Pitfalls (bc one-shotteja)

Timezone (Oleksi)

Aleksi

Astelen alas lavalta, jättäen kiljuvan ja hurraavan yleisön taakseni. Suuntaan jonkun saksalaisen keikkapaikan bäkkärille ja lasken läppärini pöydälle. Olen kiertueella vetämässä Dj keikkoja pienehköissä keikka paikoissa ympäri Eurooppaa. Managerini ja muutama muu kanssani kiertävästä porukasta saapuvat huoneeseen. "Iha törkeen kova keikka! Ne rakasti sua", managerini intoilee ja taputtaa minua olalle. "Tätä pitää juhlistaa", hän jatkaa ja viittoo kaikkia ottamaan juotavaa bäkkärin jääkaapista. Kaikki ottavat itselleen juomat ja kilistämme sitten kiertueen kunniaksi.

Emme ole kiertueella mitenkään kovin isolla porukalla. Toisaalta ei kai Dj paljoa taustatukea tarvitsekaan. Lähinnä mukana on managerini ja muutama tuotannon puolen tyyppi, sekä tällä kertaa myös pari levy-yhtiön jehua. Odotan että muut ovat saaneet pari juomaa pohjalle ja katoan sitten vähin äänin ulos. Lähden kävelemään kohti hotellia ja samalla näpyttelen yhteystiedot auki ja alan etsiä sieltä harvinaisen tutuksi käynyttä numeroa. Numeroa, joka on vuosien saatossa painunut tatuoinnin lailla päähäni. Painan yhteystietoa ja odotan että käynnistämäni videopuhelu yhdistää Suomen päähän.

Linja rätisee hetken ja kuva pätkii, kunnes puhelu yhdistyy kunnolla ja nään näytöllä tutut kasvot. "Moi rakas!", Ollin ääni halkaisee pimeän illan. "Moi", hymyilen ja koko illan vellonut paha mieli haihtuu hetkessä. "Miten sulla menee?" tuo kysyy ja kääntyy vatsalleen sängyllä. Hän on selkeästi ollut menossa nukkumaan. Onhan kello jo Suomessa lähemmäs kaksi, kun se on täällä vasta yksi. "Ihan hyvin, mut hei mee vaa nukkumaan. Mä nään et sua väsyttää ja en haluu häiritä", vastaan ja suin hiuksiani pois silmiltäni.

"Aleksi sä tiiät ettet häiritse mua ikinä. Ja sitä paitsi en mä pysty mennä nukkuu jos mun lemppari ihminen soittaa mulle", tuo hymyilee lempeästi. "Mm tiiän",huokaan ja astelen sisään hotelliin ja siellä suoraan hissiin. "Meniks keikka hyvin?" Olli jatkaa kyselyään nojautuessani hissin seinää vasten. Olen hetken hiljaa ja katselen kuvaani peilistä. Näytän väsyneeltä. "Meni Joo. Manageri sano et yleisö rakasti mua", kerron ja suuntaan katseeni takaisin puhelimen näyttöön ja Ollin upeisiin kasvoihin.

"Tietenki ne rakasti sua. Kuka ny ei rakastais", Olli naurahtaa ja kallistaa päätään. "Toki mä rakastan sua eniten, muista se", hän vielä lisää puoliksi vitsillä ja näyttää sormillaan tarkkailevansa minua. Pyörittelen silmiäni huvittuneena ja etsin hotellihuoneeni ovea katseellani. Löydän oven ja avaan sen avainkortilla. "Mihin te matkaattekaa aamulla?" Olli kysyy ja yrittää peittää haukotuksensa. "En mä muista", huokaan ja lösähdän huoneen sängylle. Olli katselee minua näytön toiselta puolelta pää mietteliäästi kallellaan. "Aleksi, mikä on?" tuo sitten kysyy ja katsoo minua tarkkaavaisesti.

"Ei mikään", mutisen ja välttelen tuon katsetta. "Väärä vastaus, otappa uudelleen", tuo hymähtää. Tuhahdan turhautuneena, mutta tiedän että tuon kanssa on turha ruveta väittelemään. Hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. "Mul on vaa nii älytön ikävä", huokaan ääni väristen ja tunnen parin kyyneleen valuvan poskilleni tahtomattani. "Voi sua, mullaki on tosi kova ikävä. Mut ei enää kauaa ni nähään taas", Olli yrittää lohduttaa, mutta nään tuon kasvoista että häntäkin harmittaa tämä järjestely.

Antaisin mitä vain jos Olli voisi olla kiertueilla mukanani, mutta tuolla on omat bändi hommat hoidettavana ja jonkun pitää huolehtia Rillasta. Ja minulla tietenkin oma urani. "Musta kaks viikkoo on aika kauan", niiskaisen ja pyyhin kyyneliä hihallani. "Mut se menee nopeemmin ku huomaatkaan. Kohta oot jo takas kotona ja voidaa viettää aikaa toistemme kaa nii paljo et kyllästyt muhun", tuo hymyilee pienesti. Nyökyttelen ja hengitän syvään saadakseni itkun laantumaan. "Onks jotai muuta käyny? Oot aika pois tolaltas", Olli kysyy ja katsoo minua huolissaan.