There Is This One Guy || L.P.

Luku 26: All Of Me (L. P.)

a/n: pitkästä aikaa Liamin näkökulmasta luku !

Hermostuneisuus hellittää kurkussani, sillä tiedän Josephinen tietävän. Tietävän niistä ei-niin-mukavista asioista menneisyydessäni. Olen kuitenkin nähnyt jostain syystä todella huonoja unia, suorastaan painajaisia menneestä juttutuokiostamme. Ja ehkä myös Nicolan lähtö Nickin kanssa Manchesteriin on lisännyt henkisiä paineitani. En tiedä.

Myönnän, olen ollut viime viikkoina todella ärtynyt, jopa Niall on suhtautunut minuun varauksella. Onneksi on äiti, johon voi tukeutua - myönnän kysyväni häneltä herkästi neuvoja. Jo on piristänyt minua, helpottanut siskon lähdöstä aiheutunutta ikävää. Hän on selvästi ollut kuin puun ja kuoren välissä, sillä Juliakin on tarvinnut häntä. Ehkä jopa enemmän.

Luulen Josephinen tulisieluisen sisaren olevan sisimmässään ehkä hieman kateellinen minulle, koska olenkin yhtäkkiä hänen sisarensa elämässään viemässä aikaa pois häneltä itseltään. Ehkä hän myös pelkää Ruthin tavoin sisarensa puolesta, että jotain pahaa tulisi sattumaan ja Josephineen sattuisi todella pahasti sen seurauksena.

Minun olisi pitänyt tehdä tämä aikoja sitten, keskustella Julian kanssa. Selvästi välejämme on hiertänyt jokin, Josephinekin on miettinyt sitä ääneen niin monesti. Odotan ovikelloa soitettuani, onko kukaan reagoimassa siihen. Olen päättäväinen, en niinkään hermostunut. Tiedän, millaiseen lopputulokseen haluan päätyä.

"Ai sinä", Julia kommentoi yllättyneenä avatessaan oven rappukäytävään. Hän näyttää siltä, ettei aio kutsua minua sisälle, mutta väistää hetken kuluttua sivummalle.

Hetken päässä istumme keittiönpöydän ääressä teekupit käsissämme. Kysyin mitä mieltä Julia oli minusta ja suhteestani hänen isosisareensa. Kerroin, kuinka oikeasti välitän Josta, ettei tämä ole mitään leikkimistä. En halunnut 'varastaa' Josephinea ja sekoittaa ennestään hankalia perhesuhteita sekavammaksi sopaksi. Kuulin toivovani, että voimme olla kavereita. Kerroin, purkasin sanoiksi ajatuksiani, selitin.

"Kaikki hyvin", Julia vastaa ja hymyilee. Helpottuneena hymyillen juon teetä. Ja aivan kuin tuosta vain minut hyväksytään sisäpiiriin, kaikki meidän välisemme kitka karisee pois. Yllätyn itsekin, kuinka helposti kaikki kävi. Mutta ymmärrän. Vilpittömyyteni varmasti auttoi Juliaa tulemaan tuohon lopputulokseen. Päädyn kertomaan Julialle suunnitelmistani tälle päivälle, aion viedä Jon ulos.

"Teille tulee varmasti tosi hieno päivä yhdessä", hän sanoo virnistäen.

Sitten hänen ilmeensä synkkenee, kasvonpiirteet tuntuvat terävöityvän. "Mutta todellakin, mä myönnän olleeni rasittava. Ja tiedän, etten voi laittaa kaikkea vaan sen syyksi, että mulla on ollut vaikeeta. Kaikkein eniten mä toivon, että Jo on onnellinen, enkä halua seisoa sen onnen tiellä." Nyökkään vain ottaen vastaan saamani anteeksipyynnön, jonkin sorttisen pahoittelun.

"Mä arvostan sitä, että sä annat mulle mahdollisuuden tehdä sun sisko onnelliseksi", vastaan hymy huulillani. Julia kohottaa sinistä katsettaan silminnähden rentoutuen. Kyllä tästä hyvä tulee, ajattelen.

Matkalla Josephinea hakemaan minua naurattaa, sillä tuntuu, että hetkellisesti aurinko luo säteitään vain minun päälleni. Olen kuin auringon siunaama polullani, ainakin hetken aikaa. Ajomatka sujuu kuin tanssi kirjastolle, jonka parkkiin jätän autoni ja astelen sen lukitsemisen jälkeen ovista sisälle. Suuntaan tiskille kysymään Josephine Horania, jonka myötä tuttu kirjastontäti - harmaahapsinen rouva, jonka olen kohdannut usempaankin otteeseen täällä Josephinea hakiessani - kertoo, mistä tyttöystäväni löydän. Kiitän kohteliaasti suunnatessani heti hyllyjen välikköihin.

"Ootko jo valmis lähtemään?" esitän kysymykseni nojatessani kirjahyllyn päähän. Josephine vilkaisee taakseen yllättyneenä. "Kuinka paljon kello on?" hän kysyy.