Kultainen katse

Luku 14

"Silvia, jooko?" Royalder näykki olkapäätäni klinikalla.
"Eivät he usko minua." kuiskasin katse maassa.
Ned istui vieressäni ja katseli lattiaan mietteliäänä.
"Silvia, minusta tuntuu, että sinun olisi aika paljastaa muillekin kultaiset silmäsi." hän lopulta sanoi.
Ajatus hirvitti. Joutuisin varmasti pilkan kohteeksi. Kenelläkään muulla ei ollut mitään tällaista.
"Niin! Entä, jos et puhuisikaan ihmisille vaan lohikäärmeille?" Royalder innostui.
Mietin hetken. Idea oli testaamisen arvoinen.
"Okei..." sanoin ja halasin Royalderin kaulaa.

Oli liikuntatunti. En kuunnellut puoliakaan Orivin antamista ohjeista. Päässäni pyöri vain mitä sanoisin ja tekisin.
"Ymmärsittekö?" Oriv päätti ohjeistuksen.
"Joo." kaikki vastasivat.
Royalder pukkasi olkapäätäni. Nyt olisi aika tehdä jotakin. Vedin syvään henkeä ja astelin luokan eteen Orivin viereen. Katselin ennen kaikkea lohikäärmeitä, sillä minua pelottivat ihmisten katseet. Sitten keskityin. Luokassa kävi kohahdus, kun silmäni muuttuivat kultaisiksi. Pkemminkin vaistosin kuin näin Orivin hämmästyneen ilmeen. Purin huultani ennen kuin aloitin puhumisen.
"Lohikäärmeet, minulla on huolestuttavia uutisia." sanoin.

Kerroin lohikäärmeille kaiken, mitä minä ja Royalder olimme kokeneet luolassa. Kun pääsin kohtaan, jossa kerroin Norwendzeristä luokasta kuului tympeää mutinaa. Oriv näytti pudistavan päätään. Minua jännitti paljon, mutta jatkoin silti.
"Norwendzer on koonnut armeijaa hyökätäkseen Dragonestiin. Kuka haluaa pysäyttää hyökkäyksen?" kysyin.
Lohikäärmeet olivat tähän asti kuunnelleet hiljaa. Minulla oli huono olo jännityksestä vilkaisin lohikäärmettäni, joka tajusi tilanteeni. Royalder muutti myös katseensa kultaiseksi ja asteli viereeni. Sain siltä tukea, sillä tämä puhui lohikäärmeille seuraavaksi niinkuin todistajana sanoilleni. Tässä kohtaa Ned ja Silver astelivat luokseni.
"Olemme mukana." Silver murisi uhkaavasti vuorelle.
Vähä vähältä muutkin lohikäärmeet lähtivät tulemaan luoksemme. Katselin näkymää helpottuneena. Nyt, ehkä nyt kaikki uskovat.

Oriv katseli näkymää hämmästyneenä.
"Silvia, sinä siis pystyt puhumaan lohikäärmeille?" hän kysyi.
Vilkaisin silmäkulmastani opettajaani ja nyökkäsin hiukan. Oriv oli äimistynyt. Samoin oli koko muu luokkani.
"Oriv, onko mahdollista hämätä lohikäärmetutkaa?" Ned kysyi astellen tämän viereen.
Oriv mietti hetken. "Kyllä sen pitäisi olla. Se valitettavasti toimii vain, jos joku on asettanut lohikäärmesuojan... !?"
opettaja näytti muuttuvan kalmankalpeaksi.
"Silvia, onko se vuori josta puhuit Shadowa?" Oriv tarttui olkapäihini.
"Shadowa... " olin jo unohtanut, että vuorella oli sellainen nimi.
Nyökkäsin vastahakoisesti. Minua pelotti Orivin reaktio.

Oriv muuttui, jos mahdollista, vieläkin kalpeammaksi ja tuli mietteliääksi.
"Ei, ei se ole mahdollista!... Ei, se on mahdollista! Norwendzer pystyisi siihen helposti. Voih, kunpa olisin jo aiemmin älynnyt uskoa Silviaa!" Oriv raapi päätään ja katsoi ympärilleen kohti luokkaa.
"Sirius! Valitettavasti tunti jää nyt kesken. Norwendzer on palannut ja piileskelee tällä hetkellä Shadowalla. Hänellä on suunnitelmassa hyökätä Dragonestiin. Menen juttelemaan muille opettajille. Kysykää lisää informaatiota Silvialta!" Oriv oli noussut puheensa puolivälissä lohikäärmeensä selkään ja ampaisi nyt kohti koulun pääsisäänkäyntiä.

Orivin mentyä minä ja Ned huomasimme nopeasti olevamme Dragonestin oppilaiden ympäröiminä.
"Onko se totta mitä Oriv sanoi?" joku, jota en tunnistanut kysyi.
Muut luokat, jotka olivat liikuntatunneilla ilmeisesti kuulivat Orivin huudon Siriukselle ja tulivat meitä kohti. Max ja Alix katselivat näkymää typertyneinä muiden tullessa luoksemme.
"Silvia, kerro meille koko juttu, jooko? Haluamme tietää mitä tapahtuu." joku toinen sanoi.
Ned laski käden olkapäälleni. Vilkaisin tätä ja näin hänen hymyilevän.
"Anna mennä, kerro koko tarina." Ned rohkaisi.
Sillä hetkellä olin todella iloinen, että me olimme tiimi.