en tiedä kauanko nojauduin Olliin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntumaan siltä että voin irrottautua hänestä. nikottelin edelleen mutta kyyneleet olivat tyrehtyneet. hitaasti vetäydyin hiukan kauemas. laskin kolmeen kun tuijottelin maata ja nostin sitten katseeni. enhän edes tiennyt tarkalleen vielä miltä tämä Olli näyttää.
Katseemme kohtasi ja vastassa minua oli lievä rauhallinen hymy. ei helvetti. nyt vasta tajusin. tämä Olli on se tumma hiuksinen jätkä. en ymmärrä millainen tuuri pitää tällaiseenkin olla!
en hymyillyt. en sanonut ensin mitään. järkytyin ilmeisesti niin pahasti. ei sillä että Olli olisi edelleenkään mikään huonon näköinen. tuo oli vahinko.
Olli: parempi? haluutko jotain?
minä (Aleksi): kiitos. sanoin hiljaa. muistin jopa vähän kohottaa suupieliäni. en silti vastannut kysymyksiin. ja tajusin senkin liian myöhään.
Olli: haluutko sä jäädä tänne vai lähteä? tai mennä edes käymään ulkona hetkeksi. kysymykset jatkuivat.
minä (Aleksi): kyllä mä luulisin pärjääväni. ja taidan lähteä kotiin. yllättävän kauan mä täälä muutenkin oon viihtynyt.
Olli: tarviitko saattajaa? kello on aika paljon.
minä (Aleksi): en mä usko. kyllä mä pärjään. huomasin vastaavani aivan päinvastoin mitä ajattelin.
tottakai haluaisin seuraa matkalle. siis kyllä joku muukin kelpaisi kun Olli.
Sanoja: 180
ok nyt taas tämmönen yli lyhyt luku.. lupaan että viimeistään 10 luvun jälkeen rupee tulee sellasii missä olis jotain luettavaakin🤨.
YOU ARE READING
Voiks tää mennä näin? -Oleksi
Fanfiction"mun pitää nyt tehä tää. sano jotain pliis" "jos sä nyt lähet älä enää tuu takas" "mä rakastan sua" ~ kaksi sisäänpäin suntautunutta teinipoikaa törmää kotibileissä. mut mitä sitte? ~ kliseisestä lähtökohdasta muodostuu tarinaa sisältäen jonkin v...
