There Is This One Guy || L.P.

Luku 25: Working on some issues

luku on omistettu parhaalle ystävälleni, jonka sanat innostivat kirjoittamaan tätä lukua. arvostan saamiani kehuja paljon ❤

Olen ehtinyt jo soittamaan Harrylle hermostuneisuuden sävyttämän puhelun liittyen Liamin isosisaren sanoihin maanantaisen työpäiväni jälkeen. Pyysin parhaalta ystävältäni neuvoa tilanteeseen, mitä ihmettä tekisin asialle. En nimittäin voisi vain jättää reagoimatta, huolehtimatta, että onko Ruth oikeassa - olenko taakka Liamille. Sen tiedän, etten voisi olla pelkästään vain huonoa oloa tuottava tekijä, mutta ajatuskin siitä, että vaikeutan poikaystäväni oloa on todella epämiellyttävä. Suorastaan kammottava ajatus.

"Hengitä syvään, Jo, ja sitten jatketaan", Harry sanoo puhelimessa. Kuulen miehen äänessä olevan kärsivällisyyden, vaikka olemme jauhaneet asiasta jo lähes tunnin verran. Häntäkin varmasti väsyttää, sillä ilta etenee parhaillaan kohti yötä. Paras ystäväni ei kuitenkaan anna väsymyksensä näkyä kuunnellessaan minua. Hänen sanansa ovat tyynnyttelevät, lempeät, sillä hän varmasti ymmärtää kuinka hermostuttavaa tämä minulle on.

Päädymme sellaiseen lopputulokseen, että yritän kohteliaasti ja varovasti saada poikaystävääni puhumaan. Jos se ei onnistu, osoitan hänelle tukeni. En halua painostaa häntäkään puhumaan, tiedän jo Julian tapauksesta, että se ei ainakaan tuota toivottua lopputulosta. Enkä halua olla jotenkin huono tyttöystävä, joka määräilee seurustelukumppaniaan, painostaa toista puhumaan asioista, jotka ovat hänen henkilökohtaisia asioitaan. Vaikka seurustelusuhteemme onkin kestänyt yli puoli vuotta, ei se ole niin pitkä, että toinen ehkä haluaisi edes ryhtyä puhumaan. Ei kaikille synny tarpeeksi suuri luottamus vaikeista asioista puhumiseen välttämättä vuosienkaan myötä. Jännitys tuntuu jo jalkapohjissani asti. En voi olla hermostumatta, sillä Ruthin sanat kuulostivat niin pahaenteisiltä. En minä edes osaa arvata, millaisia "ongelmia" Liamin taustalla voisi olla. Tai enhän minä tiedä sitäkään, että puhuiko Ruth vain omasta päästään saadakseen kiilan lyötyä meidän välillemme.

Nukun yöllä tosi huonosti, kirjastossakin haahuilen pitkin käytäviä voimattomana. En saata edes istua, sillä mieleni palaa koko ajan siihen, mitä häissä tapahtui sunnuntaina. Enkä haluaisi ajatella sitä koko ajan, jotta saisin työni tehdyksi edes jotenkuten. Kun kello on vihdoin kolmen, pääsen kotiin. Miltei ryntään asunnolleni vaihtamaan vaatteita lähteäkseni kaupungille. Olemme sopineet Liamin kanssa näkevämme viideltä - hän työskentelee tällä hetkellä muina arkipäivinä iltapäivällä, mutta maanantaisin hänen työpäivänsä alkaa jo aamupäivällä.

Vihdoin Liam astelee sisälle kahvilaan, jonne olemme sopineet tapaamisemme. Juomme rauhassa kahvia, herkuttelemme pullalla ja nauramme kahden. Olen kuin lumottu, joutunut kuplaan, jossa olen vain minä sekä tuo tummasilmäinen hurmuri. Miltei unohdan asiani, kunnes poistumme kahvilasta. Kahvilassa oli aivan liian mukavaa, jotta olisin ehtinyt murehtimaan.

"Voidaanko me muuten jutella yhdestä asiasta? Se olisi aika tärkeetä", sanon päätäni kallistaen. Puren huultani äkillisen hermostuneena. En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä. Mutta onneksi Liam myöntyy ja tarttuu minua kädestä. Normaalisti hymyilisin kuin aurinko saadessani kulkea käsi kädessä ihanan kultani kanssa. Nyt kuitenkin mietteeni saavat hermostuksen näkymään kasvoiltani, en kykene olemaan täysin hymysuin.

Istumme Thames-joen rantaan, meille tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Penkillä on jotenkin lohdullista istua, sillä olemme tehneet niin jo niin monesti, etten olisi voinut keksiä parempaakaan paikkaa jutella.

"Kai sä tiedät, että voit kertoa aina mulle, jos tulee mieleen ihan mitä vaan", aloitan varovaisesti hienoisen hiljaisuuden jälkeen, yrittäen johdatella poikaystäväni aiheen pariin istuuduttuamme. Häneen ilmeensä on kummastunut, hän varmasti miettii kuumeisesti, mistä ihmeestä minä höpötän. Joudun siis yrittämään selittää asiaa.