Kultainen katse

Luku 2

Sydämeni pamppaili jännityksestä astuessani koulun suureen saliin. Se oli täynnä väkeä. Suurin osa heistä oli poikia, mutta joukossa näkyi muutama tyttö. Kaikki nämä ihmiset siis yrittäisivät päästä kouluun sisälle. Kuljin eteenpäin keskelle ihmispaljoutta toivoen, ettei minua huomattaisi. Kuljin ryhmän ohi, joka näytti kiusoittelevan erästä tyttöä, joka halusi ottaa pääsykokeen.
"Ei tytöistä voi ikinä tulla lohikäärmeratsastajia." joku pojista naureskeli.
"Voipas." tyttö sanoi itsepintaisesti.
"Ei voi! Tytöt eivät ole yhtä vahvoja."
"Eivät niin, mutta pojat ovat typerämpiä." tyttö näytti pitävän pintansa.

Vedin huppua paremmin kasvojeni peitoksi. En missään nimessä halunnut paljastaa olevani tyttö ennen kuin olisi pakko. Tunsin myötätuntoa äskeistä tyttöä kohtaan, mutta en halunnut joutua kiusoittelun maalitauluksi. Kävelin edelleen eteenpäin. Sydämeni todella jyskytti hullun lailla. Olin ensimmäistä kertaa suuren ihmisjoukon keskellä ja tunsin itseni hyvin ujoksi. Lopulta pysähdyin aika reunaan koko suurta salia. Yritin olla mahdollisimman huomaamaton, missä yleensä onnistuin aika hyvin.

Kynttiläkruunujen kynttilät ja seinien soihdut sammuivat äkillisestä viimasta. Viima heitti huppuni pois päästäni. Jouduin paniikkiin ja varmistin, ettei kukaan ollut nähnyt minua vetäessäni huppua takaisin. Tajusin olleeni typerä, sillä ei näin pimeässä voi nähdä ketään. Sitäpaitsi kaikkialta kuului ihmisten yllättynyttä mutinaa. Sitten salin päässä olevan lavan vierillä olevat kyntteliköt syttyivät palamaan kahden äkillisen tulenlieskan voimasta. Keskellä lavaa seisoi oikea lohikäärmeratsastaja. Tunsin täyttyväni jännityksestä. sormenpääni syyhysivät. Pääsykokeen osanottajat valitaan siis nyt.

"Hyvää iltapäivää. nuoret." ratsastaja sanoi. "Tervetuloa koulumme pääsykoeseremoniaan. Olen Ar Wengdelton ja toimin opettajana tässä koulussa. Uskoakseni kaikki teistä haluavat tulla lohikäärmeratsastajiksi ja olette valmistautuneet aika hyvin. Teidän joukostanne olemme valinneet viisikymmentä lupaavinta nuorta, joista kaksikymmentä pääsee koulumme oppilaiksi. Jos huudan nimenne, tulkaa lavalle." ratsastaja Ar sanoi rullaten paperikäärön auki.
Puristin käteni nyrkkiin. Sano Silvia Winds, sano Silvia Winds! ajattelin epätoivoisesti.

"Andrew Algerton."
Aluksi ei näyttänyt tapahtuvan mitään, mutta sitten vaaleahiuksinen poika nousi lavalle.
Tämän ilmeestä kuvastui helpotus ja into.
"Max Dragonite."
Toinen poika nousi lavalle mutta tällä kertaa silmissä näkyi suora varmuus. Aivan kuin hän olisi ollut sataprosenttisen varma, että hänen nimensä huudetaan.

Nimenhuuto jatkui aakkosjärjestyksessä. Tunsin pettymystä, kun tyttöjä ei valittu. Olisin halunnut tyttöjen päihittävän sen pojan, joka kiusoitteli uhtä meistä.
"Fredrick Waffeltron."
Kuuloni terästäytyi, jos vielä mahdollista.
"George Walker."
Tämä samainen George näytti olevan se poika, joka oli kiusannut toisia. Halusin ehdottomasti todistaa, että tytöistäkin voisi tulla lohikäärmeratsastajia. Nyt toivoin entistä enemmän, että minut valittaisiin.
"Silvia Winds."

Koko sali kohahti. Lähdin sydän pamppaillen kohti lavaa. En halunnut ottaa huppua pois päästäni vielä. Matkallani lavalle kuulin kuiskutuksia.
"Ei ole totta! Tyttö pääsi lavalle."
"Minä kuulin, että yksikään tyttö ei ole ikinä astunut tuonne jalallaan."
"Hän on onnekas..."
Yritin sulkea puheet pois korvistani, sillä ne tekivät minut entistä hermostuneemmaksi. Viimein nousin portaat ylös lavalle ja jäin seisomaan ruskeahiuksisen pojan viereen. Se oli George Walker. Nauroin mielessäni, kun näin pojan leukojen loksahtaneen auki.

Viimeinkin pääsykokeen osanottajat olivat valittuna lavalla. Ar kääntyi nyt meidän puoleen ja aloitti puheen.
"Selvä. Teidät on nyt valittu suorittamaan pääsykoe ja vain kaksikymmentä teistä pääsee Dragonestin oikeiksi oppilaiksi. Muistakaa se! Ensimmäinen testinne pidetään huomenna ja siinä tarvitaan tietämystä lohikäärmeistä ja niiden ratsastajista. Ensimmäisestä testistä putoaa viisitoista oppilasta. Teidät ohjataan nyt makuusaleihinne. Poistukaa, olkaa hyvät!"
Sydämeni nytkähti. Tiesin kyllä paljon lohikäärmeiden historiasta, mutta muut asiat olivat hiukan heikolla mallilla. Toivoin todella etten olisi seuraavana päivänä niiden viidentoista kotiinlähtijän seurassa. Sitten lähdin noiden viidenkymmenen oppilaan mukana taaksemme avautuvasta ovesta. Henkäisin syvään ja päästin ilmat hitaasti ulos keuhkoistani. No, seikkailu alkakoon!