Hymyilen mennessäni ensimmäistä päivää kouluun. Vanhempani olivat olleet Lontoossa miltei viikon, aiemmin mainittuaan visiittinsä kestävän vain parin päivän ajan. Tapasin heidät sisareni ja Liamin kanssa, pelkän Liamin kanssa sekä serkkuni Niallin kanssa. Jokainen tapaaminen sujui hyvin, mikä yllätti minut täysin. Olisin kuvitellut, että perheeni sekava tilanne olisi muuttunut entistä sekavammaksi ja saanut suorastaan ylivallan vanhempieni saapumisen myötä. Todellisuudessa olimme Julian kanssa toimineet kuin parhaimmat mahdolliset tyttäret ikinä ja vanhempammekin olivat olleet niin kohteliaita kuin vain suinkin osasivat. Se tuntui oudolta, aivan kuin olisimme vain näytelleet. Odottaneet siihen saakka, kunnes näyttämön paksu esirippu laskeutuisi maahan tömähtäen ja palaisimme esittämään oikeita roolejamme. En ollut koskaan kuvitellut, että perheeni kanssa ravintolassa syöminen, elokuvissa käyminen tai museossa kiertely tuntuisi näyttelemiseltä. Sellaisia asioita perheet tekivät yhdessä, se oli normaalia. Ei kuitenkaan minun perheelleni. Vanhempamme eivät olleet niin hyviä ja puhtoisia enkeleitä, kuin saattoi kuvitella. He olivat ajatelleet vain omia itsejään, olivat asettaneet itsensä ja omat toiveensa sekä tavoittensa etusijalle. Eivätkö yleensä vanhemmat halunneet valita lapsensa, asettaa heidät elämiensä keskipisteiksi?
Minä olin tottunut siihen, että jouduin pärjäämään sisareni kanssa kahden. Osasin huolehtia itsestäni aivan tarpeeksi hyvin. Tiesin, mitä halusin. Joskus leikin pienenä, että olimme Julian kanssa orpoja, sillä äitimme ja isämme olivat niin itsekeskeisiä. Karua, että jo yläkouluikäisenä tunnuin leikkiväni äitiä sisarelleni, sillä hänen oikea äitinsä oli jossakin muualla. Poissa. Mutta olimme tottuneet siihen ja pärjäsimme ilman heitä. Siksikään en ollut odottanut Lontoon visiitistä mitään hyvää. Toisaalta olin ehkä ehtinyt jo katkeroitumaan liikaa lapsuuteni ja nuoruuteni vähäisestä huomiosta, että en osannut odottaa vanhempieni haluavan korjata asiat.
He tosissaankin keskustelivat minun ja sisareni kanssa tunnin, kaksi tai jopa kolme, en muista enää kauan istuimme siinä pöydän ääressä. Mutta puhuimme. Ja puhuimme. Se teki erittäin hyvää, keskustella vanhoista asioista, jotka tuntuivat vuosienkin jälkeen vielä pahalta. Isämme pyysi anteeksi, ja se yllätti minut. En uskonut, että vanhempani tulisivat hankkimaan anteeksiantoamme, vaikka kuinka toivoinkin asioiden muuttuvan paremmiksi. Vaikka olinkin kysynyt Liamilta, mitä hän asiasta ajatteli, en ollut tosissaan antanut toivolleni niin suurta sijaa.
Vanhempamme pääsivät yllättämään minut positiivisesti. He vaikuttavat oikeasti olevansa vilpittömiä ja halusivat korjata jo säröilleet välimme. Halusin uskoa niihin sanoihin ja annettuihin lupauksiin. En lotkauttanut korvaani laisinkaan, kun Harry varoitti minua olemasta niin hyväuskoinen tai kun Bree epäili vanhempieni motiiveja. Tiesin saavani jotain uutta elämääni. Jo ajatus siitä tuntui suorastaan pakahduttavalta, vaikken tiennytkään mitä tuo uusi olisi tai mitä se merkitsisi muun elämäni kannalta.
Äiti ja isä lupasivat tulla pian taas kylään. Emme kuitenkaan sopineet mitään tarkempaa, sillä meillä kummallakin - Julialla ja minulla - alkaisi pian yliopiston lukukausi. Olisi vaikeaa suunnitella kaikki muukin omaan elämään liittyvä koulun ympärille.
Minun on vaikea keskittyä matkalla yliopiston kampukselle. Lähdin matkaan metrolla ja siellä istuminen tuntui pahentavan vain jännitystäni. En yleensä ollut niin suuri jännittämään uusia asioita, tai en ainakaan ole mieltänyt itseäni jännittäjäksi. Ehkä upouusi tilanne, joka kuitenkin oli hurjan kiinnostava, sai tämän aikaan. Liam sanoi, että kyllä minä selväisin hyvin ensimmäisestä koulupäivästäni. Hän oli rutistanut minua eilen tiukasti, juuri ennen kuin olimme erkaantuneet.
"Mä oon ylpeä susta, että sä teet asioita sun haaveiden eteen", hän sanoi ruskeat silmät sulaen. Sitten sain suukon otsalleni. Ja tiesin pärjääväni.
YOU ARE READING
There Is This One Guy || L.P.
Fanfiction"Do you believe in love at the first sight?" Kaksi nuorta, toinen Wolverhamptonin kasvatti, toinen Lontoon, törmäävät toisiinsa kesäisenä päivänä. He päättävät katsoa, mihin epätavallinen kohtaaminen johtaa. Ficin kansi on @ missamy_ :n käsialaa! :)
