ja kävelimme auton luokse. Menimme Ollin kanssa istumaan takapenkille. "Kiitti, et oot siinä" Kerroin. Olli käänsi katseensa minuun ja nyökkäsi. Hän veti minut haliin. "Muista Joonas, että jos sua ikinä ahdistaa tai on huono olla, laita mulle viestiä tai soita. Ihan sama mihin kellon aikaan, ihan sama mis mä oon" Olli kertoi. Nyökkäsin ja tiukensin otettani Ollin ympärillä. Hän on ihanan lämmin.

Ollin pov:

Auto ajaa taloni pihaan. Pistän turvavyön pois ja repun otan jalkojeni juuresta. Astun autosta ulos. "Kiitos kyydistä" Kiitin. "Ei mitään, näkyillään!" Joonaksen äiti huikkasi minulle.
"Moikka Joonas. Nähään huomenna" Sanoin hymyillen. Joonas nyökkäsi ja hymyili minulle takaisin pienen punan heijastavan hänen poskilta. Suljin oven ja kävelin oven luokse. Jään katsomaan, kun auto lähtee pihasta pois. Pian ikävä Joonasta kohtaan kasvaa. Miten Joonas on niin ihana?!

Astun ovesta sisälle. "Kuka siellä?" Kuulen äitini huutavan minulle. "Olli!" Huudan takaisin. Otan takkini pois ja ripustan sen naulakkoon. Potkin kenkäni pois jaloista ja kävelen omaan huoneeseeni. Istun sängylleni ja mietein tätä päivää. En vain ymmärrä. Miten Joonaksesta on tullut minulle niin hyvä ystävä vain parissa päivässä? Hän on ihana ja ystävällinen. En vain voin kuvitella, että Joonasta on kiusattu periatteessa koko hänen elämänsä. Miten kukaan on voinut kiusata Joonasta? Niin hyväsydämminen ihminen. Oikeasti välittää kaikista, mutta sitä hänessä ei nimenomaa arvostettu. Helvetin paskiaiset. Eivät ymmärrä Joonaksesta mitään. Näen Joonaksessa kaikkea. Hän on niinkuin enkeli. Kirkastaa jokaisen päivää, ainakin minun. Mieleni on muuttunut paljon, kun Joonas astui kuvioihin. Olen paljon onnellisempi ja positiivisempi. Oikeasti olen ollut aika masentunut viimepäivinä. En ole nähnyt sukulaisiani ikuisuuksiin. Ei ole ollut vain aikaa. Mutta Joonas on kirkastanut päivääni. Hän saa minun naamalleni leviämään aina hymyn. Nytkin tunsin hymyn nousevan huulilleni. Mitä tämä on?