meinasin lähteä kotiin. tai johonkin. pois täältä talosta. en kuitenkaan uskaltanut. pieni nurkka tuntui tähän hetkeen turvallisimmalta vaihtoehdolta. jos liikkuisin olisi vaarana että joku kännissä olevista huomaisi minut ja tulisi pörräämään ympärilleni. helvetti että piti tämäkin tapahtua. en enää ikinä tuu kotibileisiin.
oloni pysyi samana. yhtä huonona. mutta ei myöskään pahentunut. onneksi. silmissäni musteni jälleen mutta jotenkin huomasin jonkun liikkuvan minua kohti. eieiei voi helvetti ei vitun vittu. mee takaisin vaan. toivottavasti se jatkaa matkaa vaan eteiseen. siinä kohtaa purskahdin myös itkuun. pelosta. pahin pelkoni oli että joku huomaa minut. painoin pääni polviin. tunsin polveni kastuvan farkkujen läpi samantien kyynelistä. sain tärisevillä käsilläni otteen lahkeestani ja puristelin käsiäni vuorotellen. nostin katseeni jälleen takaisin tuohon hahmoon. tällä kertaa myöskään näköni ei palannut täyteen terävyyteen. kyynelistä osittain ainakin johtuen.
joukko oli noin viiden metrin päässä minusta. erotin että heitä oli viisi.
joku: tunteeks joku ton mustan kasan? ensimmäinen tuntematon ääni aloitti.
Joonas: Joel?
Joel: emmä oo varma. vittu oon liian kännissä tähän. räkäinen nauru pääsee Joelin suusta ja tarttuu kolmeen muuhunkin.
nauru tukahtui kuitenkin pian.
Joel: Olli hei sä ku et oo mitää juonu nii varmaan olis parasta jos sä meet tota lähemmäs.
Olli: joo mutta te voitte sitten varmaankin mennä kauemmas.
kuulen joksenkin vakavan äänen sanovan.
Olli: hei
kuulen rauhallisen äänen sanovan vähän kysyvästi.
en vastannut mitään halusin muuttua vain mahdollisimman pieneksi. näkymättömäksi. huomaamattomaksi. kaivaa kuopan siihen paikkaan ja haudata itseni sinne. tulla ulos ehkä kuukausien päästä.
Olli: saanko tulla lähemmäs? mä autan sua. mun nimi on Olli ja mä oon ihan selvinpäin ei mitään hätää.
sama rauhallinen ääni jatkaa.
mietin hetken. vastaan vaivihkaisella nyökkäyksellä. ajattelin pyyhkäiseväni kyyneleet. tärisevät ja kylmät käteni eivät siihen kuitenkaan pystyneet. pieni nikottelun ääni pääsi suustani vahingossa vaikka puristin huuliani mahdollisimman tiukasti yhteen. kun Olli oli tarpeeksi lähellä hän ojensi kätensä.
Olli: ei mitään hätää, sä voit puristaa mun kättä jos se auttaa. tai jos pystyt puhumaan jotain niin mä kuuntelen.
sen enempää ajattelematta tuntui etten voi kontrolloida itseäni ja rojahdan lähemmäs maata. sain kuitenkin otteen jostain. helvetti nyt taas. se oli Ollin kaula. rojahdin suoraan roikkumaan Ollin kaulaan ja painoin pääni hänen olkapäähänsä. Olli hämmentyi tilanteesta myös vähän mutta ei sanonut mitään. silitti vain selkääni hennosti. se tuntui rauhottavalta ja hyvältä.
sanoja: 350
DU LIEST GERADE
Viimeiset tähdet taivaalla
Fanfiction"jos sä nyt lähet älä tuu enää takas!" "muru, mennäänkö kattomaan tähtiä tänään?" "sun syli on lämmin" Kaksi herkkää teinipoikaa tapaa kotibileissä ja sieltä heidän matkansa jatkuu kahdestaan pitkälle yöhön. Kliseisestä alusta lähtee monikäänteinen...
