Istuimme rauhallisessa kahvilassa Thamesin varressa. Katselimme kevään ensimerkkejä. Ihmiset olivat kuoriutuneet toppatakeistaan ja iloiset ilmeet kertoivat ilosta tulevaa kevättä kohtaan.
Niall rykäisi vastapäätäni ja hieraisi vaivaantuneesti niskaansa.
" Mun suunitelmissa hoidin tämän jo silloin päälle viisi kuukautta sitten ja tilanne oli ehkä hieman romanttisempi. Tämän olisi kuulunut tapahtua vaikkapa eiffelin huipulla tai vastaavalla."
Wau, Niall oikeasti epäröi, kuin ei olisi varma minun reagtiostani. Minä tiesin mitä oli tulossa ja sain vain vaivoin pidettyä kasvoni ilmeettöminä.
" Mutta sitten mä tajusin, että sulle kelpaa ihan vain näin. Ei sulle oo tärkeetä mitkää hienoukset tai ylelliset paikat, päinvastoin."
Mies puhalsi ilmat keuhkoistaan nenän kautta ulos. Hän nousi punaisella kankaalla verhoillulta tuolilta ja työnsi sen pöydän alle. Sitten hän lankesi toisen polvensa varaan ja kaivoi puvuntakin taskusta pienen rasian. Yksi pieni sormen liike ja rasia aukesi paljastaen upeimman timanttisormuksen minkä olin koskaan nähnyt.
" Tuletko vaimokseni Heidi?"
Kyyneleet valuivat poskilleni muodostaen pieniä puroja, jotka haarautuivat yhä pienemmiksi puroiksi. Nyyhkäisin ja yritin koota itseni.
" Kaikisti tyhmistä kysymyksistäsi tuo oli kaikista tyhmin Niall James Horan. Tottakai minä tulen."
Valtava hymy levisi miehen kasvoille kun hän nousi polvensa varasta ja asetti sormuksen ojennettuun sormeeni. Pistin vain ohimennen merkille, että koko kahvila oli hiljentynyt katsomaan kohtausta ja nyt he kaikki taputtivat ja hurrasivat meille suureen ääneen. Syöksähdin tekoblondin kaulaan ja roikuin siinä kuin hukkuva pelastusrenkaassa. Jokainen päivä jonka sain viettää hänen kanssaan olivat poikkeuksetta parhaita, mutta tämä oli selvästi ylitse muiden. Oli uskomatonta, että vielä pari päivää sitten en ollut tiennyt Niallin selviytymismahdollisuudesta. Olin jo sanonut hyvästi.
Kun kävelimme käsikkäin puiston läpi, kaikki näytti monta kertaa kauniimmalta ja valoisammalta. Katselin ihmisten kasvoja ja ajattelin että niiden kaikkien takana oli oma tarinansa. Huomasin pienissä asioissa kauneutta. Vanhan pariskunnan toisille väläyttämä hymy, joka oli täynnä rakkauta, pikkulasten tärkeilevä touhuaminen. Eräs nuorimies nosti naiselta tippuneen pankkikortin ja lähti kiirehtien hänen peräänsä. Siinä jos jossain oli kauneutta. Ehkä olin vihdoin tajunnut asian, että ihmisen tuli elää vain pieniä asioita varten. Innostua pienistä asioista, kuten uuden asun pukemisesta ensimmäistä kertaa, kävelyretkistä puistoon, ylimääräisen kolikon löytämisestä takin taskusta.
Sillä hetkellä minusta tuntui että säteilin kilpaa yhdessä taivaalla porottavan auringon kanssa.
" Mäki haluaisin tuollaisen, perheen", Niall sanoi ja osoitti minulle puiston laidalla olevaa perhettä. Äidin ääni oli huolesta kireä, kun hän huuteli varoituksia rimpuilutelineessä pyörivälle pojalle. Isä keskittyi vaunujen heijaamiseen, josta kuului lohdutonta itkua. Olin haaveillut itsekin perheestä niin kauan kuin jaksoin muistaa. Ja nythän minulla olisi mahdollisuus sellainen perustaa. Minulla oli mies jots rakastin, olimme juuri menneet kihloihin ja kesällä olisivat häät. Ainoa varjopuoli oli se, että mieheni sattui olemaan kiireinen artisti ja hän joutui reissaamaan ympäri maailmaa. Huokaisin. Vieressäni miehen katse siirtyi huolestuneesti minuun. Puristin hänen kättä tiukemmin.
" Ajattelin vain, että milloinkohan meillä on mahdollisuus tuollaiseen, perheen perustamiseen? Sulla on töitä niin paljon, enkä mä halua meidän lasta yksin kasvattaa, haluan ehdottomasti että sen isä on mukana sen kasvussa."
Olimme jättäneet puiston taaksemme ja saapuneet tummalle maasturille. Niall avasi herrasmiesmäisesti pelkääjänpaikan puoleisen oven minulle ja auttoi minut istumaan ennen kuin itse kipusi ratin taakse. Ennen kuin hän käynnisti auton, mies kääntyi katsomaan minua niillä sinisillä silmillä joihin olin alunperinkin ihastunut. Kädet hapuilivat omani otteeseen.
" Mä oon vähän miettinyt. Me jäädään kolmen neljän kuukauden päästä vuoden kestävälle tauolle. Mulla on silloin aikaa ja haluan käyttää sen kaiken sun kanssas. Silloin voisi olla hyvä aika unelmien toteuttamiselle."
Sisälleni levisi lämpö, me molemmat olimme aivan yhtä innokkaita hankkimaan perheenlisäystä.
----------------
" Onnea aivan järettömän paljon. Kyllähän me kaikki tiesimme tämän tulevan, mutta se ja sama", Rissa kiihkoili ja hyppi ympärilläni kuin mikäkin pahainen teinityttö. Ystäväni veti minut kädestä pitäen keittiöön ja istutti jakkaralle. Niall oli häipynyt johonkin Harryn kanssa hoitamaan "miesten hommia". Siinä istuessani ja katsellessani, kun Rissa kattoi eteeni kakkua ja kahvia, muistin jotain. Minulla oli tänään syntymäpäivä. Siitä johtui siis tunne, että olisin unohtanut jotain. Olin mielissäni, sillä muutkaan eivät näemmä olleet huomanneet merkkipäivääni. Vihasin syntymäpäivillä hehkuttamista, kyllä vanhentua voi ilman sen kummempia juhlia. Onnittelut ja pienimuotoiset kahvittelut ystävien kesken olivat okei, mutta ystäväni tuntien he olisivat järjestäneet jotain isompaa jos olisivat tienneet. Tykkäsin kyllä juhlia, mutta ajatus siitä, kuinka paljon he käyttäisivät vaivaa ja rahaa juhlien järjestämiseen, kammotti minua
Olin energisellä tuulella. Käytin iltapäiväni siivoamalla Harryn ja Rissan taloa. Kun olin muuttanut Niallin luo, olin jättänyt kuitenkin puolet omaisuudestani tänne lojumaan. Nyt kasasin ne nättiin kasaan ja lupasin Rissalle vieväni ne tämän päivän aikana pois. Ystäväni kännykkä soi ja hän livahti terassille puhumaan. Tyttö papatti jotain puhelimeen, niin että suu kävi hirvittävää vauhtia. Sitten hän nyökkäsi ja palasi takaisin sisään
"Vaihdappa jotain ihmismäisempää yllessi. Me lähdetään nyt Liamin kämpälle viettämään iltaa."
Loin katseeni vanhoihin verkkareihini ja poikaystäväni ylisuureen, hyvältä tuoksuvaan huppariin. Nekö eivät muka ollut ihmismäiset.
Marisin koko matkan ystävälleni. Olisin vain halunnut viettää rauhallista koti-iltaa kihlattuni kanssa verkkareissa ja huppareissa. Olin ollut valmis lähtemään noissa samaisissa verkkareissa Liamillekin, mutta Rissa oli sanonut ehdottoman ei:n. Tympääntyneenä nypläsin paitani helmaa ja huokailin teatraalisesti. Saavuimme pihaan ja lähdin autosta mielenosoituksellisesti ovet paukkuen. Ainoa hyvä puoli koko jutussa oli, että Niall olisi talossa myös. Rissa tuli nauraen perässä, kun kävelin tympääntyneenä pihapolun poikki ovelle. Hiekka rahisi kenkieni alla ja sitä jäi pohjien koloihin kiinni. Painoin ovikelloa vaativasti, mutta olin liian kärsimätön odottamaan että joku tulisi avamaan. Vetäisin oven ja haukoin henkeäni. Joka puolelta kuului onnentoivotuksia ja Harry kumppaneineen puhalsi serpenttiiniä päälleni. Minua juhlistamaan oli tullut paljon porukkaa. Moni sellainen joita en edes ollut koskaan tavannut. Olin myös näkevinäni Ed Sheeranin punaisen hiuspehkon ihmisten seassa. Niall seisoi aivan etummaisena pidellen pienen pientä koiranpentua sylissään.
" Ajattelin aloittaa tän meidän perheprojektin heti ensimmäisellä perheenlisäyksellä", tuo hymähti ja ojensi koiranpentua minua kohti.
