Natalie - Totuus vai taru?

Suojelu

Hugo teki meille keittiössä kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla. Ajattelimme, että olisi parasta hieman istahtaa ja puhua asiasta. Tunnelma oli yhä hiljainen. "Haluatko jotakin?" Oliver kysyi Kathyltä. Tyttö pudisti päätään pyyhkiessään kyyneliä poskiltaan. Näin sivusilmällä, kuinka hänen tummansiniset silmät välkehtivät kylmän vaaleansinisinä. "Missä Nina on?" kysyin kääntyen kohti Hugoa päin. Halusin muuttaa puheenaihetta edes pieneksi hetkeksi. "Hän on töissä jo", Hugo selitti ja toi tarjottimella neljä isoa mukillista kuumaa kaakaota. Ulkona oli hieman viileää, sillä olihan pian talvikin tuloillaan. Kathy otti sen käsiinsä ja hörppäsi. Siinä samassa hän sylkäisi juomat ulos suustaan lattialle. Pari pisaraa lensi myös valkoiselle matolle. "Minä siivoan", Hugo tokaisi ja lähti kipittämään kohti keittiötä. Kathy laski mukinsa pöydälle yhä yskien. "E-Eikö ole mitään... Mitään ihmisten ruokaa mitä voin syödä?" Kathy kysyi toivottomana. Oliver istahti Kathyn vierelle ja lohdutti tätä sivuhalauksella. Oliver katsahti minua varoittavasti. Nyökkäsin ja peräännyin keittiöön. "Minulla ei ole ihmisten ruokaa, mutta minulla on verta...Olen pahoillani, että en voi mitenkään muuten auttaa", hän selitti hiljaa Kathyn korvaan. Blonditukkainen tyttö ei vastannut mitään. Hugo käveli keittiöstä keittiöpyyhe kädessään ja katsoi Oliveria hieman tuomitsevasti, mutta ei sanonut mitään. "Voimme saattaa sinut kotiin", lupasin yhä ajatuksiini uppoutuneena. Oletettavasti Kathy oli ihmissusivampyyrihybridi eli jonkinlainen ihmissuden ja vampyyrin yhdistelmä. Mietin vain, miksi ne metsästäjät eivät olleet huomanneet sitä aiemmin. Miten Kathy oli pärjännyt tähän saakka? Miten hän oli pärjännyt muodonmuutoksensa, verenhimonsa ja metsästäjävanhempiensa kanssa? En tohtinut vielä kysyä äsken tapahtuneen jälkeen. Kathy nyökkäsi ja nousi jaloilleen. "Tarvitsen vain vähän lepoa, ei muuta", Kathy tokaisi väristen. "Lähdemmekö viemään sinua nyt heti?" kysyin huolestuneena. Kathy nyökkäsi nielaisten. Hugo pyyhkäisi lattialle lentäneet kaakaonesteet ja vei keittiöpyyhkeen takaisin keittiöön. "Okei, eiköhän mennä", Oliver tokaisi ja käveli ovelle. Yhtäkkiä haistoin tutun tuoksun ulkoa. Se tuli Hugon asunnon ikkunan suunnalta. Kävelin sinne ja katsoin alas. Katselin tyhjältä vaikuttavaa katua tarkkaavaisena. Miksi haistoin Marcuksen ja muita ihmissusia vahvana täällä? Mitä he tekivät täällä? "Mitä nyt?" Hugo kysyi hämillään. Nostin sormeni suuni eteen osoittaakseni, että heidän piti olla hiljaa. Kaikki katselivat ympärilleen hämillään, kun katsoin taas varovaisesti alas ikkunasta. Jokainen aistini oli nyt valppaana, etsien tutun ominaistuoksun lähdettä. Tunnistin nopeasti Marcuksen tuoksun, Jaken, Benin sekä Zeanin. Hetken enemmän haisteltuani haistoin myös Lukan ominaistuoksun. Liziä, Danielia tai Kristietä en kumminkaan haistanut. Mitä tuo koko joukko täällä teki? "Hartwallit ovat tuolla", kuiskasin hiljaa. Kathy katsoi meitä hämillään. En alkaisi selittämään mitään. Ei olisi aikaa. Olivatko Hartwallit seuranneet meitä tänne? "Mitä tehdään?" Oliver kysyi katsoen minua kysyvästi. En tiennyt. En yhtään tiennyt, mitä he aikoivat. "Te kaksi jäätte tänne turvaan. He eivät ehkä tiedä, että olette täällä", järkeilin mietteliäänä. Oliver ja Hugo nyökkäsivät. Toivoin koko sydämestäni, että Hartwallit eivät olleet heidän perässään. "Mennään, Kathy", pyysin yrittäen kuulostaa itsevarmalta. Siitä tuntui olevan pitkä aika kun viimeksi puhuin Marcukselle. En tiennyt, mitä sanoisin. Kävelimme alas portaita raittiiseen ulkoilmaan. Haistoin yhä heidän tuoksunsa tarkasti. Viitoin Kathya seuraamaan minua kohti puistoa, jonka lävitse voisimme kulkea nopeiten. Kathy seurasi perässä katsellen ympärilleen hieman hermostuneena. Koitin esittää rauhallista. Olin aika varma, että Hartwallit kuitenkin tiesivät, että tiesin heidän läsnäolostaan ja toisinpäin.

Kivet rapisivat kenkieni alla kävellessäni eteenpäin Kathy takanani. Hermostukseni nousi, sillä koko joukkio näytti seuraavan minua ja Kathya. Toisaalta olin huojentunut, että he eivät olleet Oliverin tai Hugon perässä. Mutta mitä ne minusta halusivat? Pysähdyin ja käännyin ympäri. Kathy hätkähti hieman.  Etsin katseellani Hartwalleja takaani. Heitä ei näkynyt. Eikä liioin muitakaan. Minun teki mieli kutsua heitä, mutta pala juuttui kurkkuuni. Mitä edes sanoisin? Periaatteessa olin vain petturi, ihmissusien halveksima omega. Yhtäkkiä Marcus käveli ulos puskista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän pysähtyi kymmennen metrin päähän ja tuijotti minua. "Nat, minulla on asiaa", hän sanoi katsellen minua viekkaasti. Hän yritti jotakin. Kävelin kuitenkin hänen luokseen. "Mitä?" kysyin hämilläni. "Anteeksi", hän tokaisi ja käänsi minut ympäri ja puristi minut otteeseensa: "NYT!" Yhtäkkiä Jake, Ben, Zean ja Luka ilmestyivät pois puiden suojista susimuodossa ja he suuntasivat nopeaa vauhtia kohti Kathya. Olin huutaa ja yritin riuhtoa itseni irti, mutta Marcus kokeneena ihmissutena piti minut aloillaan väkipakolla. Kathy katsoi kauhuissaan heidän lähestymistään. Tunsin ajan hidastuvan. Olivatko he koko ajan Kathyn perässä? "Lopeta, älkää satuttako häntä!" huusin hysteerisesti. Marcus laittoi kätensä suuni eteen. Värisin pelosta, kun Ben ja muut upottivat hampaansa Kaylaan. Siinä samassa kuulin korvia vihlovan ulvaisun. Kathy muutti taas muotoaan hybridiksi. Hän heitti Benin pois päältään. Luke ei kuitenkaan antanut periksi, vaan puri vihaisena valkoinen turkki pörrössä ärtymyksestä Kathyn vasenta etujalkaa. Ben hyppäsi Kathyn kimppuun uudestaan, tällä kertaa kaulaan. Kathyn silmät välähtelivät purppuraisina. Zeanin oranssihtava turkki vilahti Kathyn takana. Jokainen heistä kolmesta oli hampaillaan tarrautunut Kathyyn. Kathy pyristeli hetken äristen, mutta yhtäkkiä hänen silmänsä lasittuivat. Yhtäkkiä väri hänen silmissään alkoi muuttumaan: punainen väri hänen silmistään ikään kuin imeytyi ilmaan savuntapaisesti. Jäljelle jäi vain sininen väri. Kathy lopetti taistelemisen ja heittäytyi veltoksi kaatuen maahan tömähtäen. Sudet ehtivät juuri ja juuri pois alta. Kathyn hybridimuoto katosi yhtä nopeasti kuin se tulikin. Hän ei kuitenkaan noussut. O-Oliko hän kuollut? En kuitenkaan haistanut ilmassa kuolemaa. "M-Mitä teitte hänelle?" kysyin ääni väristen ja riuhtaisin itseni irti Marcuksen otteesta. Kathy makasi maassa silmät kiinni. Juoksin nopeasti Kathyn vierelle. Hän hengitti. Olin kuitenkin peloissani. Miksi hän ei herännyt? "Mitä te teitte hänelle?!" huusin peloissani.  "Natalie, rauhoitu", Marcus pyysi hiljaa katsoen muualle. "En rauhoitu! Miksi hän ei herää?" ärähdin sydän pamppaillen. Tässä oli jotain mätää. "Marcus on oikeassa. Anna meidän selittää. Hän ei ole kuollut. Vielä", Marcuksen veli Jake tokaisi virnuillen. Hän oli yhä susimuodossa hetken, ennen kuin hetkessä muutti mustan turkkinsa takaisin ihmisen muotoihin. Perässä seurasivat Luka, Ben ja Zean. Jokainen heistä oli nyt ihmisenä edessäni. Yhtäkkiä Kathy henkäisi syvään nousten istumaan maasta. Hän hengitti hetken aikaa raskaasti ja sitten kääntyi katsomaan ympärilleen kerääntyneitä ihmisiä. "Mitä tapahtui?" hän kysyi selvästi hämillään. "Olet kunnossa!" huudahdin ilahtuneena ja halasin kiharatukkaista tyttöä onneen kyyneleet silmissä. En menettänytkään ketään. Kathy värisi hieman hermostuneena. Nostin katseeni takaisin Marcukseen kädet yhä Kathyn ympärillä suojaavasti. "Mitä te nyt aiotte?" kysyin varovaisesti. "Hänen on tultava mukaamme, tahdoit sitä tai et!" Luka ärähti varoittavaan sävyyn. "Ette saa tehdä hänelle mitään!" murahdin vihaisesti Lukalle. "Emme teekkään mitään hänelle vaan hänen vuokseen, jos hän tekee kuten käsketään", Ben tokaisi hypistellen vaaleanbrunettea tukkaansa hermostuneesti. Katsoin heitä hämilläni. "Emme tiedä mikä hän on. Hänen tuoksunsa ei ole vahva, eikä heikko. Hän tappoi jonkun ja meidän on hoidettava Mirstonea uhkaavat asiat kuntoon". Jake selitti. Kiersin katsettani heissä. He olivat tosissaan. "Kuinka kauan aiotte pitää häntä?" kysyin varovaisesti. "Siihen saakka, kunnes on turvallista", Jake jatkoi tietäväisenä. Hän vaikutti olevan nyt johdossa. "Mistä te oikein puhutte?" Kathy kysyi hämillään. "Selitämme myöhemmin. Sinun on nyt kuitenkin tultava mukaamme", Marcus kertoi. "Jos Kathy menee, minä tulen myös", pistin hieman vastaan. Halusin varmistaa, että Kathy oli turvassa. Hän oli ollut sekava jo jonkin aikaa, ja tämä sekoittaa häntä vain enemmän. Parempi, että olen siellä tukena. "Selvä. Seuratkaa", Jake tokaisi ja lähti johdattamaan sekalaista joukkoa kohti Hartwallien taloja.