Kolme viikkoa aikahyppyä, jipiii
"Ni mikä sulla on? Oot ihan kummallinen?" Kysäisen suoraan parhaalta ystävältäni. Makaamme tavalliseen tapaan laiskasti sohvalla ja seuraamme ruudussa pyörivää hömppä komediaa. Jalkani ovat Niallin sylissä. Olemme tuon miehen kanssa jo niin tuttu näky kaksin minun, Rissan ja Harryn sohvalla, ettei edes Harry enää jaksanut kiusoitella meitä siitä. Mitä nyt oli pari kertaa naljaillut ja lohkaissut: " Pitäskö sun Niall muuttaa tänne asumaan ihan virallisesti, kun näytät täällä niin kovin viihtyvän."
" Ei mulla mikään oo", irkku sanahti nopeaa äänellä josta kuulsi säikähdys läpi. Olin aina ollut aika tarkka silmäinen muiden ihmisten tunteiden kanssa. Miehen kasvoille levisi haparoiva, irvistystä muistuttava hymy.
" Ni kulta, sä olet paska näyttelemään. Kerro nyt nii sun ei enää tarvis rypeä noissa sun ajatuksissas", kehotin ystävääni lempeästi. Häntä oikeasti vaivasi jokin, ja kovasti vaivasikin. Hän oli elänyt koko päivän omissa maailmoissaan ja otsaan oli pinttynyt huolestunut ryppy.
" Oikeesti cmoo, oon sun paras kaveri, voit sä mulle kertoo."
" Okei sit, mutta lupaa että et naura", blondi pisti minut vannomaan. Vannoin kautta kiven ja kannon, että en nauraisi tai syylistäisi häntä, olisi asia mikä tahansa.
" Tää on oikeesti mulle tosi vaikeeta sanoa, mutta tää on pakko joskus kertoo, eikä oo mitää järkee pitkittää tän kertomista."
Ajatukseni alkoivat heti laukkaamaan minulle ominaiseen tapaan. Kertoisikohan hän tulevasta kiertueesta, joka repisi meidät eroon pitkäksi aikaa? Aikoisikohan hän lopettaa ystävyytemme. Ehkä hän oli kyllästynyt. Niall karaisi kurkkuaan ja katsoi minua päättäväisenä suoraan silmiin.
" Mä oon todellisesti ja peruuttamattomasti ihastunut mun parhaaseen kaveriin, mitä mun kuuluis tehä?"
Niallin katse oli niin päättäväinen, mutta näin sen takana häivähdyksen epävarmuudesta. Aivoni eivät olleet parhaimmillaan monen päivän löhöily putken jälkeen. Kuulin melkein aivojeni raksuttavan, kun ne yrittivät epätoivoisesti tajuta kuulemiani sanoja. Ne olivat pelkkää sanahelinää pääni sisällä. Ei kai, Niall voinut tarkoittaa sitä mitä luulin hänen tarkoittavan. Ei vaan voinut.
" Olet pelottavan hiljaa", Niall mutisi vieressäni hiljaisella äänellä. Kohotin katseeni epävarmasti hänen kasvoihinsa ja niihin sinisiin silmiin joihin olin ensi kertaa langennutkin.
" Siis tarkoitatsä et.. siis et... niinku mä vai hä?" Takeltelin sanoissani. Blondi kiepauttaa siniset silmänsä kattoa kohden ja hymähtää: " Mitäpä luulet umppalumppa?"
Haluan kirkua. Miten tämä saattoi olla mahdollista? Nipistin itseäni, mutta älähdin kivusta.
" Hei ota iisisti, ei tää oo unta", Niall nauraa täyttä kurkkua. Punastun. Niin epätodellinen tämä hetki oli, että ihan hyvin saattoi vain olla minun mielikuvituksen tuotetta. Rykäisin ja avasin suuni aloittakaakseni. Pohdin vielä hetken mitä sanoisin tuolle miehelle.
"Heidi sä käyt tänää vähän hitaalla", Niall tyrskähteli vieressäni. Jos ihminen jolle olin juuri kertonut tunteeni olisi näin hiljaa kuin minä olin, olisin jo huolestunut. Siksipä kasasin itseni ja aloitin:
" Niall et tiedäkkään kuinka paljon tuo merkkas mulle. Mullakin on sua kohtaa vähä tunteita. Tai oikeastaan aika tosi paljon. Hyvä että sä kerroit sen mulle, koska mä en ois ikinä osannut kerätä niin paljon rohkeutta, että oisin saanut myönnettyä sitä sulle."
Irkun kasvoille levisi valloittavin ja aurinkoisin hymy, mitä hänellä oli koskaan noilla kasvoilla ollut. Silmät menivät viiruun ja naurutypyt ilmestyivät silmien viereen. Tunnelmassa oli jotain aivain mieletöntä, jota oli vaikea pukea sanoiksi.
" Miks sä oot noin hyvällä tuulella?" Vieressäni istuva Harry kysäisi epäluuloisena. Nialin oli täytynyt lähtä kämpälleen ja Rissakin oli kadonnut ties minne. Hymyilin tuolle aurinkoisesti ja se jos jokin sai miehen uteliaaksi.
" Meillä oli tänään tuolla huoneessa aika herkkä hetki", selitin jättäen kuitenkin koko asian arvailujen varaan. Harry purskahti epämääräisesti ja kohotti kulmaansa ovelana. Ennen kuin hän oli ehtinyt tajuta, käteni oli jo läimäissyt häntä poskelle.
" Hyi Harry älä edes kuvittele mitään sellaista", älähdin, mutta repesin lopulta nauramaan. Harryn kulmakarvat alkoivat jo hipoa hiusrajaa, niin kummastunut hän oli. Normaalina päivänä olisin suuttunut hänen kaksimielisyyksistään, koska ne oikeasti ärsytti minua kun ne koskivat minua ja Niallia. Nyt kuitenkin nauroin kepeästi ja sain ystäväni poikaystävän vielä enemmän hämilleen.
" Soitan Nialille ja kysyn sit siltä jos sä et kerta kerro", kikkarapää lopulta puuskahti loukkaantuneena. Kohautin harteitani ja sanahdin: " Siitä vaan."
Luotin ettei Niall lipsauttaisi mitään ja vaikka lipsauttaisikin se olisi minulle ihan okei. Saihan hän kuitenkin itse päättää mitä kertoo yhdelle hänen parhaista ystävistään. Harry nousi sohvalta ja asteli puhelinta räpläten parveketta kohden. Jaa, että niin salaisia keskusteluita he tulisivat käymään, etten saanut olla läsnä jutustelun aikana.
