Pitfalls (bc one-shotteja)

Pyry (Tolli)

Olli

Kello on lähemmäs kaksi yöllä, kun istuskelen sänkyni laidalla pimeydessä. Pidän sylissäni nukkuvaa, parin viikon ikäistä  poikaa, jonka vihdoin sain nukahtamaan. Keinutan häntä hellästi puolelta toiselle, hyräillen vähän. Poika oli herännyt nälkään puoli tuntia sitten, niin kuin joka ikisenä yönä syntymänsä jälkeen. Tänään oli vuoroni nousta syöttämään häntä. Todisteeksi ruokailusessiosta, yöpöydälle oli jäänyt tyhjä tuttipullo. 

Vaivun ajatuksiini ja katselen poikaa hymyillen. Olen nin onnellinen, että minulle ja Tommille suotiin mahdollisuus saada lapsi. Tietenkin adoptio prosessi oli ollut pitkä ja hankala, mutta lopulta olimme saaneet aika lyhyellä varoitusajalla pojan, jonka äiti ei selvinnyt synnytyksestä, eikä isä ollut maisemissa. Otimme pojan tietenkin huoviimme ja rakastimme häntä yli kaiken. Muut bändiläisetkin olivat iloisia perheenlisäyksestämme ja vaativat jokainen päästä kummiksi. Saa nähdä kenet päätämme valita. 

Alan pyöritellä päässäni nimi vaihtoehtoja pojallemme. Olimme toki Tommin kanssa miettineet asiaa paljon, mutta emme olleet vielä päätyneet mihinkään lopputulokseen. Olimme myös kysyneet bändiläisiltä ehdotuksia, mutta heidät tuntien ne eivät olleet kovin käyttökelpoisia. 

Hymyilen kun palaan ajatuksissani päivään, kun saimme soiton, että me saisimme vihdoin lapsen. Siitä ei ole kuin muutama viikko, mutta tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Istuimme silloin bändin kesken treeniksellä suunnittelemassa uuden biisin sanoituksia. Ulkona satoi lunta taivaan täydeltä, sillä elimme tammikuun alkua. Päivä oli ollut melko rento ja kaikki olivat olleet melko hiljaisia. Yhtäkkiä Tommin puhelin soi ja hän meni treeniksen keittiöön puhumaan. Pitkän tovin jälkeen hän palasi leveä hymyä huulillaan. En ikinä unohda hänen ilmettään sillä hetkellä. 

Tommi kertoi meille, että oli saanut soiton adoptiokeskuksesta, josta oltiin kerrottu, että meidän olisi mahdollista saada vastasyntynyt lapsi, mutta meidän pitäisi hakea se parin päivän sisään. En meinannut uskoa Tommia aluksi, mutta kun hän sai vakuutettua olevansa tosissaan, studion täytti iloinen sekasorto. Kaikki huusivat ja halailivat innoissaan. Itse taisin itkeäkin vähän. Ja tietenkin otimme lapsen, sillä olimme toivoneet sitä jo todella pitkään. 

Vielä iloisempi päivä oli kuitenkin se, kun saimme pojan ensimmäistä kertaa syliimme. Olimme yhden päivän ajan ehtineet valmistautua lapsen kotiin tuomiseen, kun lähdimme ajamaan kohti adoptiokeskusta, johon lapsi oltiin siirretty melkein heti syntymänsä jälkeen. Emme olleet kumpikaan nukkuneet silmäystäkään edellisenä yönä, sillä jännitimme seuraavaa päivää niin paljon. Adoptiokeskuksessa nainen, jonka kanssa olimme keskustelleet adoptio asioista aikaisemminkin, tuli meitä vastaan hymyssä suin pienen vauvan kanssa. 

Muistan elävästi hetken kun sain poikamme syliini. Hän oli lämmin ja tuhisi suloisesti. Hän myös tuoksui vauvalta, joka sai minut melkein itkemään. Okei myönnettäköön, itkin sinä päivänä melko paljon. Onnesta tietenkin. Allekirjoitimme muutamat paperit ja pian poika oli virallisesti meidän. Tietenkin adoptiokeskuksesta kävisi joku henkilö satunnaisin väliajoin tarkistamassa, että pärjäämme pojan kanssa näin alkuun. Sinä päivänäkin satoi runsaasti lunta. Se tuntui yhdistävän kaikkia näitä tärkeitä päiviä, sillä sinäkin päivänä, kun ensimmäistä kertaa veimme pojan studiolle mukanamme, satoi lunta. Joonas ihastui lapseen välittömästi ja ilmoitti Joelille haluavansa samanlaisen. Joel ei vaikuttanut ihan niin innokaalta, mutta myöhemmin kumminkin leperteli vauvalle täyttä häkää. Kaikki jätkät olivat todella onnellisia puolestamme ja ymmärsivät täysin, että treeneissä käyminen jäisi nyt toistaiseksi vähemmälle. 

Havahdun ajatuksistani kun Tommi siirtyy väsyneesti haukotellen viereeni. "Eiks sun kannattais jatkaa unia? Se nukahti jo." hän kysyy ja nojaan pääni hänen olkaansa vasten. "Mutku haluun pitää sitä sylissä", kuiskaan ja silittelen poikamme ohuita hiushaituvia varovasti. Tommi hymyilee minulle lempeästi ja suukottaa otsaani, mikä saa minut hymyilemään.  "Mä oon tosi onnellinen tällä hetkellä", kerron hiljaa ja käännän katseeni Tommiin. "Mäki oon. En oikee meinaa käsittää, et tää kaikki tosissaan tapahtuu", hän naurahtaa ja katselee poikaamme rakastavasti. Istumme pitkään vain hiljaa. 

"Kato, siel sataa taas lunta", Tommi toteaa ja vilkaisen itsekin ulos ikkunasta, jonka verhot ovat jääneet auki. "Pyry", totean hiljaa lähinnä itsekseni. "Mitä sä sanoit?" Tommi kysyy hämillään. "Annetaan meijän pojan nimeks Pyry", kerron ajatukseni paremmin ääneen ja katson Tommia selvittääkseni, mitä mieltä hän on asiasta. "Se on täydellinen", Tommi hymyilee. Omillekin kasvoilleni leviää hymy, jonka kuitenkin keskeyttää suuri haukotus. "Ois varmaa hyvä kumminki jatkaa unia", Tommi naurahtaa ja ottaa poikamme, Pyryn, sylistäni. Nyökkään ja käperryn sängylle peiton alle. Tommi laskee Pyryn väliimme ja peittelee hänet pienellä viltillä. Sitten hän käpertyy itsekin peittonsa alle. "Öitä rakas", hän sitten kuiskaa. Saan juuri ja juuri vastattua tuolle, ennen kun vaivun rauhalliseen uneen.

Sanoja: 695

Tätä shippii pyydettii joskus aikoja sitten, joten tässä vihdoin ois. En myöskään tiiä adoptio asioista oikein mitää, joten jos joku juttu on väärin, ni pistetään mun tietämättömyyden piikkiin. :)