Jouluaatto lähestyy kovaa vauhtia, päivät tuntuvat kuluvan Wolverhamptonissa hyvin nopeasti. Tai toisaalta, ne tuntuvat kyllä välillä liiankin pitkiltä. Liian pitkiltä, kun Ruth tuntuu tarkkailevan kuin haukka jokaista liikettäni. Liian pitkiltä, kun pelkään saavani jälleen kuulla Liamin sisarelta ilkeän sanojen ryöpytyksen. En vieläkään tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tällaista kohtelua.
Jouluaattoaamuna herään suhteellisen myöhään. Avattuani silmäni, vielä vähän unenpöpperössä, astuu poikaystäväni sisälle huoneeseen. Hänen kasvoilleen piirtyy heti hymy kun hän huomaa minun heränneen.
"Hei kulta", hän sanoo astuessaan lähemmäksi sänkyä. Pian mies saavuttaa laidan ja laskeutuu sen ylitse viereeni. Pakostakin hymyilen leveästi. Aamuisen käheästi tervehdin seurustelukumppaniani. Hän suikkaa suukon poskelleni. Mutristan huuliani kaivaten lisää.
"Toinen suukko, jookoo?" anelen. Liam naurahtaa ja kehottaa minun tulevan itse hakemaan. Nousen istumaan ja haraisen hiukan hiuksiani. Liikun mahdollisimman nopeasti, mutten tyylipuhtaasti, lähemmäksi poikaystävääni. Ojennan käteni, jotta voin koskettaa hänen poskeaan hellästi. Huuleni siirrän hänen leualleen painaen pikkuruisia suukkoja. Liam kääntää päätään niin, että huuleni vaihtavat paikkaa leualta huulille. Keveän pusun jälkeen painan huuleni vielä hänen suupielelleen. Tunnen poikaystäväni hymyilevän.
"Nyt olen tyytyväinen", naurahdan nojautuessani taaksepäin. Liam virnistää vilkaisten huuliani. Hänelle taitaisi kelvata kunnon suudelma. Tulkoot sen hakemaan sitten, päätän liikahtaen vähän taaemmaksi, kiusoitteleva hymy kasvoillani.
Huomaan poikaystäväni katseen liukuvan hienoisesti alemmaksi kasvoiltani. Näen uudenlaisen pilkkeen hänen silmissään. Yritän vaivihkaa katsoa, mitä hän huomasi: huomaan puuvillaisen toppini olkainten valahtaneen käsivarsilleni aiheuttaen topin kaula-aukon hienoisen valumisen. Punastun ja nyin toppia paremmin itseni peitoksi. Säihke ei kuitenkaan katoa Liamin silmistä, kun hän liikkuu sängyllä lähemmäksi. Miehen huulet painavat muutaman perhosen keveän suukon kaulani sivuun. Sitten hän katsoo ruskeine silmineen minua suoraan silmiin, polttavasti.
"Sulla ei ole mitään hävettävää", hän kuiskaa silittäen poskeani sormenpäillään. Vaikkei hän sano sitä suoraan, tiedän heti hänen viittaavan toppiin liittyneeseen operaatioon. En vain keksi sanottavaa, joten tuijotan sänkyä. Hän kallistaa päätään niin, että katseemme kohtaavat uudestaan.
"Mä en halua hermostuttaa tai loukata sua tai mitään. En ikinä painostaisi sua mihinkään. Haluan vaan sanoa, että Josephine, rakas, sä riität juuri tuollaisena".
Kohotan katsettani äkillisen itsevarmasti. Kyynel kimaltaa silmässäni, ja annan sen valua poskeani pitkin. En halua peittää reaktiotani, sillä tosissaankin liikutuin Liamin kauniista sanoista. Joskus minusta tuntuu, etten kelpaa kellekään tällaisena kuin minä tällä hetkellä olen ulkonäön tai luonteen perusteella. Joinakin päivinä rakastan itseäni suuresti ja en halua muuttaa mitään, en pienintäkään piirrettä. Joinakin päivinä on kuitenkin toisin. Ylipäätään tuollaiset odottamattomat kauniit sanat saavat kyyneleet silmäkulmiini, punastuksen poskilleni ja hymyn huulilleni. Ja se on uskomatonta kuulla mitään sellaista, ihan jokaisella kerralla.
Kapsahdan Liamin kaulaan viimein, toisen kyyneleen valuessa poskeani pitkin. Poikaystäväni vilkaisee minua huolestuneena, kun erkaannumme. Hän kuitenkin paikantaa äkisti hymyni ja hymyilee itsekin hyvin leveästi. Hän sädehtii kuin aurinko ja minun tekee mieli itkeä senkin vuoksi. Hassua, eikö. Avaan suuni sanoakseni jotakin vastaavaa, mutta äkisti muutankin päätöstäni. En keksi mitään sopivaa vastausta tuollaiseen. Kosketan vain Liamin kättä kiitollisena. Hän varmasti ymmärtää, mitä haluaisin sanoa, ihan vain kosketuksestanikin.
Hitaan aamun jälkeen päivä jatkuu ulkoilma-aktiviteetilla. Mitä muutakaan voisi odottaa liikunnanohjaajan perheeltä? Minua naurattaa ehkä vähän. Liam kehottaa meitä jokaista laittamaan lämpimästi päälle, sillä ulkona säätila roikkuu jossakin plus kolmen asteen paikkeilla. Hienoinen tihkusade siivittää hölkkäämme ulkona, mutta yhtäkään valituksen sanaa ei tule. Kukaan ei protestoinut asiaa vastaan, vaikka Nicola olikin ehdottanut säätiedotuksen luvatessa kunnon sadetta, josko olisimme jääneet sisälle.
YOU ARE READING
There Is This One Guy || L.P.
Fanfiction"Do you believe in love at the first sight?" Kaksi nuorta, toinen Wolverhamptonin kasvatti, toinen Lontoon, törmäävät toisiinsa kesäisenä päivänä. He päättävät katsoa, mihin epätavallinen kohtaaminen johtaa. Ficin kansi on @ missamy_ :n käsialaa! :)
