Viimeiset tähdet taivaalla

44. Olli, mitään ei oo tapahtunu, kaikki hyvin

kylmä tuulenpuuska pyyhkäisi kaulaliinani naamalleni kolmen ensimmäisen askeleen aikana mitä otin kun olin astunut junasta ulos.

vastahakoisesti otin käteni takintaskusta pois korjakaseni kaulahuivia mutta säikähdyksekseni joku muu kerkesikin tekemään sen minua nopeammin.

"moi" tunnistan äänen samantien olevan se sama ääni mitä olen ikävöinyt jo monta päivää.

Olli otti kylmillä käsillään kasvoistani kiinni ja suuteli minua pitkään ennenkuin kerkesin reagoida edes hänen tervhdykseensä.

Olli: "anteeks, mulla on ollu niin ikävä sua, anteeks, anteeks, anteeks"
hän kuiskaa suudelman loputtua.

tunnen miten sisälläni syttyy tulipalo suorastaan, poskiani kuumottaa ja silmäni kimaltavat.

minä (Aleksi): hei, ei mitään hätää, eihän tässä mitään oo sattunu. rauhoitan Ollia.

hän halaa minua eikä suostu irrottamaan vaikka löysäsin jo omia käsiäni hänen ympäriltään.

Olli: mä olin tosi idiootti. mä oon tosi pahoillani. hän jatkaa vielä.

minä (Aleksi): Olli kuuntele, mitään ei oo tapahtunu. kaikki on hyvin. naurahdan jopa vähän sillä Olli on todellakin ottanut tilanteen vielä rankemmin kun minä vaikka luulin kokoajan hänen olevan välinpitämätön.

minä (Aleksi): voitaisko me lähteä kotiin, tai siis teille. täälä on aika kylmä tuuli. kysyn silittäen samalla Ollin tummia hiuksia jotka menevät sekaisin tuulessa.

tuttujen kotikatujen tallustaminen käsi kädessä Ollin kanssa tuntuu tosi hyvältä parin päivän tauon jälkeen. selitän koko matkan iloisena lähinnä museosta Ollille joka vain hymyillen kuuntelee ja välillä myhäilee mukana ja vilkuilee minua. innostun välillä hyppelemään eteenpäin. tunnen olevani kuin pieni lapsi innoissaan karkkikaupassa mutta kai se on ihan sallittavaa välillä olla vähän lapsenmielinen.

pian tulee suojatie josta meidän täytyy ylittää tie jotta meidän ei tarvitse ohittaa äitini taloa samaltapuolen tietä. mieluiten kiertäisin talon todella kaukaa mutta valitettavasti meidän on pakko ohittaa se junaasemalle mennessä ja tullessa jos emme halua kiertää kolmen kilometrin oikoreittiä.

talon ikkunoista paistaa valoa. pihalla on kaksi autoa.

minä (Aleksi): pysähdytään. sanon Ollille ja lopetan museo kertomukseni kuin seinään.

minä (Aleksi): ei äitillä oo kahta autoa. totean siristäen silmiäni pimeässä ulkoilmassa kohti taloamme vielä tarkemmin.

selitys kahdelle autolle käveleekin niinsanotusti pian meidän silmiemme eteen kun äiti ja oletettu mies henkilö pyörähtelevät keittiöön. ikkunan sälekaihtimet ovat juuri sen verran auki että näämme seurata tilannetta ulkoa.

äiti pyörähtää selkä ikkunaan päin. hänen vaaleanruskeat pitkät hiuksensa roikkuvat vapaana ja laskeutuvat punaisen paidan päälle. vaikka äidin kasvot eivät olekkaan ikkunan suuntaan näämme selvästi että mies pussaa äitiä. kylmät väreet valtaavat kehoni.

minä (Aleksi): jatketaan. sanon Ollille ja vedän häntä kevyesti kädestä eteenpäin.