Joonas
"Joel mun varpaat jäätyy", valitin tuolle itseäni pidemmälle miehelle, joka tarpoi rivakkaa tahtia pilkko pimeässä metsässä eteenpäin. Lunta oli satanut niin paljon lisää, ettei Niko ollut enää ainoa, jolla hanki ylsi polviin asti. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata Joelia tuntemattomaan. En halunnut yksin suunnistaa varmasti jo yli puolen kilometrin mittaista matkaa takaisin mökin takaovelle, mutta lähinnä mahdollisuuteni kaatui siihen, että Joelilla oli harvinaisen tiukka ote oikeasta kädestäni.
"Me palataan mökille heti, kun sä oot suostunu kertomaan, mikä sua vaivaa", Joel totesi päättäväisenä pysäyttämättä rivakkaa kävelyään.
"Okei, mutta voidaanko pysähtyä johonkin niin mä kerron?" Kysyin hieman hengästyneenä. Todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä aikoisin Joelille kertoa. Että olen rakastunut Nikoon ja yritän nyt tehdä sen mustasukkaiseksi kiehnäämällä sinun kyljessä kiinni?
Onnekseni Joel viimein pysäytti maratooninsa, päästi kädestäni irti ja kääntyi ympäri kasvokkain kanssani.
"No?" Joel kysyi vaativa ilme kasvoillaan ja laittoi kädet puuskaan rintansa päälle. Hän tuntui olevan tosissaan tämän keskustelun kanssa.
"Oltais edes laitettu kengät jalkaan", märisin lisää tunnottomia varpaitani ajatellen ja nostelin niitä vuorotellen hangesta sen, minkä kykenin.
"Älä vaihda puheenaihetta. Ala laulaa", Joel tokaisi sama vaativa ilme kasvoillaan. Tai ainakin siltä se näytti. Valaistuksessa ei ollut kehumista.
"Se saunakin on edelleen mun vastuulla. Saadaan kohta juhannuskokko", yritin edelleen kierrellä asiaa, mistä Joel tosissaan halusi keskustella. Ei mulla ollut sille mitään järkevää selitystä valmiina eikä totuuden kertominen tuntunut erityisen hyvältä vaihtoehdolta.
"Se sauna odottaa kyllä, mutta mä en. Mä annan sulle kohta lumipesun", Joel uhkasi ja tarrasi jälleen oikeaan käteeni, kun yritin kääntyä ja karata takaisin mökkiä kohden.
"Lumi peittää kohta meidän jäljet tänne eikä me ikinä enää löydetä takaisin", jatkoin tekosyiden keksimistä, joilla välttäisin keskustelun ja yritin samalla kiskoa kättäni vapaaksi Joelin otteesta. Kai se täytyy myöntää, että tuo oli minua vahvempi. Kädenväännössä en siltikään myönnä tappiotani tuota vastaan.
"Joonas, viimeinen varoitus", Joel sanoi ja näytti enemmän kuin valmiilta viskaamaan mut lumihankeen. Ihan kuin en jo tarpeeksi lumen peitossa olisi ollut.
"Okei joo. Mä..", aloitin selittelyni säästyäkseni lumelta, mutta lauseeni tyssäsi, kun jäin miettimään, miten asian muotoilisin loukkaamatta Joelia. Ei kai tässä enää totuutta voisi kierrellä...
"Kyllä mä taidan tietää, mikä sua painaa", kuulin Joelin nyt jo huomattavasti lempeämmän äänen yläpuoleltani. Nostin hankeen pudonneen katseeni tuon silmiin yllättyneenä.
"Niinkö?" Kysyin yllättyneenä kohdatessani Joelin hymyilevät kasvot, jotka nyökkäsivät hyväksyvästi.
Hän otti myös vasemmasta kädestäni tällä kertaa hennomman otteen ja risti sormeni omiensa lomaan. Tunsin tuon höyryävän hengityksen lähestyvän kasvojani. Jo valmiiksi pakkasesta punaiset kasvoni punehtuivat entisestään ennenkuin Joel sulki välimatkan välillämme ja tunsin tuon jääkylmät huulet kohtaavan minun vastaavat.
***
Sanoja: 414
❄️❄️❄️
