Eilen menin tosiaan sinne urheilukentälle, missä Liam oli pitämässä tuntejaan. Yllätin hänet perinpohjaisesti mennessäni istumaan katsomoon. Kun lapset lähtivät pois ja Liam odotti seuraavaa ryhmää, menin hänen luokseen. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja kuiskasin moikat. Hän säpsähti hieman, mutta vaikutti ihan iloiselta kun hän kääntyi ympäri.
"Mulla oli ikävä, niin mä aattelin tulla moikkaamaan sua", sanahdin virnistäen. Liam vaikutti koko ajan vähemmän äkäisemmältä kuin aikaisemmin viestien kautta.
Juttelimme jonkin aikaa, kunnes toinen ryhmä saapui. Katselin koko tunnin ajan, kun Liam neuvoi heitä ja opetti uusia asioita. Tunnin jälkeen vaihdoimme useamman suudelman - oi, miten sitä ehtikään vain kaivata! - ja halasimme toisiamme istuen katsomon puisilla penkeillä. Nojailin poikaystäväni rintaan hieman haukotellen. Yhtäkkiä väsymykseni katosi tyystin. Olin suorastaan unohtanut sen, että Liam oli äkämystynyt todella kovasti minun peruessani suunnitelmamme työpäiväni vuoksi. Minun pitäisi ottaa se esille, ihan vain siksikin, ettei se ollut hyväksyttävää käyttäytyä noin niin pienen asian vuoksi.
"Hei Liam", aloitin ja purin huultani hermostuksissani. Poikaystäväni mumisi niskaani vasten kuuntelevansa. Tunsin hänen hengityksensä niskallani, ja se sai kylmät väreet kulkemaan selkärankaani myöten. "Mä vaan ajattelin, josko meidän pitäis vähän jutella siitä viestihässäkästä?" sanahdin hieman kysyvästi. Tunsin Liamin vetäytyvän hiukaksi kauemmaksi ja huokaisevan.
"Mä oon tosi pahoillani, että mä hermostuin sulle siitä silloin", hän sanoi varovaisesti. Pian tunsin miehen käsivarret jälleen ympärilläni. "Mun ei tosiaankaan ois pitäny suuttua, mutta harmitti, kun halusin oikeesti viettää sun kanssa aikaa. Meillä molemmilla on ollut niin kova kiire, ettei olla nähty niin paljoa", hän jatkoi suukotellen välillä puolihuolimattomasti niskaani. Olin yhtäkkiä todella tietoinen kehojemme kosketuksesta nojatessani poikaystävääni. "Mä oon niin pahoillani, Josephine", Liam toisti siirtyen suukottamaan niskani sijasta kaulani sivua. Värähdin.
"Kaikki on nyt ihan hyvin. Mäkin oon pahoillani, että muistin väärin", vastasin mahdollisimman normaalilla äänellä - se tuskin täysin onnistui, sillä tunsinhan koko ajan poikaystäväni huulet kaulani sivustalla.
Saimme kaiken sovittua ja nyt olemme jälleen yhtä hyvissä väleissä kuin ennen kyseistä hässäkkääkin. En itse ainakaan pidä turhasta riitelemisestä, joten halusinkin sopia koko jutun ilman sen paisumista aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Onneksi kaikki on nyt okei.
* * *
Tapaamme useammin kuin aikaisemmin ja jaamme yhteisiä lounastunteja. Pieniä varastettuja suudelmia töiden välissä, käsi kädessä kävelyä iltaisin, vierekkäin nukuttuja öitä. Kaikki tuntuu olevan ihan okei ylipäätäänkin. Emme ole riidelleet mitenkään kunnolla - pitäisikö muka - parisuhteemme aikana. Toivottavasti mitään sellaista ei tulisikaan.
Seuraavana "ongelmana" on lähestyvä joulukuu - Liamin äiti on jo näin melkeinpä tarkalleen kuukauden ennakkoon ehtinyt kutsua poikansa kuin minutkin viettämään joulunpyhiä Wolverhamptoniin. Minulle asia kävisi muutoin aivan mukisematta, paitsi mitä Julia tekee silloin, kun enhän minä voi sisartani hyljätä joulun aikaan. Toinen asia on, että kuinka onnistun välttämään Ruthin. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on helppo, sillä sisareni oli kuulemma kysynyt Niallilta, voisiko lähteä Horaneille viettämään joulua. Toinen onkin sitten huomattavasti kinkkisempi ratkaistava, sillä Ruth on - tietysti - muun perheensä luona. Minua kammottaa jo valmiiksi, sillä mielelläni viettäisin mahdollisimman sulavasti etenevän joulun, johon ei kuuluisi mitään erimielisyyksiä tai riitoja tai muutakaan sen suuntaista.
Julian parantuminen syömishäiriöstä on jälleen ottanut yhden askeleen eteenpäin, vaikka takapakkiakin tuli halloweenin jälkeen jonkin verran. Ehkä joskus hän pääsee irti kurimuksestaan ja voi elää onnellisesti, ilman hankalaa suhdettaan ruokaan ja syömiseen. Tietysti olen mukana hänen matkallaan ja autan häntä, jos suinkin voin. Hän ei ole vieläkään kertonut tarkemmin, mitä silloin halloweenina oikeastaan kävi, enkä haluakaan painostaa häntä. Toisaalta minua huolestuttaa kovasti, sillä pikkusisareni tuntuu vain sysäävän tapahtuman ja siihen liittyvät ajatukset syrjään mielestään. En toki voi tietää, josko hän on selvitellyt asiaa mihinkään tapaan ystävänsä Floran kanssa. Olettaisin, että hän kuitenkin olisi jossakin välissä halunnut puhua ongelmastaan, mutta ei. Ristiriitaisuudet tuntuvat täyttävän pääni, sillä haluan auttaa ja kuunnella, mutten toisaalta voi pakottaakaan häntä. Olen tarpeeksi kohdannut Julian vastustusta ja ärtyneisyyttä, etten halua toimia kuin bensiini toimii liekeille. En halua aiheuttaa sitä räjähdystä. Joku voisi sanoa, että en yritä tarpeeksi. Ehkä en. Elämä ei kuitenkaan ole mitään helppoa ja ruusuilla tanssimista kaiken aikaa, en voi onnistua kaikessa niin loistavasti. Jospa edes onnistuisi jossakin hieman. Sekin jo riittäisi.
YOU ARE READING
There Is This One Guy || L.P.
Fanfiction"Do you believe in love at the first sight?" Kaksi nuorta, toinen Wolverhamptonin kasvatti, toinen Lontoon, törmäävät toisiinsa kesäisenä päivänä. He päättävät katsoa, mihin epätavallinen kohtaaminen johtaa. Ficin kansi on @ missamy_ :n käsialaa! :)
