Voiks tää mennä näin? -Oleksi

21. Lämmin syli

Ollin nk.

huh miten taas lyhyessä ajassa onkin nii paljon tapahtunut. Aleksi ei kuitenkaan oo muuttunut. yhtä ihana kun aina ennenkin. ei mua haittaa tietenkään nää kaks uutta juttua siitä. ei ne niin suuresti meihin vaikuta ja mä haluun olla Aleksin tukena aina.

Aleksi on tänään vähän hiljasempi kun yleensä. lähinnä kattelee maata kun me kävellään. mutta ihan ymmärrettävää jos aamu alkaa niinkin hehkeesti kun mitä oli käyny [Aleksin äiti suuttu siis ja heitti sen pihalle näin muistutuksena]. saan idean mitä päätän ehdottaa Aleksille.

minä (Olli): mennäänkö meille, kaivetaan kaapista jotain herkkuja ja katotaan joku ällösöpö leffa?
hymyilen ja käännyn Aleksin puoleen.

Aleksi: sopii mulle. mutta voisko se olla sit myös hyvä leffa eikä vaan ällösöpö?
löytyyhän se pieni hymykin hänen kasvoiltaan.

saavumme meidän pihallemme. unohdin avaimet sisään joten täytyy kaivaa esiin vara avain. se on niin korkealla yhden tiili tolpan päällä että minun täytyy hetki pohtia vaihtoehtoja saada se sieltä.

minä (Olli): meijän täytyis toi vara avain saada tän tolpan päältä.
totean ja taputan tolppaa.

minä (Olli): ja mä en keksi muuta kun että nostan sua ja sä otat sen sieltä.
naurahdan hieman perään.

Aleksi: okeii.
Aleksiakin vähän naurattaa.

otan Aleksin tiukkaan halaukseen takaa päin ja nostan.

Aleksi: sain sen!
hän huikkaa ja lasken hänet varovaisesti takaisin maahan.

Aleksi ojentaa avaimen minulle ja rupean tähtäämään lukkoon.

minä (Olli): joo no tervettuloa nyt vaan meijän matalaan majaan.
sanon ja levitän käsiäni ikäänkuin osoittaakseni koko taloa.

minä (Olli): meillä ei tosiaan oo tavallaan yläkertaa tai siis nyt me ollaan yläkerrassa. meillä on vaan alakerta tuola maan alla. sielä on mun huone.
esittelen lyhyesti.

minä (Olli): mennäänkö hakemaan keittiöstä heti ne herkut ja sit alakertaan vai haluutko niiku tarkemminki kattella tätä kämpää.
kysäisen samalla kun olen jo matkalla keittiöön.

Aleksi: eka vaihtoehto oli oikein hyvä.

hyppään ketterästi tai niin ainakin kuvittelen pöydälle ja kuroitan ylimälle hyllylle kuivakaappiin.

Aleksi: ihme apina sä oot.
hän naurahtaa jälleen takanani.

minä (Olli): mitä sä haluut. täälä on poppareita, sipsejä, suklaata ja puoliks syöty irtokarkki pussi.

Aleksi: kaikki käy päätä sä.

minä (Olli): tää keskustelu on liian mutsimainen mut tän kerran hyväksyn ton.
virnistän ja katson taakseni Aleksia.

nappaan mukaani popparit ja irtokarkit.

minä (Olli): ota kii! sanon ja heitän molemmat Aleksille.

lopuksi hyppään itse perään. pudotus on niin pieni että hyppään aivan Aleksin eteen. hän nauraa. tuntuu hyvältä nähdä hänet jo vähän pirteämpänä.

minä (Olli): haluuksä laittaa karkit kuppiin jos mä teen popparit. kuppeja on tuola kapeessa ala kaapissa. osoitan.

etsin kattilan. laitan pohjalle vähän voita ja heitän lopuksi popparin siemenet perään. en edes muista koska viimeksi olen näin panostanut ruokaan.

pian Aleksin käsi ilmestyy takaani ja laittaa kupin viereeni pöydälle.

Aleksi: mä otin kupin missä on ilmiselvästi me kaks.

kuppi on vaaleansininen jossa on kaksi muumia tanssimassa.

käännyn Aleksiin päin hymyillen ja tartun hänen olkapäihinsä. lähden jotenkuten leikkisästi tanssimaan ja Aleksi lähteekin heti mukaan. hyppelemme keittiössä lähekkäin välillä tehden pyörähdyksiä. nauramme lujempaa. näen miten Aleksin pupilit laajenevat. söpöä ajattelen.

kun vauhtimme hidastuu liikutan kättäni Aleksin kaulaa pitkin hänen poskelleen. suutelemme. pitkään ja pehmeästi. minulla oli ikävä tätäkin hetkeä. tätä tunnetta. paras ikinä.

kuulemme miten popparit paukkuvat tiheään tahtiin ja hitaasti irtaudumme suudelmasta. menen avaamaan kattilan kannen ja sieltä lentää useampia poppareita maahan.

minä (Olli): joo eiköhän oo valmista!
naurahdan ja hyppään samalla hieman taaksepäin säikähtäen poppareita.

Aleksi on valinnut kipon jo niillekkin.

pian olemme kävelemässä alakertaa kohti kippojemme kanssa. hyppään sängylle ja jälleen poppareita lentää.

minä (Olli): hups.
totean ja keräilen poppareita sängyltä ennen kun Aleksi pääsee siihen.

laitan led valot päälle. lämmin valkoinen valo valtaa muuten tumman huoneeni. hamuilen kädellä televisioni kaukosäätimen ja avaan Netflixin.

Aleksi: uu saanko kattoo tota sun kitaraa.
Aleksi on bongannut seinältäni kitaran.

minä (Olli): joo tottakai.
vastaan samalla kun näppäilen tunnuksia.

Aleksi alkaa vähän rämpyttelemään kieliä. hän koittaa saada "I was made for lovin' you" säveliä irti ja onnistuikin siinä niin että tunnistin biisin.

katson Aleksia ja hymyilen. hän keskittyy kitaraan ja puree kieltään hampaiden väliin.

minä (Olli): mitä katotaan?
keskeytän soittelu hetken.

Aleksi asettelee kitaran huolellisesti takaisin seinälle ja ottaa hieman vauhtia hypätäkseen viereeni. hän asettuu puoliksi syliini makoilemaan.

Aleksi: onks joululeffat jo liian nähty?
hän kysyy vielä vähän korjaten asentoaan.

laitan käteni hänen hiuksiinsa ja alan silittämään sitä samalla toisella kädellä selaten leffoja.

päädymme kaikista klassisimpaan "Yksin kotona" leffaan. hyvä puoli siinä on se että niitä on monta osaa. voimme viettää tässä hetkessä ikuisuuden.

Aleksi alkaa taas piirtelemään jalkaani. siihen muodostuu selvästi sydän.

minä (Olli): sä kutitat.
hymähdän ja lasken päätäni pussatakseni Aleksia.
hän vastaa pusuun ja pian leffa alkaakin jo pyörimään.

Aleksi: sun syli on ihanan lämmin.
kuulen hänen kuiskaavan.

minä (Olli): säkin oot lämmin. sitä mä eilen jo ikävoin ja tarviin.
vastaan myös kuiskaten.

Sanoja: 770

öö apua mitä kohta 1000 klikannu tähän tarinaan🥺🫶🏻. kiiiitos <3
eilen ei ollu aikaa kirjottaa nii tänään vähän pidempi luku vaikkei mitään ihmeellistä oikeestaan täs tapahtunukkaan :D ja pitkästä aikaa kans Ollin näkökulmaaa