Niko
"Ei nE kuMpikAan vaStaA", Olli ilmoitti ja laski puhelimensa korvaltaan kymmenennen kerran minuutin sisään. Tuo oli jo selvästi nauttinut muutaman. Sen huomasi sammaltavan puheen lisäksi siitä, että Joonaksen ja Joelin molempien puhelimet komeilivat olohuoneen pöydällä ja huudattivat soittoääniään Ollin soittojen tahtiin.
"Pitäisköhän niitä lähteä etsimään? Ne on ollu jo ainakin puol tuntia poissa eikä selvästi oo löytäny ees kenkiä jalkaan", Tommi järkeili ja kaappasi samalla Ollin puhelimen haltuunsa. En olisikaan enää jaksannut kertaakaan kuunnella Joelin iphonen perinteistä soittoääntä tai Joonaksen Putte Possua.
"Ihmettelen syvästi, jos ne ei ole jo kuollut hypotermiaan. Siellä on melkein 30 astetta pakkasta ja lunta varmaan jo kaulaan asti", Aleksi puheli samalla, kun alkoi Tommin tavoin kiskomaan ulkovaatteita päälle.
"Tuskin ne ylipäätään haluaa tulla löydetyksi. Ei ne muuten olis kahestaan karannu takaovesta, ilman ulkovaatteita sanomatta mitään", mutisin ilman aikomustakaan lähteä pilkkopimeään tarpomaan niiden kahden perässä. Mulla sitä lunta olisi varmaan kirjaimellisesti kaulaan asti.
"No, jos Niko et meinannut tulla mukaan niin sä jäät tänne huolehtimaan Ollista. Ilmotelkaa, jos ne näyttää täällä naamaansa ennen meitä", Tommi saneli ja keräsi samalla eteisestä sekä Joonaksen että Joelin kengät mukaansa. Eiköhän nuo ollut lämmitelleet toisiaan siellä metsässä ihan tarpeeksi.
---
"NiKo ne NiiTen PuHeliMet on täSsä", Olli ilmoitti vähintään sadannen kerran vartin sisään, mitä olimme ehtineet kahdestaan olla. Pääni meinasi hajota ja siihen tuntui olevan kännisen ystäväni lisäksi toinenkin syy...
"Pitäiskö sun juoda vähän vettä?" Kysäisin Ollilta ja laskin tuon kädessä olevan kaljatölkin olohuoneen pöydälle. Tuo ei tätä menoa selviäisi sammumatta edes tuntia.
Olli roikotti päätään sohvan selkänojan ylitse ja sulki känniset silmänsä. Näin sen tilaisuutena paeta keittiöön hakemaan tuolle ensiapuna lasin vettä. Samalla saisin hetken hengittää ennenkuin vahingossa löisin tuota päin näköä. Uskaltaisikin vielä mainita niistä puhelimista. Hermoni olivat kireällä.
Poimin keittiön kaapeista isoimman lasin, minkä käteni löysivät ja yritin valuttaa hanasta mahdollisimman kylmää vettä. Mitenköhän Joonaksen ja Joelin romanttinen metsäkävely sujui? Joko ne olivat vaihtaneet ensimmäisen suudelman? Tai kenties löytäneet jonkun laavun, jossa nyt lämmittelivät toisiaan? Luoja en halua edes miettiä enempää noiden lämmittely taktiikoita.
Havahduin epämiellyttävistä ajatuksistani takaoven narahdukseen ja hyiseen viimaan, joka viilsi sisuskalujani. Sisuskalujani turmelivat kyllä enemmän Joonaksen ja Joelin naamat, jotka nyt komeilivat pakkasesta punaisina nenäni alla.
"Huh olipas kylmä", Joonas totesi hengästyneellä äänellään ja tiputteli villasukistaan lumikokkareita keittiön lattialle. Älä vaan kerro mulle, mistä sä olet hengästynyt.
"Mun huulet on ainakin ihan lämpimät", Joel totesi ja väläytti Joonakselle hymyn. Tuo hymy vahvisti halujani repiä Joelin naaman irti. Tuon naama vitutti minua suunnattomasti. Jouduin taistella itseäni vastaan, etten hyökännyt kyseisen miehen kimppuun.
Käänsin selkäni kaksikolle ja sammutin edelleen vettä valuttavan hanan. Vilkaisematta taakseni lähdin vesilasin kanssa suuntaamaan olohuoneeseen, jossa Olli kasasi kaljatölkeillä pyramidia.
"Tossa. Se on viinaa", keskeytin Ollin taideteoksen rakentamisen ja ojensin tuolle juuri hakemani vesilasin. Olli joi tyytyväisenä parilla kulauksella lasin tyhjäksi ja kyseli saman tien lisää. Minä olin kuitenkin jo ottanut jalat alleni ja eteisen kautta poikettuani suuntasin paljon puhutulle takaovelle kengät mukanani.
"Juottakaa sille vettä viinan varjolla, jos haluatte estää sen sammumisen tunnin sisään ja ilmottakaa Tommille ja Aleksille, että ootte löytäny tänne. Ne on etsimässä teitä", sanelin samalla, kun kiskoin talvikenkiä jalkaani. En uskaltanut edes vilkaista kaksikkoa kohti, joka edelleen seisoi hölmön näköisinä keittiössä. Olisin tosissani saattanut tehdä jotain peruuttamatonta.
"Onko se sauna jo lämmin?" Joel kyseli ärsyttävällä äänellään juuri, kun olin saanut asetettua käteni ovenkahvalle.
"Sehän oli Joonaksen vastuulla. Etteköhän te muutenkin antaneet toisillenne lämpöä ihan tarpeeks tuolla pihalla", totesin ennenkuin käänsin kahvaa ja paukautin oven takanani kiinni suunnitellun dramaattisesti.
***
Sanoja: 562
Vihdoin Nikon pään sisällä🧠
