Ollin nk.
huh miten taas lyhyessä ajassa onkin niin paljon tapahtunut. Aleksi ei kuitenkaan oo muuttunut. yhtä ihana kun aina ennenkin. ei mua haittaa tietenkään nää kaks uutta juttua siitä. ei ne niin suuresti meihin vaikuta ja mä haluun olla Aleksin tukena aina.
Aleksi on tänään vähän hiljasempi kun yleensä. lähinnä kattelee maata kun me kävellään. mutta ihan ymmärrettävää jos aamu alkaa niinkin hehkeesti kun mitä oli käyny [Aleksin äiti suuttu siis ja heitti sen pihalle näin muistutuksena]. saan idean mitä päätän ehdottaa Aleksille.
minä (Olli): mennäänkö meille, kaivetaan kaapista jotain herkkuja ja katotaan joku ällösöpö leffa?
hymyilen ja käännyn Aleksin puoleen.
Aleksi: sopii mulle. mutta voisko se olla sit myös hyvä leffa eikä vaan ällösöpö?
löytyyhän se pieni hymykin hänen kasvoiltaan.
saavumme meidän pihallemme. unohdin avaimet sisään joten täytyy kaivaa esiin vara avain. se on niin korkealla terassimme tiilitolpan päällä että minun täytyy hetki pohtia vaihtoehtoja miten saada se sieltä.
minä (Olli): meijän täytyis toi vara-avain saada tän tolpan päältä.
totean ja taputan valkoista tiili tolppaa.
minä (Olli): ja mä en keksi muuta kun että nostan sua ja sä otat sen sieltä.
naurahdan hieman perään.
Aleksi: okeii.
Aleksiakin vähän naurattaa.
otan Aleksin tiukkaan halaukseen takaa päin ja nostan.
Aleksi: sain sen!
hän huikkaa ja lasken hänet varovaisesti takaisin puiselle terassille.
Aleksi ojentaa harmaa punaisen avaimen minulle ja rupean tähtäämään lukkoon.
minä (Olli): joo no tervettuloa nyt vaan meijän matalaan majaan.
sanon ja levitän käsiäni ikäänkuin osoittaakseni koko taloa.
minä (Olli): meillä ei tosiaan oo tavallaan yläkertaa tai siis nyt me ollaan yläkerrassa. meillä on vaan kellari kerros tuola maan alla. sielä on mun huone.
esittelen lyhyesti viittoen lattiaa kohti.
minä (Olli): mennäänkö hakemaan keittiöstä heti ne herkut ja sit alakertaan vai haluutko niiku tarkemminki kattella tätä kämpää.
kysäisen samalla kun olen jo matkalla keittiöön.
Aleksi: eka vaihtoehto oli hyvän kuulonen.
Aleksi kuittaa.
hyppään ketterästi tai niin ainakin kuvittelen, pöydälle ja kurotan ylimälle hyllylle kuivakaappiin.
Aleksi: ihme apina sä oot.
hän naurahtaa jälleen takanani.
minä (Olli): mitä sä haluut. täälä on poppareita, sipsejä, suklaata ja puoliks syöty irtokarkki pussi.
Aleksi: kaikki käy, päätä sä.
minä (Olli): tää keskustelu on liian mutsimainen mut tän kerran hyväksyn ton.
virnistän ja katson taakseni Aleksia.
nappaan mukaani popparit ja irtokarkit.
minä (Olli): ota kii! sanon ja heitän molemmat Aleksille.
lopuksi hyppään itse perään. pudotus on niin pieni että hyppään aivan Aleksin eteen. hän nauraa. tuntuu hyvältä nähdä hänet jo vähän pirteämpänä.
minä (Olli): haluuksä laittaa karkit kuppiin jos mä teen popparit. kuppeja on tuola alakaapissa. osoitan kulmaa kohti.
etsin kattilan. laitan pohjalle vähän voita, annan sen vähän sulaa ja heitän lopuksi popparin siemenet perään. en edes muista koska viimeksi olen näin panostanut ruokaan.
pian Aleksin käsi ilmestyy takaani ja laittaa kupin täynnä karkkeja viereeni pöydälle.
Aleksi: mä otin kupin missä on ilmiselvästi me kaks.
kuppi on vaaleansininen jossa on kaksi muumia tanssimassa.
käännyn Aleksiin päin hymyillen ja tartun hänen olkapäihinsä. lähden jotenkuten leikkisästi tanssimaan ja Aleksi lähteekin heti mukaan. hyppelemme keittiössä lähekkäin välillä tehden pyörähdyksiä. nauramme lujempaa, mitä enemmän tanssahelemme. näen miten Aleksin pupilit laajenevat. söpöä, ajattelen.
kun vauhtimme hidastuu liikutan kättäni Aleksin kaulaa pitkin hänen poskelleen. suutelemme. pitkään ja pehmeästi. minulla oli ikävä tätäkin hetkeä. tätä tunnetta. paras ikinä.
kuulemme miten popparit paukkuvat tiheään tahtiin ja hitaasti irtaudumme suudelmasta. menen avaamaan kattilan kannen ja sieltä lentää useampia poppareita maahan.
minä (Olli): joo eiköhän oo valmista!
naurahdan ja hyppään samalla hieman taaksepäin säikähtäen poppareita.
Aleksi on valinnut kipon jo niillekkin.
pian olemme kävelemässä alakertaa kohti kuppien ja pepsi max tölkkiemme kanssa. hyppään sängylle ja jälleen poppareita lentää.
minä (Olli): hups.
totean ja keräilen poppareita sängyltä ennen kun Aleksi pääsee istu'utumaan.
laitan led valot päälle. lämmin valkoinen valo valtaa muuten tumman huoneeni. hamuilen kädellä televisioni kaukosäätimen ja avaan Netflixin.
Aleksi: uu saanko kattoo tota sun kitaraa.
Aleksi on bongannut seinältäni punaisen sähkö kitaran.
minä (Olli): joo tottakai.
vastaan samalla kun näppäilen tunnuksia netflixiin.
Aleksi alkaa vähän rämpyttelemään kieliä. hän koittaa saada "I was made for lovin' you" säveliä irti ja onnistuikin siinä niin että tunnistan biisin.
katson Aleksia ja hymyilen. hän keskittyy kitaraan ja puree kieltään hampaiden väliin.
minä (Olli): mitä katotaan?
keskeytän soittelu hetken.
Aleksi asettelee kitaran huolellisesti takaisin seinälle ja ottaa hieman vauhtia hypätäkseen viereeni. hän asettuu puoliksi syliini makoilemaan.
Aleksi: onks joululeffat jo liian nähty?
hän kysyy vielä vähän korjaten asentoaan.
laitan käteni hänen hiuksiinsa ja alan silittämään niitä samalla toisella kädellä selaten leffoja.
päädymme kaikista klassisimpaan "Yksin kotona" leffaan. hyvä puoli siinä on, että niitä on monta osaa. voimme viettää tässä hetkessä ikuisuuden.
Aleksi alkaa taas piirtelemään sormellaan tällä kertaa jalkaani. siihen muodostuu selvästi sydän.
minä (Olli): sä kutitat.
hymähdän ja lasken päätäni pussatakseni Aleksia.
hän vastaa pusuun ja pian leffa alkaakin jo pyörimään.
Aleksi: sun syli on ihanan lämmin.
kuulen hänen kuiskaavan.
minä (Olli): säkin oot lämmin. sitä mä eilen jo ikävoin, ja tarviin.
vastaan myös kuiskaten.
sanoja: 727
DU LIEST GERADE
Viimeiset tähdet taivaalla
Fanfiction"jos sä nyt lähet älä tuu enää takas!" "muru, mennäänkö kattomaan tähtiä tänään?" "sun syli on lämmin" Kaksi herkkää teinipoikaa tapaa kotibileissä ja sieltä heidän matkansa jatkuu kahdestaan pitkälle yöhön. Kliseisestä alusta lähtee monikäänteinen...
