I loved you

Luku XXIV

Kotioveni paiskautui auki, tunsin hänet ja hymyilin. Laitoin oven kiinni niin hiljaa, ettei ääntä kuulunut. Suikkaisin suukon hänen poskelleen ja lähdin juoksemaan kohti mitäpä muutakaan kuin makuuhuonetta.

Kuulin oman ja raikkaan nauruni kaikuvan asunnossa, Thomaksen askeleet omieni perässä. Käännähdin niin, että näkisin Thomaksen, kuka käveli pikkuhiljaa minua kohti. Näin hymyn hänen kasvoillaan. Ensimmäisenä eleenä hän sipaisi silmieni edessä olevat hiukset korvani taakse, suljin silmäni.

Hän suuteli minua, jälleen. Minusta tuntui, etten ikinä kyllästyisi tähän, hänen huuliinsa omillani.

Riisuin takkini, kenkäni, tunsin kaatuvani selälleni hänen pitäessään käsiään pääni molemmin puolin. Minua hymyilytti, kun hän laskeutui hieman alemmas suudellen minua uudemman kerran.

***

Seuraavana päivänä saavuin koululle, kuten normaalistikin.

Sanon kuitenkin tämän: sillä hetkellä se oli paikka, mihin minua viimeiseksi huvitti mennä.

Thomas oli tullut hakemaan minut vastikään korjatun moottoripyöränsä kera. Ajoimme liikenteen seassa kohti koulua ja parkkeerattuamme kyseisen kulkuneuvon koulun parkkipaikalle huomasimme molemmat Michaelin ja Emilyn kävelevän meidän luoksemme. Hymyilin.

Minusta oli helpotusta nähdä heidät molemmat, varsinkin Emily kenen kanssa en ollut päässyt juttelemaan missään vaiheessa kahdestaan siitä mitä oli tapahtunut. Olin hänelle selityksen velkaa ja toivoin, että saisin hoidettua asian tänään pois alta.

Niin minä halasin häntäb vilkaisten Thomaksen ja Michaelin suuntaan, kummatkin katsoivat toisiaan epäileväisesti. Katsoin Emilyä silmiin samalla, kun toinen kulmani kohosi toista ylemmäs, hän kohotti hartioitaan. "Mennään vaan", hän vastasi katseeseeni.

"Thomas", katsoin toista anovasti päästyäni tämän rinnalle.
"Onko ihan pakko?" hän kysyi yrittäen kuulostaa viattomalta.
Pudistin päätäni: "Thomas", sanoin entistäkin painokkaammin.
"No hyvä on", hän huokaisi ja kätteli Michaelia silminnähden vastahakoisesti.

Vilkaisin sivusilmälläni Emilyn suuntaan, kuka virnisti kuin sanoen: 'Siinäpä kesti pitkään.'

Kävelimme nelistään sisälle minun ja Emilyn pitäessä keskustelua yllä, sillä toisilla kahdella ei ollut yhtä ainutta näkyvää syytä osallistua keskusteluun.
Siinä mielessä minä ymmärsin Thomasta, sillä tiesin, että hän piti Micahelia kilpailijana, mutta silti. Mike kuulemma seurusteli Emilyn kanssa, minkä takia en ymmärtänyt poikaystäväni passiivisagressiivista kantaa, jonka hän oli ottanut esille sanottuani, ettei hän saanut hakata parhaan ystäväni poikaystävää tuusan nuuskaksi.

Kävellessämme koulun vaaleaseinäisillä käytävillä tunsin katseiden kohdistuvan meihin samalla tavalla kuin silloin, kun olin aloittanut syyslukukauden alussa, tullut tänne kokonaan uutena oppilaana.

"Teille tää on varmaan täysin normaalia", sanani olivat tarkoitettu poikien suuntaan ja lopulta kuulinkin Thomaksen vastaavan: "Ai olla tuijottamisen kohteena. No, onhan se tavallaan imartelevaa olla niin komea, että porukka..." tönäisin toista kylkeen.

"Omahyväisyys ei pue sinua", totesin ja kuulin Emilyn naurahtavan.

Thomas pudisteli päätään kuin ei olisi uskonut korviaan. Hän joka tapauksessa hymyili, joten en uskonut tuon ottaneen loukkausta tosissaan. Hyvän huumorintajun, kun omasi.

Kävelimme luokkien ohi ja saavuimme A-käytävän päähän, pysähdyimme lopulta äidinkielen luokkahuoneen eteen, jonka edessä Luke ja Percy istuskelivat puhelimiensa kera jutellen ilmeisesti juuri julkaistusta ja uudesta videopelistä.