Natalie - Totuus vai taru?

Ei ole totta.

Palasin takaisin kotiin hyvillä mielin Hugon saattamana. Hugo oli hauska ja ystävällinen. Ei hän ollut oikeastaan muuttunut. Hän vaikutti ainakin samanlaiselta kuin ennen. "Outoa", Hugo tokaisi naurahtaen, kävellessämme taloni pihalle. "Mikä?" kysyin uteliaasti. "Että ollaan taas tällä tavalla väleissä, niin kuin ennen vanhaan", Hugo kertoi tunteikkaasti. "Niin. En näe syytä, miksi niin ei olisi", tokaisin valehdellen. Mitäköhän Marcus puuhasi? "Olen miettinyt yhtä asiaa", Hugo myönteli varovaisena. "No?" hymyilin kysyvästi. "Voisiko meistä kahdesta tulla jotain?" Hugo kysyi hieman epäröiden. Vilkaisin ylös kohti kuista taivasta. "Voisi tietenkin", naurahdin ystävällisesti. Ehkä minä olin aina hieman ihastunut Hugoon, jo yläasteelta lähtien. "Oikeasti?" Hugo kysyi yllättyneenä. Nyökkäsin hymyilevänä. Ei se nyt niin uskomatonta ollut. "Nähdäänkö huomenna? Vai onko sulla jo sunnuntaiksi menoa?" Hugo kysyi innokkaasti. Pudistin päätäni. Ei sitten mitään. "Nähdään vain. Lähetä viestiä, kun olet herännyt", pyysin ystävällisesti. Hugo nyökkäsi ja otti kädestäni kiinni. Hänen kätensä olivat kylmät, ja se yllätti minut vieläkin. Hän suukotti minua poskelle ja hymyili: "Nähdään huomenna." "Juu, nähdään", hyvästelin iloisena. Katselin Hugoa hänen kävellessä mutkan taakse. Lähdin astelemaan kohti ovia, kun tunsin jonkun käden taas kerran tarraavan minuun. "Nyt saa riittää pelleily!" huudahdin vihaisena ja käännyin ympäri. Yllätyin nähdessäni Marcuksen, joka tuijotti minua mitäänsanomaton ilme huulillaan. "Meidän ei kuuluisi enää puhua", tokaisin ärtyneenä ja vetäisin käteni pois hänen otteestaan. "Kuka tässä pelleilee?" Marcus ärähti. En kuitenkaan tuntenut hänessä vihaa, enemmänkin sekaisia tunteita, joita en osannut tulkita. "Mitä oikein selität?" tokaisin takaisin hieman hiljaisemmalla äänellä. En halunnut, että koko naapurusto kuulisi, mistä puhuisimme. "Sulla on edelleen koulutus kesken. Ties mitä tuo verenimijä keksii pääsi menoksi", Marcus varoitti sydän pamppaillen. Oliko hän huolestunut? "Ei Hugo niin tekisi", tokaisin ohittaen hänen huomautuksensa. Ei paljoa kiinnostaisi harjoitukset Marcuksen kanssa. Osasin jo kaiken tarvittavan. "Tekisi. Vaikka olet ihmissusi, sinussa on hänen halajaamaansa verta samalla tavalla kuin ihmisessä. Muista se", Marcus jatkoi vauhkomistaan. Huokaisin ja kiersin katsettani pihassa. Isän auto ei ollut vielä kotona. "Mennään sisälle puhumaan", tokaisin ja avasin oven avaimillani. Herättäisimme liikaa huomiota täällä. Jätin kenkäni eteiseen ja johdatin Marcuksen huoneeseeni. Marcus laittoi oven kiinni ja katsoi minua kysyvästi sinisillä silmillään. Tiesin, että en ollut vastannut hänelle. "Hän ei juo ihmisten verta, vaan eläinten", vastasin tuimasti. Marcus hätkähti hieman, mutta ei antanut periksi. "Se ei estä häntä hyökkäämästä!" Marcus ärähti. Huokaisin. Me jankattiin vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, siihen pitäisi tulla muutos. "En halua riidellä tästä", huokaisin ja istahdin sängylle lopen uupuneena pitkästä päivästä. Marcus istahti hieman kauemmaksi mitään sanomatta. "Et vain ole turvassa, enkä pidä siitä", Marcus kuiskasi hiljaa. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Olimme molemmat Hugon kanssa vaaraksi toisillemme. "Jos tapaisit Hugon ilman hampaita ja kynsiä, voisit olla eri mieltä", huokaisin. Marcus katsoi minua merkitsevästi: "Niin." "Mitä jos tulisit huomenna ulos minun ja Hugon kanssa? Ehkä mielipiteesi muuttuisi", ehdotin varovaisesti. Jos Marcus ja Hugo tuntisivat toisensa paremmin, ehkä he eivät olisi niin vihamielisiä toisilleen. "Empä tiedä...", Marcus tokaisi yllättyneenä. Katsoin häntä toiveikkaasti. "No hyvä on, Nat...Mutta vain tämän kerran", Marcus lupasi huokaisten. Hymyilin hieman. "Eli huomiseen siis", tokaisin, kun Marcus lähti kävelemään kohti ikkunaa. Marcus nyökkäsi ja avasi ikkunan. Hetkessä hän oli kadonnutkin jo näkyvistä. Kävelin ikkunalle ja näin vain Marcuksen loittonevan selän, kun hän juoksi kohti metsää.

Kävelin hieman jännittyneenä kohti Mirstone Cafea. Olin käskenyt molemmat, Marcuksen ja Hugon, yhtä aikaa kanssani kahville. No, Marcus jo tiesi mitä oli tuleva, mutta en ollut uskaltanut paljastaa Hugolle asian oikeaa laitaa. Olin vain sanonut, että nähdään kahvilassa kolmen aikoihin. En uskaltanut kertoa, sillä pelkäsin, miten hän reagoisi. Olisi helpompi saada hänet tänne tietämättä koko asiasta. Avasin kahvilan oven ja törmäsin johon kuhun. Säikähdin heti tajutessani, ettei henkilö, johon törmäsin, haissut sitten lainkaan. Nostin katseeni hahmoon. "Oliver!" huusin kauhistuneena ja peräännyin askelia taaksepäin. "Äläs nyt noin yllättynyt ole, Nat", Oliver naurahti kolkosti. Katsoin häntä varovaisesti. Missä hän oli ollut tämän koko ajan? "Voisit avata sanaisen arkkusi ja puhua minulle", Oliver vinkkasi virnuillen. "Miksi puhuisin sinulle?" kysyin sihahtaen hampaitteni välistä. "Siksi, että minulla on tärkeää asiaa", Oliver tokaisi yhä katsoen minua merkitsevästi. Puristin hampaitani yhteen. Mikä neuvoksi? Jos Hugo ja Marcus nyt ilmaantuisivat paikalle, Oliverista tulisi hakkelusta. Kaiken kukkuraksi minulla piti vieläkin olla välitystä häntä kohtaan. Pitäisikö minun ajaa hänet pois täältä ennen heidän tuloaan? "Mitä SINÄ teet täällä?" kuulin Hugon kysyvän vihaisena. Hän käveli eteeni muodostaen muurin minun ja Oliverin välille. "Miksi en olisi? Minulla on asiaa Natalielle, joka sattuu seisomaan takanasi", Oliver tokaisi ylimielisesti. Siinä samassa Marcus asteli kahvilan sisään ja huomattuaan Oliverin Marcus puristeli käsiään vihasta, ettei hyökkäisi Oliverin kimppuun, saati Hugon. "Kappas vain, koko joukkio näyttää olevan koolla", Oliver tokaisi nyt hieman epävarmempana. "Et koske sormellasikaan häntä!" Hugo sähähti Oliverille tuijottaen tätä väriä vaihtavin silmin. Ne vaihtoivat väriä ruskeasta punaiseen ja takaisin oranssin sävyin. "Sehän nähdään!" Oliver tokaisi haastavasti. "Te kaksi! Mitä te kärhämöitte?!" kuului ääni Oliverin ja Hugon takaa. Joku mustiin pukeutunut vartijamies katseli molempia tuimasti. Ai niin, unohdin tämän olevan julkinen paikka. "Mennään ulos selvittämään asia", Hugo ärähti kuiskaten vetäisten Oliverin perässään ulos. Astelin perässä hieman rauhattomana. Jos nuo kaksi alkaisivat taistelemaan, kumpaa puolustaisin? JA mitä Marcus nyt silloin tekisi?