Natalie - Totuus vai taru?

Lohdutus

"Minä siis... Olen adoptoitu?" Kathy kysyi silmät suurina. Nyökkäsin. "Anteeksi, että jouduit kuulemaan tästä näin... Kyllä sinun vanhempasi olisivat sinulle kuitenkin kertoneet", selitin purren hammasta. Ei ollut minun tehtäväni kertoa tästä, sen takia omantuntoni kolkutti. "Eli... Mistä minä oikeasti tulen?" Kathy kysyi epäuskoisena. "Oikea sukunimesi on Rosewell", kerroin takellellen. En tiennyt muuta, toivoin, että hän ei kysyisi. Voisin tietenkin kotona kysyä lisää kirjalta. Yhtäkkiä huomasin, että Amy liikahti. Hän nousi istumaan ja katsoi minua typertyneenä kaltereiden takaa. "Kukas v*ttu sinä olet?" hän kysyi yhä pökertyneenä. "Olen Natalie Midgley. Mukava tutustua, Amy Rosewell", vastasin sarkastisesti. "Amy Rosewell? Keneksi sinä minua luulet?" Amy kysyi katsoen minua, kuin hullua. "Keneksi sinä luulet itseäsi?" kysyin vastakysymyksen tietäväisesti. "Kathy Willows!" blonditukkainen tyttö huudahti. "Niin?" Kathy kysyi huvittuneena, liittyen leikkiin. Periaatteessa meidän ei pitäisi ärsyttää Amya. "Luuletko sinä, että olet Kathy Willows? Ja miksi sinä näytät minulta?" Amy kysyi katsoen Kathya yllättyneenä. Hän tuijotti Kathya, joka katsoi takaisin. "Nimeni on Kathy Willows. Ja en tiedä, kysyisin samaa sinulta", Kathy vastasi virnuillen. Oli huvittavaa katsoa, kun nämä kaksi toistensa kaksoisolentoa taistelivat kaltereiden takaa sanoilla ja ilmeillä. "Mistä minä tietäisin?" Amy kysyi kurtistaen otsaansa. Huomasin, että hänen kulmahampaansa olivat terävät ja hänen silmänsä halusivat vaihtaa väriä punertavaan. Amy oli todella vampyyri. Vilkaisin kohti Kathya. Hän oli ihmismuodossa, mutta nyt haistoin hänen ominaistuoksunsa selvemmin. Hän oli siis ihmissusi. Kuten kirja oli sanonut, näiden kahden erikoistaidot oli jaettu kahteen. Amy oli saanut vampyyrin voimat ja Kathy oli saanut ihmissuden voimat. Eli tästä lähtien pystyimme harjoittelemaan Kathyn kanssa hänen voimiensa hallintaa normaalisti. Mutta sitten tajusin, että myös Amya pitäisi vahtia. Hän oli varmasti ihan pyörällä päästään. Kävelin hänen sellinsä luokse, josta hän tuijotti minua verisesti. "Mitä te haluatte minusta?" hän kysyi. "Yritämme pitää Mirstonen ihmiset turvassa vaaroilta, kuten vastasyntyneiltä yliluonnollisilta olennoilta", selitin vihjaavasti. "Aiotteko pitää meitä häkissä ikuisuuksia?" Amy naurahdi epäuskoisena. Häivähdys pelkoa ja epäilystä vilahti hänen äänessään. "Ei. Koulutamme teitä", sanoin mietteliäänä. En ollut varma, kuka voisi kouluttaa Amya. "Ja sinun on ymmärrettävä tämä: nimesi ei ole Kathy Willows. Se on Amy Rosewell. Selitämme kyllä kaiken, kunhan olette molemmat kunnolla", jatkoin vielä varmistukseksi. Kathyn nyökytteli myöntyväisenä, mutta Amy vaikutti epäilevän sanojani. "Valehtelet", Amy tokaisi ääni väristen. "Voin luvata, kautta henkeni, että en valehtele sinulle", lupasin itsevarmana. Amy mittaili minua katseellaan ja rentoutui hieman istahtaessaan häkin perälle penkille. "Selvä", hän vastasi. Huokaisin hiljaa helpotuksesta. Yksi asia pois tieltä. Mietin hetken, kuka kouluttaisi Amya. Nämä ihmissudet eivät varmaankaan vihoissaan sitä tekisi...Hetkinen! Ei, se olisi liian hullua. En minä voisi pyytää heitä tänne, vai voisinko? Haistoin Marcuksen tulleen alas. Käännyin häntä kohti, tästä olisi puhuttava nyt. "Mitä ajattelitte tehdä Amyn kanssa?" kysyin uteliaasti. "Amyn?" Marcus toisti hämmentyneenä. Ai niin, hän ei ollut paikalla kun puhuimme tästä. "Hänen nimensä on Amy", kuiskasin hänen korvaansa ja osoitin varovaisesti kohti Amya, joka istui Kathyn vieressä olevassa häkissä. "Aha. En tiedä", Marcus vastasi tympääntyneenä. Etäännyin pari askelta hänestä. Mikä häntä vaivasi? "Minulla olisi idea", sanoin varovaisesti. "Jos siihen liittyy muita vampyyreja, en hyväksy sitä ideaa", Marcus varoitti. Otin Marcusta kädestä ja ohjasin meidät sivummalle. "Harkitsisit edes... Miten muuten saamme Amyn hallitsemaan vampyyrivoimiaan oikein?" kysyin hiljaa. "Jos hän oppii hallitsemaan niitä, hän voi käyttää niitä pahaan", Marcus ärähti. "Hän voi käyttää niitä myös hyvään!" väitin vastaan surullisena. "Niin voi, mutta on aina mahdollisuus, että hän ei...Tottele", mustatukkainen poika tokaisi ja vältteli katsettani. "Miksi?" mutisin ja katsoin maahan ärsyyntyneenä. "Miksi mitä?" Marcus kysyi. "Miksi et hyväksy heitä? Olet itsekkin hirviö!" ärähdin katsoen Marcusta suoraan silmiin. Hän hätkähti yllättyneenä. Kaduin sanojani heti, minunhan piti korjata välini Marcuksen kanssa, ei pahentaa aiempaa tilannetta. Hätääntyneenä juoksin nopeasti ylös salaportaita taakseni katsomatta. Ryntäsin ulos ovesta Zeanin edestä. Hänestä huokuva hämmästys katosi, kun pääsin tarpeeksi kauas Hartwallien talon luota. Mitä olin taas mennyt tekemään?