I loved you

Hän ei unohtaisi sinua

Pudotus oli ollut korkea... Todella korkea. Jokapaikkaan särki, mutta sinnittelit pinnalle, autoit hänet rannalle. Sen jälkeen sinä vetäisit vaaleat hiukset pois kirkkaiden harmahtavien silmiesi edestä.

       Kävelit rakastamasi tytön, pikeminkin naisen luokse, kyyristyit, vaikka se teki kipeää. Ähkäisit.

       Siinä hän makasi, rannalla, tajuttomana. Sinä et kuitenkaan voinut jäädä, sinun oli pakko lähteä. Annoit vain suukon hänen poskelleen ja nousit ylös jättäen hänet vesirajaan.

Olisithan toki voinut jäädä vielä hetkeksi, mutta se olisi ollut liian tuskallista, koska tiesit ettet näkisi häntä enää ikinä, se olisi kaikkille parasta. Katsoit häntä vielä hetken ja tunsit kyyneleitä poskillasi, nyt sinä ihmettelit.

       Sinä et voinut itkeä, sinä et itkenyt, et ikinä.

Kävelit kauas, mutta et niin kauas, että menettäisit näköetäisyytesi häneen. Sinä katsoit vihdoin taaksesi ja näit senl ruskeahiuksisen ja silmäisen nuoren miehen kyyristyvän hänen luokseen, viha kuohahti sisälläsi.

Hän oli sinun ja aina sinun... Silloin sinä ymmärsit: tuon ajattelun takia hän oli alunperinkin ajautunut pois luotasi. Mutta nyt oli jo liian myöhäistä...

Kävellessäsi pois sinun ajatuksissasi pyörii aate: ainakin jätit jotakin jälkeesi, hän ei unohtaisi sinua...