Niko
"Te voisitte vaikka kiinnittää noi tähdet ikkunoihin", Joel alkoi latelemaan työtehtäviä selvittyämme Joonaksen kanssa alakertaan. Mikä helvetin jouluintoilija tuosta oli yhtäkkiä kuoriutunut? Minulle oli ainakin se ja sama koristivatko ikkunia tähdet vai eivät. Ei niitä kuitenkaan kukaan ulkoa ihastelisi minun pelastajaani lukuunottamatta.
Päädyin kuitenkin Joonaksen kanssa viereysten olohuoneen ison ikkunan eteen joulutähtien kera. Välillämme oli outo jännite ja sen huomasi lukuisien vaihdettujen hymyjen lisäksi käsistämme, jotka "vaingossa" kohtasivat toisensa useamman kerran.
"Miten se mies löysi sut? Luulin, ettei täällä ole ketään muita useamman kilometrin säteellä", Joonas rikkoi välillämme olleen hiljaisuuden. Hiljaisuus ei ollut millään tavalla kiusallinen. Pikemminkin jännittävä ja odottava. Me molemmat tiesimme, mitä tulisi tapahtumaan, kun jäisimme taas kahden ja se aiheutti kivan pikku kutinan vatsanpohjassa.
"Ilmeisesti oli tullut polttopuita hakemaan. Sillä on mökki tossa 3 kilometrin päässä. Kyllähän mä aika kauas kerkesin tallustaa", hymähdin muistellessani miehen kertomusta. Olin siinä kohtaa jo lähes tulkoon luopunut toivosta ja toivonut kuolemaa. Asian ajattelu nostatti kyyneleet silmiini.
"Hei, mikä tuli?" Joonas kysyi huolestuneena huomattuaan yhtäkkisen muutoksen mielialassani. Tuo laski kätensä hellästi olkapäälleni ja tunnistin tuon katseesta aidon huolen. Rakastan sitä...
"Ei, kun mä vaan luulin, ettei kukaan tulis pelastamaan mua", mutisin ja yritin niellä kyyneliäni. En todellakaan halunnut alkaa itkeä kaikkien ystävieni läsnäollessa.
"Voi rakas. Mä olin just lähössä ettimään sua, kun ilmaannuit sen miehen kanssa ovelle", Joonas puheli lohduttavasti ja silitti edelleen olkapäätäni.
"Joo mä tiedän. Mä en enää astu jalallanikaan siihen metsään", naurahdin hieman. Muistan kyllä Joonaksen keittiössä mun ulkovaatteet sylissään. Se olikin kaikki, mitä mä huomasin...
"Ei enää ikinä", Joonas vastasi ja hymyili takaisin minun hymylleni. Lemppari hymyni tässä maailmassa.
"Hei Joonas, tuutko sä mun saunakaveriks?" Joelin ääni keskeytti herkän hetkemme ja sai meidät molemmat kääntymään tuon ääntä kohti. Miten tuo lakkaamatta onnistuikin pilaamaan minun ja Joonaksen hetket? Selvästi havitteli Joonasta itselleen...
Joonas katsoi ensin Joelia ja sitten minua ja toisti eleen muutaman kerran. Minä menisin enemmän kuin mielellään Joonaksen saunakaveriksi.
"Mä...joo", Joonas sanoi pitäen pienen välin sanojensa välillä. Tunsin sydämmessäni pistoksen, mutta käännyin ikkunan puoleen aivan kuin en välittäisi ollenkaan.
"Ettekö te muka jo saunonu tarpeeks keskenään? Niko kannattaa pysyä kaukana sieltä saunalta, ellet halua yllättää niitä panemasta", kuulin Tommin naurahtavan jostain joulukuusen suunnilta.
Tällä kertaa sydäntäni ei vain vihlaissut. Se kirjaimellisesti jätti muutaman lyönnin välistä. Se särkyi tavalla, jota teippi tai muutama tikki ei enää korjaisi.
"Pitääpä pysyä kaukana", totesin mahdollisimman normaalilla äänensävyllä ja kaikkien katseita vältellen suuntasin yläkertaan johtaviin rappusiin. Tunsin kyynelkanavien aukeutuvun, eikä niiden nieleminen enää auttanut.
***
Sanoja: 404
Minulla vihloo nyt kirjaimellisesti sydämestä, joten pahoittelut vähän myöhäsestä julkasusta🫠
