I loved you

Miten kaikki alkoi

Olin yksin. Satoi, pimeys ympäröi minua. Ase tuntui raskaalta ja kylmältä märässä kädessäni.  

Kävelin muutaman askeleen pimeällä kadulla tuntien sadepisaroiden ropisevan päälleni ja kastelevan minut märäksi.

         Yhtäkkiä kuulin askeleita takaatani ja ennen kuin ehdin kääntyä kuulin äänen:

"Löysin sinut, Ruusunen", ääni oli kylmä, tuntemani kahdeksantoistavuotiaan miehen ääni. 

"J-", sanoin tuon kirjaimen suustani kuin vaarallisen sanan jota ei saanut lausua. Käänsin katseeni hänen, toinen tuskin näki minua mustilta vaatteiltani.  

Lähdin juoksemaan, pingoin eteenpäin pimeällä kadulla kuullessani samalla hänen askeleensa takanani niiden loiskahdellessa matkanvarrelle satunnaisesti muodostuneisiin vesilätäköihin. Hän ei saanut löytää minua, hän ei saanut saada minua kiinni. 

       Jouduin umpikujaan. Tieni katkaisi metallinen aita, joka heijasti sitä harvassa olevaa kuun valoa, sitä mitä taivaalla oli tähän aikaan yöstä tarjota. Ravistin kylmää metallista aitaa ase kädessäni  ja huomasin kyyneleiden valuvan poskillani.  

"Ei, ei..." mutisin itsekseni itkun sekaisella äänellä vaaleanruskeiden hiusteni valuessa silmieni eteen. Tärisin.  

 

Tunsin kosketuksen olkapäässäni ja jäykistyin. "En halua olla enää missään tekemisissä kanssasi", sanoin ääni murtuneena ja hiljaa.

       Tunsin hänen käsiensä liikkuvan ja kääntävän minut ympäri. Nyt näin hänet kunnolla: vaaleat hiukset, kulmikkaat kasvonpiirteet. Hän sipaisi poskeani ja katsoi suoraan minun silmiini. J lukitsi minut käsillään itsensä ja kaltereiden väliin.

       "Et ymmärräkään kuinka paljon toiset haluaa tappaa sinut sen jälkeen mitä olet tehnyt", hän kuiskasi minun korvaani hieman normaalia äänensävyään hiljempaa. Sävähdin.

Tönäisin hänet kauemmas ja potkaisin häntä mihin vain kykenin. Hän kumartui kaksin kerroin ja minä puolestani? Minä juoksin karkuun.

Kenkäni olivat taas märät, kiitos sateen ja asfaltille kerääntyneiden vesilätäköiden.

       Kuulin aseen laukaisun ja kumarruin reaktionomaisesti, katsoin taakseni ja näin hänet noin kymmenen metrin päässä ase kädessään.  Osoittaen sillä suoraan minua kohti. Vedin omani esille.  

"Et pääse karkuun An, et voi karata multa, minne ikinä menetkin", en huomannut hänen kävelevän hitaasti eteenpäin. "Tulen aina löytämään sinut, Ruusunen", ja kun hän oli enää viiden metrin päässä huomasin liikehdinnän. 

"Jos tulet yhtään lähemmäksi mä ammun", uhkailin tuota värisevällä äänelläni. Painoin liipaisinta hieman alemmaksi, kun näin hänen lähestyvän. Käteni alkoivat täristä entistäkin kovemmin.  

"Etkö sä usko, että pystyn siihen?" kysäisin ääni väristen. Hän otti vielä yhden askeleen. Sormeni painui alemmas, mutta hän näki käteni liikkeen ennen kuin metallikuula irtaantui piipusta omaan lentoonsa.

J väisti sivulle ennakoiden tähtäykseni. 

Käännyin juostakseni, mutta hän tarttui ranteeseeni, valmiiksi jo kylmä ote tuntui jäätävältä märällä ja paljaalla ihollani.