Natalie - Totuus vai taru?

Uusia vaaroja

Päästyäni talolle Marcus juoksi minua vastaan ja puristi minut halaukseensa. Mitä nyt? "Onneksi olet siinä...", hän huokaisi huojentuneena. "Tietenkin olen, miksen olisi?" tokaisin hämmentyneenä. Marcus irrotti otteensa minusta ja tokaisi nolona: "Niin tietenkin...Tule sisälle, niin kerron sinulle kaiken." Hän kääntyi kannoiltaan ja asteli kohti taloa nopeasti. Oliko hän hermostunut? Tunsin ilmassa pelkoa. Mitä hän pelkäsi? Suljettuani oven Marcus käveli tottuneesti metsästäjäpatsaan luo ja painoi koiran nenää. Salainen käytävä avautui taas eteeni ja kävelimme alas hiljaisina. Mistä hän halusi minulle kertoa? Päästessämme alas eteemme avautuivat tutut häkit. Ne olivat kaikki tyhjiä. "Missä Ben on?" kysäisin yhtään miettimättä. "Hän on oppinut jo. Hän ei aiheuta enää harmia", Marcus tokaisi ja asteli nyt pitkin sitä pitkää käytävää, jonka varrella oli paljon ovia. Hän kääntyi yhden oven puoleen ja avasi sen. Sisällä istuskelivat pöydän ääressä Daniel, Liz, Ben ja muita, joita en tunnistanut. Yhteensä 7 kappaletta. "Keitä he ovat?" kuiskasin Marcuksen korvaan hämilläni. "Istu nyt vain", hän pyysi ja istahti isänsä viereen. "Kertoiko Marcus sinulle vielä mitään?" Daniel kysyi ystävällisesti, mutta huolestunut ilme kasvoillaan. Pudistin päätäni. Tiesin kuitenkin, että jokin oli vialla. Sekin hämmästytti minua, ettei Liz sanonut mitään. Hän kyllä mulkoili minua, mutten ollut moksiskaan. "Kyse on uhasta täällä Mirstonesta. Olet aiemmin saanut tietää meistä ihmisusista ja muuttunut sellaiseksi, joten sinulla on oikeus tietää", Daniel selitti katsoen käsiinsä. Hän ei halunnut kohdata katsettani. Katsoin häntä uteliaasti. "Kyse on ihmissusien pahimmasta vihollisista metsästäjien ohella", Ben jatkoi arvoituksellisesti. Mikä voisi olla ihmissuden vihollinen? Tiesin kaikista yrteistä, kuten pihlajasta ja ukonhatusta. Oliko vielä jotain vaarallisempaa? "Kyse on verenimijöistä, vampyyreistä. Pitäisihän kaltaisesi teinitytön tietää niistä. Olet varmasti katsonut Twilightia ja unelmoinut omasta vampyyripoikaystävästäsi", Liz tuhahti ilkikurisesti. Puristin käsiäni nyrkkiin pöydän alla. Totta, olin katsonut joskus Twilightin, mutta ei se ollut mikään synti. "Vampyyreistä?" toisin ääneen hämilläni. Daniel ja Marcus nyökkäsivät. "Etkö muka tiedä mitään vampyyreistä?" joku poika kysäisi Lizin vierellä. Tämän tukka oli blondi ja hänen silmänsä olivat lempeän siniset. Eivät kyllä sopineet hänen luonteelleen. "Luka, älä jaksa. Tyttö on vasta uusi joukossamme", joku toinen tyttö tokaisi Danielin vierellä. Hän oli vanhempi, ehkä Danielin isän ikäinen. Hän muistutti kyllä aika paljon Marcusta. Ehkä se oli hänen äitinsä? "Voimme kertoa jotakin, mutta omat tietommekin ovat vähäiset", Luka tokaisi nyt ystävällisempään sävyyn. Sitten hän kääntyi kohti mustatukkaista naista, joka oli äsken torunut häntä. "Ja "äiti", älä jaksa puuttua sanomisiini. Osaan huolehtia jo omista asioistani!" Luka tuhahti hampaittensä välistä. Näin punertavan värin välähtävän hänen silmissään. Alfa? "Kristie, lupasit, että Luka käyttäytyy", Marcus tokaisi katsoen Lukaa vihaisena. He tuijottivat toisiaan kipinöivin silmin. "Olen pahoillani, Liz ainakin osaa käyttäytyä", Kristie tokaisi nyökyttäen päätään kohti Liziä. Olivatkohan Luka ja Liz sisaruksia? "Velirakas, ala käyttäytyä. Älä tuijota Marcusta noin", Liz tokaisi toruvasti veljelleen. Luka huokaisi ja istahti paremmin tuoliinsa. Marcuskin perääntyi. "Nyt meidän pitäisi puhua muusta kuin teidän välisistä riidoistamme. On paljon vakavampiakin ongelmia täällä", Marcuksen isä tokaisi pitäen käsiään päänsä päällä huolestuneen näköisenä. "Totta", joku poika tokaisi Marcuksen vierellä. Hän ei ollut vielä puhunutkaan. Hän kyllä muistutti TODELLA PALJON Marcusta silmiään lukuunottamatta. Ne olivat vihreät. Hän oli selvästi vanhempi, kaikkine lihaksineen. "Nonin, mikä siis on ongelma? Mistä ne vampyyrit ovat tulleet?" kysäisin nyt, kun kaikki näyttivät taas kyräilevän vain toisiaan. Mikä näitä vaivasi? "Vampyyrit voivat tappaa meidät kolmella puraisulla ja toisinpäin. Meillä on vaarana kuolla todella helposti, jos emme tarkkaile koko ajan", Marcus selitti minulle. Nyökkäsin. Eli kolme iskua ja olisin vainaa. Selvä. "Ja epäilemme niitä sinun ystäviäsi...Oliveria ja Hugoa", Marcus paljasti tahtomattaan. Katsoin häntä yllättyneenä ja hermostuneena. H-Hugo? Miksi? "E-Ei se voi olla niin...", kuiskasin hiljaa pidellen päätäni. "Mutta se on. Itsekkin sanoit, ettet haista heitä. Eikä liioin kukaan muukaan meistä. Veljeni Jake kävi itse tarkistuttamassa asian", Marcus kuiskasi korvaani yrittäen rauhoitella minua. Nostin katseeni takaisin siihen vähäpuheiseen poikaan, tai no mieheen. Minusta tuntui hirveältä. "Tiedättekö, mitä ne suunnittelevat?" kysyin pakottaen sanat suustani. "Emme tiedä vielä. Päätimme kertoa, sillä ne näyttävät pyörivän ympärilläsi, kuin susilauma kyräilemässä saalistaan, konsanaan", joku poika tokaisi vierelläni. En edes tajunnut siinä olevan ketään, vaikka hyvin haistoin heidät. "Mitenniin?" kysyin hämmentyneenä. En ollut nähnyt Hugoa moneen päivään, liioin Oliveria. "Olemme huomanneet, että molemmat tarkkailevat sinua. Se huolestuttaa meitä, ja mielestämme oli parempi kertoa sinulle totuus", Marcus kertoi minulle. "Puhu vain omasta puolestasi", Liz tuhahti hiljaa pöydän toisella puolella. Marcus loi vihaisen silmäyksen Liziin ja tämä hiljeni. Naurahdin mielessäni tyytyväisenä: "Siitäs sait, biiiatch." Kristie katsoi Marcuksen isää, Danielia, huolestuneena. "Mitä siis teemme?" hän kysyi. "Haluan suojella Nattia", Marcus tokaisi heti kiihkoisasti. Katsoin häntä yllättyneenä. Todellako? "Et sinä nyt koko ajan hänen peräänsä voi katsoa...", Marcuksen isä tokaisi: "Meidän on pakotettava ne verenimijät pois täältä. Voimakeinoin tai ilman." Kurkkuani kuristi. Entä Hugo ja Oliver? Välitin heistä silti, vaikka he olivatkin vampyyreitä. Eivätkä he mitään pahaa minulle olleet tehneet, päinvastoin. "Ajattelimme, että Ben seuraa sinua tästä lähtien. Ihan vain suojana. Marcus, sinä tulet mukaamme, kun hyökkäämme heidän kimppuunsa." Oli selvää, että Marcuksen isä halusi pitää Marcuksen kaukana minusta. Se hieman ärsytti minua, mutta minkäs teet. Ben nyökkäsi ja katsoi minua ystävällisesti: "Tällä kertaa en hyökkää kimppuusi, lupaan." Hän hymyili huvittuneena ja hymyilin takaisin. Vaikka hieman sisältä kirpaisikin, tiesin, että tämä oli oikea vaihtoehto. Vampyyrit oli saatava pois täältä. "Haluan että Zean menee hänen kanssaan!" Marcus tuhahti pakottavalla äänellä. Marcuksen isä katsoi tätä yllättyneenä ja hieman epäröiden. Hän käänsi katseensa minun vierelläni olevaan poikaan. Oliko hänen nimensä Zean? "Selvä sitten. Oletko nyt tyytyväinen?" Daniel tokaisi huokaisten. Marcus nyökkäsi vakavana ja otti pöydän alla tiukasti kiinni kädestäni. Vilkaisin häneen sivusilmällä. Tunsin hänestä huokuvan mustasukkaisuuden. Eikö hän luottanut Beniin yksinään? "Eli siis hyökkäämme joukolla heidän kimppuunsa?" Jake varmisti. "Ei ihan niinkään. Käytämme niin monta, kuin on välttämätöntä. En halua paljastaa heille meidän koko määräämme", Kristie tokaisi. Se oli järkevää, monella tapaa. "Onko asia siis sovittu?" Ben kysäisi varmistavasti. Kaikki nyökyttelivät hyväksyvästi. Jake ja muita nousi pöydästä ja jäljelle jäivät vain minä, Zean, Ben ja Marcus. "Oletko kunnossa?" Marcus kysyi huolestuneena, pidellen minua olkapäistäni. Nyökkäsin hitaasti. Olin hieman surullinen, mutta pakko kestää. Marcus hautasi minut halaukseensa ja keinutteli minua polvellaan. Zean ja Ben katselivat vierestä. En tunnistanut heidän tuntemuksiaan. Ehkä minun piti tuntea heidät, ennen kuin tunsin sen, mitä he tunsivat. Nousimme pois siitä ja lähdimme ulos neljän porukassa.

Ulkona Marcus suukotti minua poskelle ja katsoi minua hetken, ennen kuin käveli mopolleen. "Onnea...", ajattelin mielessäni. Jäimmme nyt Benin ja Zeanin kanssa kolmistaan. Zeanin hiukset olivat punertavat, oranssit. Aika söpöt itseasiassa. Hänen silmänsä olivat ruskeat. Benin silmät taas olivat vihreät ja hiukset brunetet, kuten minulla, mutta vaaleammat. "Noh, pitääkö mun tehdä jotain teidän kanssa? Mennä kahville tai jotain?" tokaisin huvittuneena. Ben hymyili vienosti ja tokaisi: "Mennään vaan kahville." Zean nyökkäsi ja lähdimme kävelemään kohti Mirstone Cafea. Mielessäni pyörivät huolet. Huoli Marcuksesta. Huoli Hartwalleista. Ja kaikista pahinta oli, että tunsin huolta Oliverista ja Hugosta.