There Is This One Guy || L.P.

Luku 10: What is your problem?

Sekoittelen rauhassa maitoa teeni joukkoon, kun kuulen kamalaa ryminää makuuhuoneeni suunnalta. Hypähdän ylös ja kävelen katsomaan mitä oli tapahtumassa.  Huomaan Julian heittelevän tavaroitani lattialle lipastoni laatikoista. "Mitä sä teet?", kysyn erittäin hämmentyneenä. Julia vain käännähtää hetkellisesti puoleeni ja tuhahtaa. "No ei täällä oo tilaa mun tavaroille", mumisee pikkusiskoni. Päätän olla hermostumatta ja kerron punahiuksiselle, että hän voi laittaa vaatteitaan henkarikaappiin tai sitten lipaston ylimpään laatikkoon, sillä eihän hänellä ollut paljoa tavaraa mukanaan. Suurin osa on vielä Oxfordissa - ja jos minulta kysytään voivat ne sielläkin ihan hyvin ollakin.

Menen takaisin keittiöön jatkamaan aamupalani nauttimista. Hetken kuluttua Juliakin ilmestyy sinne, hiuksiaan sukien. Hän nappaa vain banaanin hedelmäkorista sekä lasin vettä. Ne nautittuaan pikkusiskoni katoaa olohuoneeseen ja äänestä päätellen alkaa katsoa elokuvaa. Huokaisen itsekseni keittiössä, sillä olin luullut tämän koko Julian muuttojutun hauskaksi, sisarusten ajaksi, mutta koko ajan minkä sisareni on asunnossani viettänyt - eli kaksi viikkoa - on hän vain äksyillyt. Hyväkin puoli löytyy, nimittäin olen parantunut flunssastani kun olen ollut koko ajan sisällä Julian seurana, jos hän sitä kaipaa. Kummallista vain, että olemme aina olleet läheisiä toisillemme, mutta nyt Julia käyttäytyy minua kohtaan kuin olisinkin joku vihollinen enkä perheenjäsen.

Päätän soittaa poikaystävälleni Liamille, sillä en jaksa olla vain kahden sisareni kanssa, kun hän käyttäytyy tuolla tavalla.

Liamista tulee mieleen, että hänen syntymäpäivänsä on lähestymässä. Sellainen kymmenisen päivää vielä aikaa. Tulee hiukan kiire, sillä haluan järjestää poikaystävälleni mahdollisimman mukavan juhlapäivän. En kuitenkaan aio paljastaa Liamille vielä tässä vaiheessa mitään, hän saa sitten yllättyä.

***
Ovikello soi, ja ryntään ovelle. Huomaan Julian kääntävän päänsä ovea kohti ja heti sen auetessa hän tuhahtaa kovaäänisesti.
"Hei Jo, miten menee muru?", mumisee Liam hellästi, suukottaen sitten poskeani. En voi estää leveän hymyn ilmaantumista kasvoilleni. "Kerron sulle myöhemmin", kuiskaan miehen korvaan. Hän nyökkää - ja vetäytyy kauemmaksi. Nostan kulmiani yllättyneenä ja vilkaisen taakseni, olohuoneen sohvaa kohti. Julia katsoo taas leffaansa. Mietin, että mitä Liamin ele oikein tarkoitti, koska eihän kukaan ollut täällä estämässä meidän halailuamme ja niin edelleen.

"Haluaisitko mennä ulos?", kysyn ruskeahiuksiselta mieheltä makoillessani sängylläni hänen vieressään. Liam hymähtää, vastaten sitten: "mulle ainakin käy". Nousen hitaasti istumaan ja haron vaaleita hiuksiani. "Minne me sitten mentäis?",  kysyn kääntäen sinisten silmieni katseen poikaystävääni. Hän kohauttaa olkiaan. Pyöräytän silmiäni ja kaivan korurasiaani.

Tunnen pian lämpimien käsien kiertyvän ympärilleni sekä pehmeiden huulien hipaisun hiuksieni joukossa. "Mua vaan väsyttää vähän, Jo. Jos sä haluat mennä muualle, niin voidaan me mennäkin. Mä haluan vaan että sä oot iloinen", mumisee Liamin tuttu ääni korvani juuressa. Mietin vastaustani, sillä kuulostihan sekin mukavalta, että jäätäisiin vain makoilemaan.. tuskin Juliaa kiinnostaisi mitä puuhailemme, joten meillä on melkein koko asunto käytössämme.

"No, haluisitko sä vaikka leipoa mun kanssa jotain herkkua ja sit voitaisiin vaikka jatkaa köllöttelyä leffan parissa?", kysyn viimein kääntyen kasvot kohti Liamin omia kasvoja. Hän nyökkää, kasvot sulaen hymyyn. Se saa minunkin kasvoille hymyn, ja silitän hiukan Liamin poskea.

***

Otan omenapiirakan ulos uunista ja lasken sen jäähtymään hellalle. Heitän patakintaat pöydälle ja käännähdän ympäri. Liam istuu tuolilla, katse minussa. Miehen kasvoja peittää hienoinen puna, heti kun hän tajuaa minun käännähtäneen. Mietin, että oliko hän sitten tuijotellut minua koko ajan, kun olin uunin kimpussa hääräillyt.. Toisaalta, asia ei ole kovin merkittävä, joten annan sen olla, enkä siis huomauta poikaystävälleni mitään.