Natalie - Totuus vai taru?

Treffit(kö)

Odotin huoneessani yrittäen keksiä jotain tekemistä, etten hermostuisi. Olin hyvin vauhkoontunut, en ollut varma, kannattiko minun mennä sittenkään Marcuksen kanssa ulos. Olin ollut niin lumoutunut hänen upeista silmistään, etten voinut vastustaa kiusausta ja hyväksyä kutsua. Kuulin isäni askeleet portaikosta. Hän raotti ovea ja kurkisti sisään kysyen: "Onko jokin hätänä? Kuuluu alakertaan asti, kun tömistelet edes takaisin." Pudistin päätäni ja vastasin niin uskottavasti kuin pystyin: "Ei, kaikki kunnossa." En ollut varma, uskoiko hän. Olin todella huono esittämään ja piilottamaan tunteitani. "Öh, selvä. Kerro vain, jos jotain on mielen päällä", hän tokaisi ja sulki oven perässään kääntyessään ja kävellessään alas portaita. Marcus tulisi piakkoin hakemaan minua pihasta. Olin pukenut päälleni jotain lämmintä, koska ulkona oli kylmä. Vilkaisin ikkunasta ulos: häntä ei vielä näkynyt. Kävelin alakertaan musta takkini päälläni. "Minne menet?" isäni kysyi tavalliseen tapaansa. "Ulos vain kavereiden kanssa. Palaan illalla yhdentoista aikaan", totesin vastaukseksi ja puin kenkäni jalkaani. Isäni vilkaisi vielä keittiöstä minuun ja sitten taas paneutui lehteensä. Kuulin ennen ulko-oven aukaisemista, että isäni ryysti kuumaa kahviaan keskittyneesti. Astuin ulos ja laitoin oven hiljaa kiinni. Tarkistin vielä, että taskussani oli minun kotiavaimeni. Jos ilta jatkuisi vähän pidempään, minun ei tarvitsisi herättää häntä tullessani kotiin. Vilkuilin ympärilleni. Pojasta ei näkynyt jälkeäkään. Istahdin portaikolle ja puhalsin käsiini lämmintä ilmaa. Mietin, miksi olinkaan niin herkkä ihastumaan. "Ihastuin melkein joka poikaan, joka edes vilkaiseekin minuun", ajattelen huokaisten. Se oli minun huono tapani, paheeni tai huono puoleni. "Anteeksi että jouduit odottamaan!" kuulin tutun äänen kujan toiselta puolelta. "Marcus!" ajattelin ilahtuneena ja kiiruhdin hänen luokseen. "Minne menemme?" kysyin heti ollessani tarpeeksi lähellä. "Kohta näet", hän totesi hymyillen salaperäisesti. Hän ohjasi minut punaisen moponsa luokse. "Onko se sinun?" kysyin uteliaasti. "Kyllä, laita kypärä päähän", hän vastasi ojentaen toisen kypäristä minulle. Hän laittoi oman kypäränsä päähänsä ja istui mopon päälle. Nousin kyytiin ja otin kiinni hänen vyötäröstään. Marcus päräytti mopon käyntiin ja ajoi eteenpäin pitkin valaistua tietä. Ajoimme jonkin matkaa. En katsellut ympärilleni, sillä keskityin pitämään kiinni Marcuksesta. Kuulin hänen tasaiset sydämenlyöntinstä. Rauhoituin kuuntelemaan niitä, en huomannutkaan että Marcus oli sammuttanut moponsa. "Herätys, unikeko", hän naurahti näpäyttäen kypärääni. "Häh, mitä?" kysyin ihmeissäni palatessani todellisuuteen. "Katso", Marcus totesi hymyillen. Katsoin Marcuksen osoittamaan suuntaan. Marcus oli tuonut meidät jotakin metsätietä pitkin vuoriston laelle, josta näkyi koko Mirstonen kylä. Taivaalle avartui kuutamo ja kaunis katulamppujen ja talojen ikkunoista kajastavien valojen maisema toivat romanttisen tunnelman. Katsoin maisemaa ihastuneena. En olisi voinut kuvitellakkaan mitään tällaista. "Kaunista, eikö vain?" kysyin katsoen yhä maisemaa. "Ei yhtä kaunis kuin sinä", Marcus totesi katsoen minua suoraan silmiini vilpittömästi. Tuijotimme toisiamme siinä hetken hiljaisuudessa. Vetäydyin lähemmäksi häntä hänen ottaessa minua takaraivosta kiinni. Nenämme koskettivat. Ympäriltämme kuului heinäsirkkojen surinaa ja pöllöjen huhuilua. Pian suljin silmäni huultemme koskettaessa. Se oli minun ja meidän ensisuudelmamme. Epäilykseni haihtuivat kuin tuhka tuuleen.

Heilutin kättäni hyvästiksi Marcukselle, kun hän heitti minut kotiovelleni mopollaan. Olimme viettäneet illan jutellen katsellen kaunista maisemaa. Marcus kertoi, että koko metsä oli heidän perheensä omaisuutta ja heidän talonsa sijaitsi siinä lähellä. Kerroin hänelle perheestäni ja äidin onnettomuudesta. Marcus vilkutti minulle takaisin ja ajoi pois. Katselin hänen peräänsä hetken aikaa, sitten käännyin ja avasin kotini oven avaimella. Avain kääntyi lukossa ja ovi aukesi. Hiivin sisälle. Laitoin takkini naulakkoon ja jätin kenkäni eteiseen. Näin isän nukkuvan olohuoneen sohvalla. Hän oli jättänyt salapoliisisarjan pyörimään. Otin kaukosäätimen ja suljin television. Nappasin sohvalta viltin ja levitin sen isäni päälle. "Hyvää yötä, isä", toivotin ja astelin hiljaa keittiöön. Otin jääkaapista voin ja kaapista leivän. Levitin voita leivälle ja otin puhelimen käteeni. "Oli mukava ilta, kiitos siitä :)", oli Marcus lähettänyt minulle hetki sitten. Hymyilin viestille ja vastasin että olin samaa mieltä. Söin leipäni loppuun ja otin teevedenkeittimestä vettä ja kaadoin sitä kuppiin. Annoin sen hetken seisoa, jotta maku liukenisi veteen. Otin teepussin pois kupista ja heitin sen roskiin. Kaadoin maidon ja sokerin kuppiin ja sekoitin kävellessäni yläkertaan. Tänään oli hyvä päivä- ehkä huominenkin olisi yhtä hyvä, tai jopa parempi.

"Suutelit MARCUS HARTWALLIA!?" Rosa huudahti yllättyneenä. "Niin", totesin vaan normaalisti. Ei Marcus nyt niin erityinen ollut, hän oli samanlainen kuin me muutkin, paitsi että hän oli hyvin komea. Eric pysyi hiljaa ja katsoi minua koiranpentuilmeellään. "Joku muukin haluaa suudelman", Alex totesi naurahtaen vinkaten silmää. Eric mulkaisi Alexia vihaisen näköisenä. "Jos haluat, saat minulta pusun Eric. Vaikka totta se on, tuskin kovin moni saa suudelmaa Marcukselta", Serena totesi sekoittaen kahviaan lusikalla. Eric naputti pöytää sormellaan ja katseli taakseni. "Katsokaa sieltä se malli tuleekin", Eric totesi kyllästyneenä. Vilkaisin taakseni. Marcus käveli pitkin tïetä, joka johti lukion pääovelle. Hänellä oli päällään mustat aurinkolasit, musta nahkatakki, sininen ruutupaita ja harmaat housut mustine kenkineen. Marcus näytti huomanneen minut. Hän kääntyi ja asteli kohti minua. Käänsin katseeni pois. "Se tulee tänne", Rosa totesi haukkoen henkeään. Marcus istuuntui viereeni ja antoi suukon poskelle. "Huomenta", hän tervehti hymyillen vinosti. "Huomenta", totesin silittäen hänen poskeaan ja pussasin häntä poskelle. "Hei, minä olen Rosa", Rosa kertoi pyörittäen ginger-hiuksiaan sormiensa välissä. Marcus ei edes vilkaissutkaan häneen. Rosa tuhahti ja katsoi Alexia tyytyväisenä. Eric esitti, ettei ollut nähnytkään meidän pussaavan. "Oletteko te nyt yhdessä?" Serena kysyi uteliaasti hymyillen. "Öm...", en ollut varma mitä vastata. Emme olleet puhuneet siitä ollenkaan. "Olemme", Marcus totesi ja nousi pöydästä. "Nähdään myöhemmin, Nat", hän hyvästeli ja lähti kävelemään lukion pääovelle. "Heippa", vilkutin hänen peräänsä ja istuunnuin takaisin pöytään. "Vai että sellaista", Eric totesi pettyneen kuuloisena. "Unelmoija sai kuin sainkin saaliinsa: eikä siihen mennyt kuin päivä", Serena totesi vinkaten silmää. Naurahdin huvittuneena. Se oli itseasiassa totta. Marcus oli aikamoinen namupala. Kovin monella ei häneen olisi mahdollisuutta. Pieni epäilys kuitenkin pyöri mielessäni: menikö tämä vähän liian nopeasti?