Natalie - Totuus vai taru?

Karkumatka

Marcuksen näkökulma:

Keräsin Natalien tavarat hänen laukkuunsa. Äidinkielenopettajani katsoi minua silmälasiensa takaa. Hän tarkkaili minua. "Mitä sinä niillä teet?" hän kysyi, kun kävelin ovelle laukun kanssa. Ojensin kirjoitelmani hänelle. "Vien laukun Natalielle", sanoin ja katsoin naisopettajaa silmiin päättäväisesti. Sano mitä sanot, en ollut mikään varas. Opettaja kohautti vain olkiaan ja palasi takaisin opettajan pöytänsä luokse. Astuin ulos luokasta ja lähdin kävelemään kohti etuovia. Lumisade jatkui yhä. Näin metsään johtavat jo hieman peittyneet jalanjäljet. Tunnistin tuoksun välittömästi: Natalie oli kulkenut tästä. Lähdin seuraamaan jalanjälkiä lumisateessa.

Amyn näkökulma:

Istuin sohvalla ja katselin ympärilleni. Hugo oli pyytänyt minua pysymään täällä asunnossa sillä aikaa, kun he käyvät tekemässä jotakin kokeita lukiolla. Miksiköhän minä en ollut missään koulussa? Nousin seisomaan ja kävelin olohuoneen kokovartalopeilin eteen. Eikö nimeni todella ollutkaan Kathy Willows? Pyörittelin hiussuortuviani sormissani. Kuka minä oikein olin? Hätkähdin ja käännyin ympäri, kun kuulin oven kalahtavan. Joku avasi ovea avaimilla, sillä kuulin avaimien kilahduksen. Oven avatessa nenääni tulvahti houkutteleva tuoksu. Huoneeseen käveli lyhyttukkainen, brunette nainen. Hän katsoi minuun ja hymyili. "Hei! Taidat olla se Amy, josta veljeni puhui?" hän tervehti. "Mitä veljesi on minusta puhunut?" kysyin hämmentyneenä ja puristin käsiäni nyrkkiin. Pystyin tuntemaan, kuinka tämän naisen ihon alla sykki punaisena virtaavaa verta. Pudistin päästäni ajatukset. Miksi Hugo ei kertonut, että hänen siskonsa tulee käymään? En minä kestä tällaista! "Hahah, ei nyt Hugo erityisempiä. Emme ole muuten tainneetkaan tavata. Nimeni on Nina", tyttö hymyili ja katsoi minua kullanruskeilla silmillään. Hän ojensi kätensä kätelläkseen. Ojensin nopeasti käteni ja kättelin häntä. Vastasin takellellen: "Minun nimeni on Amy Rosewell." Se tuli kuin apteekin hyllyltä, vaikkakin pienellä viiveellä. Pitihän minun jotakin vastata... "Onko kaikki kunnossa? Näytät huonovointiselta", Nina tokaisi ja katsoi minua huolestuneen näköisenä. Käänsin katseeni pois, jotta Nina ei huomaisi punaista hehkua katseessani. "Kaikki kunnossa", sanoin nopeasti ja suuntasin ovelle. Jos pysyisin vielä hetkenkin tämän naisen kanssa samassa huoneessa, saattaisin tappaa hänet. "Minne sinä menet?" Nina kysäisi. "Ulos. Kauppaan", vastasin ja vedin kengät jalkaani. Avasin oven nopealla käden liikkeellä. Oikeastaan yllätyin voimistani. Suljin oven ja suuntasin portaisiin. 

Marcuksen näkökulma:

Seurasin lumisateessa häilyviä tassunjälkiä. Natalie oli muuttunut susimuotoonsa. Vaikka hän osasi jotenkuten hallita itseään, hän ei ymmärtänyt miten se vaikutti häneen hieman stressaavimmissa tilanteissa. Ne loppuivat Natalien ikkunalle. Olen aika varma, että hän ei ollut vielä huomannut läsnäoloani. Nostin Natalien laukkua paremmin olalle. Lähdin varovaisesti nousemaan tikkaita. Päästyäni ylös näin Natalien sängyllään puhelimellaan. Koputin ikkunaan. Hän näki minut silmänräpäyksessä. Hän avasi ikkunan ja katsoi minua kysyvästi: "Mitä?" Ojensin Natalielle hänen laukkunsa. Mietin hetken, mitä sanoisin. "Oletko kunnossa?" kysyin varovaisesti. Hän nyökkäsi. En halunnut hössöttää, mutta tiesin, ettei  se tämänaamuinen ollut mikään rutiinijuttu. Natalie oli varmasti pakonomaisesti muuttunut susimuotoonsa, eikä ollut sitten pystynyt muuttumaan takaisin. "Tuota...Kiitos, kun toit laukkuni", Nat takelteli ja vältteli katsettani. Se teki minut surulliseksi. "Eipä kestä...", vastasin hymyillen vienosti. "Muuten, onko Kathy kunnossa?" Natalie kysyi yhtäkkiä. Räpäytin silmiäni miettiessäni vastausta. Jätin Kathyn Marcuksen koulutukseen kotiin. ""Hän on kunnossa. Miksi niin?" vastasin mietteliäästi. "Milloin hän pääsee kotiin? On kuitenkin jo arkipäivä, maanantai. Hänen vanhempansa voivat alkaa epäillä. Hehän ovat ihmissusimetsästäjiä kuitenkin", tummanbrunette tyttö selitti hermostuneen kuuloisena. Toisaalta, hän oli oikeassa. Mutta minusta tuntui, ettei Kathya voinut vielä päästää kotiinsa. Mutta Kathy olisi kuitenkin palautettava kotiinsa tämän päivän aikana. Otin Kathyltä takavarikoimani puhelimen käteeni ja näytin sitä Natalielle. "Olen viestitellyt Kathyn kanssa hänen adoptiovanhemmilleen. En ole varma, mutta luulen, että he uskovat tyttärensä olevan kunnossa", selitin tytölle mahdollisimman vakuuttavasti. Olihan se totta. Olin viettänyt tunteroisen jutellen Kathylle, ja kysyin häneltä, millä tavalla hän tietyn asian kirjoittaisi vanhemmilleen. Tällä tavalla viestien sisällöstä ei tulisi epäilyttävää. Kathy oli enemmän kuin valmis auttamaan. Luulen, että hänkin halusi takaisin elämään tavallisempaa elämää mahdollisimman pian. Toisaalta, hän näytti viihtyvän Jaken seurassa. "Hänet pitäisi kuitenkin palauttaa vanhempiensa luokse mahdollisimman pian...", Natalie intti. Nyökkäsin: "Tiedän. Voit luottaa minuun." Natalie nyökkäsi ja katsoi minuun sinisillä silmillään. Olisin voinut tuijottaa häntä ikuisuuksiin, mutta Natalie käänsi päänsä. "Jos sulla ei ollut muuta, voit mennä", Natalie sanoi hiljaa. Nyökytin päätäni vastahakoisesti ja lähdin astelemaan tikkaita alas. Näin vielä Natalien kasvot ikkunassa poistuessani pihasta. Kylläpä se riipaisi sydäntä. 

Avatessani oven kotiini näin jo Lizin vastassa. Hän katsoi minua virne kasvoillaan. Räpäytin silmiäni väsyneesti. En jaksaisi häntä nyt. Ohitin tytön ja painoin patsaan nappia, jotta pääsisin alas juttelemaan Benille ja Jakelle. "Mikäs nyt mieltä painaa?" Liz kysäisi. Mutisin vain jotakin ja laskeuduin alas portaita. Ben istui penkillä häkin edessä. Huomasin hämmästyksekseni, että Kathy ei ollut häkissä. "Missä Kathy on?" kysyin Beniltä hämmentyneenä. "He ovat Jaken kanssa treenihuoneessa", Ben tokaisi ja jatkoi puhelimensa selailua. "Jake käski jäädä tähän odottamaan sinua, jotta et miettisi missä hän on", Ben tokaisi. Teki mieli kivahtaa. Jake teki näin, tietäen, että minä ymmärsin mitä hän ajoi takaa. En ollut kertonut hänelle, minne olin vienyt Amyn. Hän osoitti näin, että minun pitäisi ottaa hänestä mallia. Pidin kuitenkin pintani, enkä antanut Benin nähdä sisälläni kuohuvaa ärtymystä. Olin paennut viimeksi meidän välisestä keskustelustamme. Sen jälkeen olen vältellyt Jakea parhaani mukaan. Ben sentään osoitti minulle sellaista uskollisuutta, jota en uskoisi saavani vanhemmalta sudelta. Olin niin kiitollinen, ja samaan aikaan kunnioitin tuota miestä. "Sano hänelle, että Kathy on palautettava kotiinsa tänään. Hänen vanhempansa huolestuvat", pyysin Beniä. Brunettetukkainen poika nyökkäsi ja katsoi minua ymmärtäväisesti. Hän oli varsin tietoinen minun ja Jaken välisestä jännitteestä. Pian mies häipyikin huoneesta. Huokaisin ja katsoin kelloa puhelimestani. Kolmen aikaan minun pitäisi mennä tapaamaan Hugoa, Oliveria ja Amya. Siihen asti, voisin vaikka lukea kokeisiin. Palasin yläkertaan mietteliäänä. Miten ihmeessä kaikki oli niin monimutkaista?