Joel
"Mä en halua kuunnella!" Huusin Tommille, joka yritti epätoivoisesti houkutella minua jäämään. Hetkellisesti olin jopa harkinnut asiaa uudelleen, mutta yläkerrasta kantautuvat painimis äänet käänsivät jälleen pääni. Nyt vaatteet lentelivät matkalaukkuun rivakkaa tahtia minun toimestani.
"Eihän ne nyt välttämättä pane! Jos ne vaikka treenaa?" Tommi heitteli vaihtoehtoisia selityksiä yläkerran toiminnalle, mutta tuon äänestä paistoi läpi karu fakta, ettei tuo itsekään uskonut heittoihinsa. Hän halusi vain parantaa minun mieltäni ja parhaassa tapauksessa estää lähtemis mielenosoitukseni.
"Joo on varmaan erittäin raskas treeni! Kannattaa mennä yläkertaan vilkaisemaan, jos haluat samanlaiset traumat, kun saunalta!" Huusin pää punaisena ja kiskoin samalla vaatekaapin hyllyjä tyhjiksi omista vaatteistani. Hengittämisestä tuli koko ajan hankalampaa vihan vallatessa jälleen kehoni. Tällä kertaa sauna ei toiminut pelastusrenkaana.
"Joel rauhotu. Puhutaan vielä", Tommi yritti. Epätoivo paistoi hänen äänestään läpi. Hän sentään jaksoi vielä yrittää. Aleksi ja ylösnousemuksen tehnyt Olli seisoivat vain tumput suorina Tommin selän takana. Tommi ei ollut luovuttaja tyyppiä...
"Ei oo mitään puhuttavaa!" Huusin ja kiskoin samalla matkalaukkuni vetoketjun kiinni niin raivokkaasti, että kyseinen kapistus hajosi käsiini. Huokaisin turhautuneena tilanteeseen. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Joel rakas sä et pääse liikkumaan sillä autolla metriäkään", Tommi puheli minun nostaessa matkalaukun syliini. Tuon sanat menivät oikeasta korvasta sisään ja tulivat vasemmasta korvasta ulos.
"Väistä!" Sanoin uhmakkaasti Tommille, joka seisoi tukkimassa makuuhuoneemme oviaukon. Myös Aleksi ja Olli varjostivat edelleen tuon takana. Varmaan rakentaisivat ihmismuurin, että saisivat estettyä lähtöni...
"Tän voi varmasti selvittää puhumalla", Tommi sanoi, eikä tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi väistymässä tieltäni.
"Kuuntele vähän! Joonas ja Niko selvästi on kiinnostunu jostain ihan muusta, kun puhumisesta! Joonas särki mun sydämen ja nyt mä oon tässä se luuseri! Te, ette tarvii mua tänne pilaamaan teidän joulua niin kun itekkin sanoit!" Purin koko sydämeni Tommille päin naamaa ja viskasin matkalaukkuni raivolla lattialle saaden vaatteet leviämään rikkinäisen vetoketjun johdosta.
"Et sä ole luuseri. Enkä mä todellakaan tarkottanu, että sä pilaisit meidän joulun. Mä tai kukaan muukaan ei vaan halua että sä lähdet", Tommi sanoi rauhallisesti pienen hiljaisuuden jälkeen. Tuijotin tuota syvälle sieluun ja hengitin edelleen raskaasti raivonpuuskani jäljiltä. Tämmöinen todella vie mehut ihmisestä.
"Joonas ja Niko haluaa", tuhahdin nyt jo neutraalilla äänensävyllä. Tommin tiukka katse pakotti minut laskemaan katseeni lattiaa. Silmät alkoivat lipsua kiinni väsymyksen viedessä vihalta tehot.
"Ssshhh, ei tietenkään halua. Te puhutte asiat selväksi sitten huomenna", Tommi hyssytteli ja alkoi työntää minua olkapäistä takana olevaa sänkyä kohti. Olin niin poikki, ettei minulla ollut voimia yrittää taistella vastaan. Ei se lopputulemaa olisi kuitenkaan muuttanut...
Tommi peitteli minut omalle puolelleni parisängystä. Yritin vielä epätoivoisesti pidellä silmiäni auki. En millään halunnut hävitä mielenosoitustani, enkä varsinkaan odottaa aamuun, että voisin puhua Joonaksen ja Nikon kanssa. Vitut puhuisi. Muutaman räpäytyksen jälkeen silmäni eivät enää auenneet ja tunsin kehon antavan periksi väsymykselle. Jos mä vielä yhden yön suostuisin nukkumaan Joonaksen ja Nikon kanssa saman katon alla.
***
Sanoja: 456
Olemme lähellä loppua👀
