Natalie - Totuus vai taru?

Löytyi (?)

Kathy Willows seurasi miestä taloon. Paikka näytti tutulta. Hän oli ollut täällä aiemmin. Silti talo oli uusi, kuin hän olisi tiennyt siitä vain hetken. "Oletko lukenut yo-kokeisiin ahkerasti?" mies kysyi hymy huulillaan astellessaan keittiöön. Hän laittoi kahvin tulemaan. Kathy nyökkäsi hymyillessään mielessään salaa. Hän jotenkin kierolla tavalla piti tästä. Tämä mies oli hänelle jotenkin läheinen, sillä asuimme samassa talossa. Oli outoa, että silti Kathy ei tuntenut sitten tipan vertaa tätä miestä. "Äitisi tulee piakkoin töistä. Otatko kahvia?" mies tokaisi ja kääntyi kohti kahvinkeitintä. Kathy nyökkäsi. Oli selvää, että tämä henkilö ei ollut hänen sisaruksensa. Hän oli joko hänen biologinen isänsä, tai isäpuoli. Parrallinen mies otti kaapista kolme mukia ja asetti ne pöydälle. Kathyn istahtaessa pöytään hän huomasi revolverin miehen takinkäänteessä. "Miksi sinulla tuollainen on?" Kathy kysyi uteliaasti. Ei jokainen ihminen kanna arkipäivisin asetta mukanaan. Mies naurahti ja tokaisi: "Taidat olla vähän väsynyt. Vai oletko unohtanut, että käyn metsästämässä riistaa Meahollowissa?" mies tokaisi huvittuneena. Kathy antoi hiuksiensa hieman valahtaa hänen kasvojensa eteen. Kuinka hän saattoi mokata noin pahasti... Ei saanut herättää epäilyksiä. "No niin... Minun onkin luettava. Menen huoneeseeni", Kathy tokaisi ja nousi pöydästä. "Etkö siis ota kahvia?" mies kysyi yllättyneenä. Blondi tyttö kohautti olkiaan ja lähti kävelemään yläkertaan. "Selvä", mies tokaisi ja palasi kahvipannun ääreen.

"Mistä etsimme?" ajattelin mielessäni hämmentyneenä. Olisi ehkä pitänyt ottaa se kirja mukaan ja kysyä siltä. Vilkuilin ympärilleni Marcus ja muut vierelläni. "Ehkä meidän pitäisi hajaantua, eka joka löytää hänet soittakoon muille", Marcus ehdotti. Jake nyökkäsi ja lähti astelemaan poispäin Hartwallien talolta. Pian muutkin, Ben ja Zean olivat häipyneet Marcusta lukuunottamatta. "Nyt kun Luka on vahdissa, hän ei tee mitään ajattelematonta. Ainakin toivon niin", Marcus tokaisi ja otti minua käsivarresta kiinni. Kävelin hänen perässään hiljaisena. Marcuksesta huokui ärtymys ja epävarmuus. Minun teki mieli  kysyä, mikä oli vialla. "Olet jotenkin ärtynyt", huomautin varovaisesti. Marcus ei yleensä ollut noin rauhaton. Sen takia pidinkin hänestä, hän oli aina niin rauhallisen oloinen, eikä koskaan huutanut. "Mistä sinä niin päättelet?" Marcus kysyi ja kääntyi metsään. Seurasin häntä nopeasti perässä. Marcus muuttui nopeasti sudeksi ja seurasin perässä. Hän heilautti korviansa eteenpäin kuunnellakseen paremmin. "Minä tuota... Aistin kaikkien ympärilläni olevien tuntemukset", paljastin katsellessani poispäin. Olikohan Marcus unohtanut ne metsästäjät? Vai oliko hän vain niin ajatuksissaan, että oli jättänyt sen huomiotta. "Vai...Niin", Marcus tokaisi hieman jännittäen lapojaan. Hän värähti hieman. "Meidän ei pitäisi olla susimuodossa", huomautin vaihtaen puheenaihetta. Ehkä Marcus haluaisi puhua siitä myöhemmin. Marcus kääntyi kohti minua ja tuijotti minua sinisillä susisilmillään kiihkoisasti. Tuijotin takaisin räpäyttämättä. Marcus huokaisi ja muuttui nopeasti taas ihmiseksi. Heilautin korvaani ja muutuin myös. "Olet ainakin ajatuksissani", tokaisin potkaisten maassa olevaa irtokiveä. "Unohda se, ei se ole mitään", Marcus tokaisi. Tunsin kuitenkin hänestä paistavan surun. Jokin oli todellakin vialla. "Tiedät kai, että tunnen mitä sinä tunnet", huomautin uudestaan. Marcus kääntyi taas minua kohti ja katsoi minua silmillään haastavasti. Tuijotin taas takaisin. Miksi hän ei halunnut kertoa? "Voitko olla tarkkailematta, mitä tunnen?" hän ärähti. "En minä voi sille itse mitään...", vastasin melkein sihahtaen hampaitteni välistä. Huoli pomppi rinnassani surullisena. Mikä Marcusta vaivasi? "Voidaanko olla puhumatta siitä", Marcus pyysi ja asteli poispäin. Otin hänet nopeasti kiinni ja kävelin hiljaa hänen vasemmalla puolellaan. "Hän saattaa olla kodissaan", ehdotin ja vilkuilin ympärilleni. "Niin saattaa, tai sitten puremassa muista ihmisiä verille", Marcus tokaisi laimeasti. "Niin... Toivotaan kumminkin, ettei niin ole", tokaisin surullisesti.

Jake käveli hiljaa varjossa katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen kaikki aistit terävinä. He olivat löytäneet Kathyn viimeksi täältä, puiston luota. Hän haisteli varovaisesti aluetta. Hän hätkähti hieman, kun hän kuuli askeliaan takaansa. Hän tunnisti heti tutun ominaistuoksun: Ben. "Miksi seuraat minua? Meidän piti hajaantua", Jake ärähti ja katseli ympärilleen nolostuneena. Toivottavasti Ben ei huomannut hänen säikähdystään. "Minä... tuota", Ben änkytti ja katsoi maahan. Jake kääntyi katsomaan tuota brunettetukkaista poikaa. Ben ei yleensä ollut noin allapäin, eikä hän yleensä edes näyttänyt olevan surullinen. Joten mikä vikana? "Kerro", Jake patisti. Hän oli huono lohduttamaan, joten Jake toivoi, että Ben ei aikoisi paljastaa mitään maailmaamullistavaa. "Jake, miksi olet niin ilkeä hänelle?" Ben kysyi terävästi. Kiukku paloi hänen äänessään. Jake tunsi kiihkon vihan nousevan pintaan. "Kenelle?" Jake kuulusteli ja katsahti Beniin vihreillä silmillään. Jake tiesi todella hyvin, kenestä hän puhui. Asia oli vaivannut häntä pitkään, mutta miksi hän siitä nyt haluaisi puhua. Se oli väärin. "Natalielle...", Ben oli murahtaa. Jake katsoi Beniä merkitsevästi, varoittavasti. Kunpa Ben ymmärtäisi pysyä vain asemassaan, eikä kiukutella alfalleen. Jaken betat olivat alkaneet käyttäytymään levottomasti sen jälkeen, kun Marcus hairahti siihen hukkatyttöön. He olivat ottaneet entiseltä alfaltaan esimerkkiä ja alkaneet käyttäytymään oman halunsa mukaan. "Asia ei kuulu sinulle", Jake ärähti. "Kyllä se kuuluu", kuului ääni Benin takaa. Zean astui näkyviin ja katsoi Jakea haastavasti. Zeanin huomattavasti pienemmästä koosta huolimatta Jake alkoi tuntea itsensä uhatuksi. Miksi se heitä kiinnosti? "En ymmärrä. Natalie on myös ihmissusi. Olet vain murissut hänelle ja vältellyt häntä",  Ben tokaisi tietäväisesti. "Se ei kuulu teille", Jake tokaisi yrittäen pitää äänensä vakaana. Jake tuijotti heitä molempia jonkun aikaa, kunnes hän tiesi heidän luovuttaneen asian suhteen. "Hmph, mennään Wilsonien talolle. Hän saattaa olla siellä", Jake ehdotti ja lähti kävelemään puiston lävitse. Ben ja Zean katsoivat toisiinsa hetken ja sitten seurasivat perässä. 

Kun Jake, Ben ja Zean pääsivät talolle, he huomasivat ettei autoa ollut pihassa. Hänen vanhempansa kai olivat jossakin, tai "Kathy" oli itse matkassa. "Mitä tehdään?" Ben kysyi nyt tavalliseen sävyynsä. Jake kuulosteli tarkasti. Hänellä oli koko joukosta paras kuuloaisti. Hän pystyi kuuntelemaan jopa kahden paksun seinän sisään, vaivatta. Hän sulki silmänsä keskittyäkseen. "Shh", Zean pyysi. Ben piti suunsa supussa. Jake kuuli askelia talon sisältä. Hän ei kuitenkaan pystynyt haistamaan kenenkään erityistä ominaistuoksua. Mikä siellä liikkui? Vampyyrikö? "Meidän pitäisi käydä tuolla sisällä", Jake ehdotti ja etsi katseellaan reittiä, mistä päästä sisälle. "Oletko hullu?" Zean äyskäisi. Zean ei ikinä tehnyt mitään väärää, hän oli aina se koulun priimus, joka ei joutunut vaikeuksiin. "Tiedän mitä teen. Zean, sinä pysyt täällä", Jake tokaisi itsevarmasti. Hän oli osittain vielä huolissaan siitä, että Zean saisi taas toisen pureman. Hän ei haluaisi vaarantaa hänelle tärkeän perheenjäsenen elämää tällaisella hullulla suunnitelmalla. "Entä minä?" Ben kärkkyi ja katsoi Jakea tuimana. "Sinäkin jäät tänne", Jake tokaisi. Tavallaan se oli kosto siitä, että Ben oli udellut Jaken asioita. Ben tiesi, kuinka Jake vihasi sellaista. "Selvä", Ben tokaisi hetken mietittyään. Jake nyökkäsi ja lähti kävelemään pitkin nurmikkoa kohti etuovea. Hän kokeili varovaisesti kahvaa, se oli lukossa. Hän kiersi talon oikealle puolelle, jossa oli palotikkaat. Hän kiipesi niitä ylös ja heittäytyi avonaisesta ikkunasta sisään. Jake kuuli vieläkin askelia, ne tulivat viereisestä huoneesta. Hän nuuhkaisi taas, mutta ei haistanut. Se oli todellakin vampyyri, mutta kuka? Jake avasi makuuhuoneen oven päästäkseen käytävälle. Sieltä hän hiljaa hiipi toisen huoneen ovelle ja kuunteli. Askeleet olivat loppuneet. Jaken sydän pamppasi lujasti. Mitä se teki siellä? Hän aukaisi hiljaa oven ja näki silmäkulmastaan blonditukkaisen tytön huoneen ikkunalla. Jakea hämmästytti tytön yhdennäköisyys siihen toiseen tyttöön: he olivat TÄYSIN samannäköisiä. Natalie ei ollut valehdellut. Jake paini mielessään, että mitä hän tekisi. Syöksyisikö hän tuon vampyyritytön kimppuun, vai odottaisiko tämä hänen tulevan ulos huoneesta? Toisaalta, aikaa ei ollut paljon... Jake avasi huoneen oven naristen ja Kathy kääntyi nopeasti ympäri. He seisoivat vastakkain. Tyttö virnuili ja räpäytti sinisiä silmiään ilkikurisesti. "Mitäs sinä teet minun talossani?" hän kysyi nostaen kulmiaan. Jake mietti, että miten paljon itsevarmuutta tällä tyypillä oli. Hän ei tuntunut edes kavahtavan Jakea. "Sinun on tultava mukaani", Jake sai koottua itsensä. "Miksi tulisin? Onko tämä jokin kidnappaus kenties?" tyttö virnuili. Jakea kismitti: pitikö tämä nainen häntä pilkkanaan? "Koska sinun täytyy", Jake tokaisi jämäkästi ja lähestyi yhden askeleen. "Sinuna en tekisi tuota", Kathy tokaisi itsevarman kuuloisena. "Miksi en?" Jake painotti. "Tämän takia!" blonditukkainen tyttö huusi ja syöksyi Jakea vasten. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että Jake ei edes ehtinyt tajuta, kun Kathy oli jo häntä purrut. Jake kaatui maahan tajuttomana, autaan tietämättömänä ympäröivästä maailmasta.