I loved you

Luku VI

   Käteni tärisivät, avasin oven ja äitiäni tervehtimättä kävelin - taikka juoksin - omaan huoneeseeni. Rojahdin sängylle ja laitoin lukuvaloni päälle. Avasin kirjekuoren ja käänsin sen ylösalaisin: sieltä putosi itse kirje, sekä jotain muuta. Ensin näkyi vain kultainen ketju, sitten näin koko korun. Sen ainoa 'helmi' oli tähden muotoinen, pienillä timanteilla koristeltu.

        Se oli hieman nokinen, tummunut. Olin saanut sen häneltä. Muisti menneisyyteni tapahtumat paremmin kuin selvästi:

Istuin sohvalla jengin päämajassa, takkatulen ääressä. Minähän olin sen jengin oikeutettu johtaja, tai no olin ollut. Kosketin kaulassani roikkuvaa tähden muotoista korua, vaikka tiesin, että pienikin liike sattui. Kosketin toisella kädelläni kylkeäni, tunsin siteen, se oli kostunut ja värjääntynyt punaiseksi.

Yritin olla välittämättä kivusta, mutta se oli vaikeaa.

Yhtäkkiä minä kuulin hänen tutut ja kevyet askeleensa katsoen edelleen takkatulta ja yrittäen hillitä vihaani häntä kohtaan, hän oli pilannut elämäni. 

      "An", hänen äänensä oli karkea.

Lopulta näin hänen kävelevän eteeni, en kestänyt katsoa häntä. Hän tiesi sen ja hän tiesi myös sen, etten aikoisi puhua hänelle, mutta hän ei antanut minulle mahdollisuutta päättää laittaessaan kätensä minun leukani alle nostaen sitä niin, että katsoin häntä silmiin. Kohtasin hänen kylmän katseensa.

"An, mä en tarkoittanu sitä, oon pahoillani. Oikeesti", hän yritti vakuutella minua perättömillä valheillaan. En uskoisi häntä, en enää koskaan.

        Minä nousin seisomaan, seisomaan hänen viereensä, hänen tasolleen, himpun verran lyhyempänä. Minun katseeni oli pettynyt, surullinen. Tunsin vihaa, niin paljon vihaa, että minun teki mieli hyökätä hänen kimppuunsa.

       "Luuletko, että mä uskoisin taas noita sun valheitas", mutisin edessäni seisovalle miehelle. Kuvitteliko hän tosissaan, että minä alkaisin taas luottaa häneen ja tekisin ne samat virheet uudelleen.

Silloin näin epäuskon syttyvän hänen silmiinsä, hän luultavasti mietti, miten ihmeessä minä en enää totellut häntä. Miten ihmeessä en enää ollut se, kuka rakasti häntä.

"An, sä et ajattele selkeesti", hänen äänensä oli arvosteleva, mutta tällä kertaa astetta lempeämpi. J- tarttui minun käteeni, jolloin tunsin hänen lämpönsä, tosin tällä kertaa en halunnut pitää siitä kiinni.

"Ai en vai? Sen jälkeen, kun sun entinen tyttöystävä, kenestä mä en ikinä oo kuullu viiltää mua vatsaan veitsellä! Sitten mä muka ylireagoin, kun ammuin sen lehmän vai?! Mä en ikinä oo ymmärtäny sun naismakuu Jason. En ikinä", minä huusin raivoissani edessäni seisovalle miehelle, miten hän muka päättelisi, että olin epävakaa?

"Ja se vasta on selkeetä ajattelua, ammut vaan jonkun, koska se sattuu olemaan siinä", hän ärähti minulle: "Sitä paitsi, se oli mulle vaan leikki, sä oot ainoo kenestä oikeesti välitän."

        "Mulle riitti ettäs tiiät. Tää meidän juttu ei muutenkaan tulis toimimaan. Sä oot muuttunu liikaa", minä totesin vihaisesti, repäisten sen korun pois kaulastani. Näin hänen hämmentyneen ilmeensä. Pidin korua tärisevässä kädessäni ja jatkoin puhumista katsoessani kultaista tähteä:

"En enää tarvitse tätä", mutisin ja heitin sen takkaan: "enkä halua nähdä sinua enää ikinä", ääneni tärisi katsoessani J-:n silmiin.