I loved you

Luku V

Kello oli kuusi illalla. Olin Emilyn luona valmistautumassa bileisiin, sikäli, kun niihin tarvitsi valmistautua.

Laitoin sinisen mekon päälleni, minä todellakin pidin siitä. Pidin siitä, miten sen reunat valuivat vesiputousten lailla alas. Siitä miltä sääreni näyttivät sen helmojen alapuolella ja erityisesti siitä miten se näytti ohentavan keskivartaloani entisestään. Lopetettuani mekon ihailun kuulin viestiäänen puhelimestani. Se oli Thomas:

Thomas: Mis hitos te ootte?

Annie: Valmistautumassa.

Thomas: Miten niin?

Annie: No siis, meikkaamassa, vaihtamassa vaatteet yms.

Thomas: Aa, älysin.

Thomas: Kauan kestää, että oot tääl? 

Annie: Ehkä puol tuntii.

Thomas: Haluutteko päästä nopeemmin? ;)

Annie: Mitäs sä oikein yrität vihjata?

Thomas: Voin tarjoo kyydin, u know.

Annie: Okke, millon olisit tääl Emilyl.

Thomas: Kymmenen minaa, automatka on ehkä kaks minaa. 

Thomas: Michael vaa haluu sut aikasemmin bileisii jotta se voi, hmm. Ehkä sä osaat arvata :D

Aloin jo näppäilemään vastausta, mutta näin Thomaksen nimen alla sanan paikalla sijaan sanan kirjoittaa.

Thomas: Toisaalta Michaelin ajatukset ajaa myös mun etui nii aattelin olla sille mieliks. :DD

Annie: Jaa a.

Annie: nähään sit 10 min pääst. Moikka :)

Thomas: Odotan tätä tapaamista innolla ;)

"Me saatiin just kyyti!" huusin Emilylle laittaessani korvakoruja päälle, ne olivat ympyrän muotoiset yllättävän kevyet, roikkuvat hopearenkaat. 

Olin jättänyt hiukseni auki, ne olivatkin niin kauneimmillaan.

Meikkaus oli yksinkertainen: Hiukan hopean väristä luomi- ja ripaiväriä, sekä läpinäkyvää huulikiiltoa.

"Keneltä ihmeeltä sä sellasen ehit tilata?!" Emily huudahti.

        "Thomas lähetti viestin!" huusin viereiseen huoneeseen, mistä tuo Emilyksi kutsutun blondin ääni kuului, jolloin hän tuli huoneeseen missä minä sillä hetkellä oleskelin. Hänellä oli päällään hieno vaaleanpunainen mekko, jossa oli hopeaista glitteriä, meikkaustyyli sopi asukokonaisuuteen. Emily näytti kauniilta, vaikka en itse tuollaisista vaatteista välittäisi.

        Hän virnisti minulle.

Silloin kuulin auton torven tööttäyksen ikkunan suunnasta, talon tienpuoleiselta laidalta.

"Eiköhän sitten mennä", huokaisin ja hymähdin laittaen mustat korkokengät jalkoihini ottaen myös nahkaisen käsilaukun mukaani.

Tarkistin sen sivutaskun, missä pidin käsiasettani. Se oli siellä, ihan vain varmuuden varalta, vaikka enhän sitä olisi käytännössä tarvinnut. Itsepuolustuslajeissa, kun satuin olemaan sen verran lahjakas.

Astuttuamme ulos meren rannalle rakennetusta kaksikerroksisesta rivitalosta näin Thomaksen autossaan, taustana valtava ja oranssihtavassa auringonvalossa tummemmalta vaikuttava avomeri, sekä pikkuhiljaa vaaleanpunaiseksi muuttuva taivaanranta.

Ja saanen sanoa muutaman sanan ennen kuin kerron mitään muuta: Thomaksen auto oli ihan hemmetin hieno, punainen Porsche, avoauto erikoistehosteineen. Vietin hetken miettien miten Thomaksella oli varaa Porschen kaltaiseen autoon,mutta hetken kuluttua minusta totesin, että mies oli käyttänyt siihen kaikki perintörahansa tai jotain muuta vastaavaa. En kuitenkaan jaksanut vaivata päätäni sen enempää.