There Is This One Guy || L.P.

Luku 15: Girls' night out

Tämän luvun piti ilmestyä jo 1.6., sillä silloin oli IsacMalikin syntymäpäivä ja vähän niinkuin lupasin Tarulle luvun synttärilahjaksi (ja epäonnistuin heh :D) Hyvää myöhäistä syntymäpäivää tälle ihanuudelle ♥ ja kiitos ihanista kommenteista, mitä aina kirjoitat tämän ficin lukuihin!

Elokuun aurinkoiset ja lämpimät säät vaihtuvat hiljalleen syyskuun sateisemmiksi sekä synkemmiksi säiksi. Liamin töiden aloitus lasten urheilukerhon kanssa lähenee entisestään, kunnes se päivä viimein saapuu.

"Heippa muru, nähdään muutaman tunnin päästä", hän kuiskaa korvaani suukottaen poskeani. Liam on juuri lähdössä töihin, ja on perjantai-iltakin vielä kaiken lisäksi. Minun työpäiväni on ollut ohitse jo noin kaksi tuntia sitten, sillä menin aamulla sen verran aikaisin kirjastolle. Olin odottanut koko päivän yhteistä iltaamme, mutta sitten kotiin tullessa todellisuus oli iskenyt suoraan päin kasvoja: Liamin työt alkavat tänään. Voi rähmä.

Ehkä se on lapsellista, että minua harmittaa niin paljon. Toisaalta olen tietenkin iloinen Liamin puolesta, että hän sai oman alansa töitä ja niin poispäin, mutta silti tuntuu pahalta. Mitä minä nyt voisin tehdä? Joudunko viettämään tämänkin perjantai-illan kotona tylsistyen? Juliakin oli lähtenyt Floran ja Niallin kanssa jonnekin ihan aamusta, sanoen tulevansa vasta huomisen puolella kotiin.

Sanottuani Liamille heipat ja halattuani häntä ovella, palaan ikkunan ääreen tuijottamaan sateista ilmaa. Mitä nyt sitten tekisi? Voisin aina lukea jotakin romaania tai katsoa elokuvaa, mutta jotenkin molemmat tuntuvat juuri nyt typeriltä vaihtoehdoilta. Ehkä minä vain olen niin läheisyydenhaluinen ihminen, että yksin tuntuu tylsältä? On kummallista tuntea olevansa näin yksinäinen, sillä minulla on kuitenkin ystäviä ja poikaystävä, joita tapaan varsin usein - yksittäisen illan, jolloin minulla ei ole seuraa, ei pitäisi tuntua näin kamalalta. Sinkkuna yksin oleminen ei ollut ollenkaan mikään vaikea juttu, mutta nyt se onkin alettuani seurustelemaan.

Kuin vastaukseksi ajatuksilleni puhelimeni rupeaa soimaan. Käännähdän nopeasti ottamaan sen pöydältä, huomaten nimen näytöllä. Bree. En olekaan ihan hetkeen nähnyt häntä hänen opiskelukiireidensä vuoksi, ja juttelumme muutenkin on jäänyt varsin niukaksi. Kiva kuulla Breestä välillä!

"Hei Jo! Miten menee?", Bree aloittaa iloisen kuuloisella äänellä. Yritän tavoitella samankaltaista kepeyttä puhuessani, mutta epäonnistun. Päätän selittää, että Liam lähti juuri töihin ja se alkoi harmittamaan ihan vietävästi.
"Voi ei.. oisko mitään joku tyttöjen ilta, voitaisiin käydä hakemassa sipsit kaupasta ja sitten vaikka laitettaisiin kynsiä ja kasvonaamioita, sellanen hemmotteluilta?", kuulen ystäväni sanovan hieman pahoillaan, yrittäen selvästi piristää minua. Esitän vakavaa ihan pikkuruisen hetken, kunnes pukahdan viimein suostumukseni ilahtuneena siitä, että Bree ehdotti pikaista tapaamista sekä halusi piristää minua samalla.
"Hienoa, nähdään sitten kohta, käyn eka kaupassa!", Bree huudahtaa ja lopettaa puhelun edes hyvästejä sanomatta. Pieni nauru pääsee huuliltani, sillä hän on varsin hupsu tyttö, unohtaa nyt jopa sanoa heipat puhelimeen. No, kohta sitten näkisimme taas. Päätän vähän imuroida sekä pöyhiä olohuoneen litistyneen näköisiä tyynyjä.

Yllättävän pienen hetken päästä asuntoni ovikello soikin jo, saaden minut ryntäämään kohti ovea innoissani. Avaan sen ripeästi ja halaan tiukasti Breetä, jonka tulon ehdinkin jo päätellä, sillä en odottanut ketään muuta vierasta käymään. "On ollut ikävä", mumisen samalla innostuneesti halauksen keskeltä. Yllättävän nopeasti Bree olikin saanut minua piristettyä, jo saapumalla paikalle. Yhtäkkiä odotan innolla tyttöjen iltaamme.

Perustervehtimisen jälkeen menemme keittiöön kaatamaan kahdet erilaiset sipsit omiin kippoihinsa sekä kaivamme pakastimestani purnukan Ben&Jerry's jäätelöä. Kauhon sitä sitten oikein olan takaa kahteen erilliseen kippoon. Pian istahdamme vierekkäin olohuoneeni sohvalle, herkut lasipöydälle asetettuina.