Kultainen katse

Luku 7

"Royalder, odota!" huudahdin innosta hyppivälle lohikäärmeelleni metsässä.
Oli kaunis aamu ja olin päättänyt viedä lohikäärmeeni lempipaikkaani koko koulun alueella. Lohikäärmeeni ei totellut kutsuani vaan loikki eteenpäin tietä pitkin. Ensimmäisen viikon aikana siitä oli tullut jo yli puolet isompi kuin vastasyntyneenä. Enää se ei olisi pystynyt kiipeämään olkapäälleni istumaan.

Juoksin Royalderin perässä syvemmälle metsään. Pikku lohikäärmeeni oli utelias ja seikkailunhaluinen. Se viiletti kaukana edelläni ja kokeili välillä siipiään pudoten samantien maahan. Sen pitäisi oppia lentämään jo aika pian.
"Royalder, seis!" taaskaan se ei kuunnellut minua.
Pysähdyin hengästyneenä ja tukeuduin polviini. Etsin katseellani Royalderia, mutta sitä ei näkynyt.
"R- Royalder?" kysyin hiukan hiljempaa.
Ei vastausta. Ainoastaan tuulen suhinaa.

Kuljin eteenpäin metsässä etsien Royalderia terästäytyneellä katseellani. Sain kiittää onneani, sillä kukaan muu ei oikeastaan pitänyt metsässä käymisestä. Voin siis huoletta katsella ympärilleni kultaisilla silmilläni. Näin oravan, peuroja ja hiiriä, mutta Royalderista ei näkynyt jälkeäkään. Hassu lohikäärme. Tulisi nyt takaisin, kun kutsutaan! Sitten kuulin valtaisan karjaisun, joka tuntui järisyttävän maata. Peitin korvani ja näin Royalderin juoksevan luokseni pelästyneenä. Lohikäärme piiloutui selkäni taakse. Mahtoi olla aika huvittava näky.
"Pelottavaa!" se sanoi.
Hätkähdin. Minä ymmärsin Royalderia?
"Älä muuta sano." vastasin ja laskin käteni Royalderin valkoisen suomupeitteen päälle.

Tuijotimme hetken toisiamme silmiin. Sitten tajusin, että Royalderin silmät eivät olleet siniset, kuten tavallisesti. Ne hohtivat sitä samaa kultaa kuin omani.
"Sinunkin silmäsi vaihtavat väriä?" ihmettelin.
"Niinkö? Sitäkö tämä lämmin tunne silmien takana on?" Royalder kysyi.
"Juuri sitä." vastasin lohikäärmeelleni.
"Mitä? Sinä ymmärrät minua? Ja minä sinua? Tämä on outoa..." Royalder pohti katsellen minua edelleen suoraan hohtaviin silmiini.
"Samaa minäkin ihmettelen. Liittyykö se meidän silmiimme tai jotain?" mietiskelen ja muistan sitten jotakin. "Royalder, miksi et pysähtynyt, kun pyysin?"
"Pyysitkö minua pysähtymään, emäntä? En ymmärtänyt ja ihmettelin miksi huusit nimeäni niin monesti." Royalder kallisti päätään.
Hymyilin.
"Voit kutsua minua Silviaksi."
"Hyvä on, Silvia." lohikäärmeeni nuolaisi nenänpäätäni.

En kertonut kenellekään kokemuksestani. Nedille aioin kyllä kertoa mutta meillä oli ollut niin kiire tunneilla, että mahdollisuudet jäivät väliin.
"Royalder, tulisitko tänne?" huikkasin pellolla telmivälle lohikäärmeelleni.
Tunti oli jo alkanut ja minun piti opettaa Royalderia lentämään. Se oli helpommin sanottu kuin tehty.
"Okei. Älä vaan taas sano, että minun täytyy hypellä ja räpyttää siipiäni."
"No... en." Olin ajatellut tehdä juuri niin mutta muutetaan nyt suunnitelmaa pikkuisen tämän kerran.
Kukaan ei nähnyt, joten pystyin helposti käyttämään kultaista katsettani.

"Hyvä... Hyvä... Tasaisesti ja rauhassa." ohjeistin Royalderia hiljalleen.
Sen siipien kärkiväli oli valtava. Pysyin sen vuoksi turvallisen välimatkan päässä läiskyvistä siivistä. Lohikäärme itse pysyi ilmassa vain vaivoin räpyttämällä. Royalderin ennätys oli kymmenen sekuntia.
"Ei tämä toimi. En osaa lentää." lohikäärmeeni puuskahti päästäen sinisiä liekkejä sieraimistaan.
Tuuli lennätti savun kauemmas. Äkkiä sain idean.
"Hei, Royalder! Yritetään toista taktiikkaa." huudahdin ja juoksin lohikäärmeen luokse.
Sitten kuiskutin sen korvaan suunnitelman.

Nurmikko tuntui ihanalta selkää vasten, kun makoilin siinä pitkin pituuttani. Silmäni olivat jo tottuneet taivaan valoon, kun katselin Royalderin syöksähtelevän pilvien läpi ja päästelevän sinisiä tulen purkauksia suustaan silkasta innostuksesta. Tuulten lukemisen neuvo oli auttanut huomattavasti. Äkkiä kuulin vihellyksen takaatani.
"Sinullahan sujuu hyvin." Ned vislasi ja istui viereeni laskien jousipyssyn maahan.
Pojan pieni punahopeinen lohikäärme tuli nuuskimaan hiuksiani. Se oli kuoriutunut vasta eilen ja tuli hyvin toimeen Royalderin kanssa. Ned oli nimennyt sen Silveriksi.
"Niin sujuu." vastasin ja katsoin Royalderin muotoilemaa sydämenmuotoista pilveä.
Naurahdin. Että lohikäärmeeni osasi olla hassu!

"Muuten, Ned. Minun pitäisi näyttää sinulle jotakin." sanoin ja vislasin Royalderille kutsun.
Olimme sopineet sen etukäteen.
"Okei... " olin ilmeisesti saanut Nedin mielenkiinnon.
Royalder laskeutui viereeni ja minä otin sen kaulasta kiinni auttaakseni itseni seisomaan.
"Minun olisi ehkä pitänyt kertoa sinulle aiemmin, mutta... minä vähän jännitin." vilkaisin Nediä ujosti.
Ned vain nyökkäsi hymyillen.

Vedin syvään henkeä ja keskityin Silveriin, joka jahtasi häntäänsä. Silmäni alkoivat välittömästi hohtaa kultaisina. Nedin suu loksahti auki.
"Silvia... silmäsi. Mitä tapahtuu?" Ned kysyi ja nousi nopeasti seisomaan eteeni.
"Ei mitään hätää, vai mitä Royalder?" sanoin Royalderille, jonka silmät olivat alkaneet hohtaa jo jonkin aikaa sitten.
Lohikäärmeeni nyökkäsi. Ned vain tuijotti suu auki meitä molempia. Sitten hän laittoi käden otsalleen ja virnisti.
"Lohikäärme ja ratsastaja tosiaan ovat samanlaisia, vai?"
Minä vain nyökkäsin Royalderin innokkaalla säestyksellä.

Illalla juttelin Royalderin kanssa paljon. Ensin lentämisestä, sitten lohikäärmeistä ja ihmisistä. Pian aiheet siirtyivät aamuiseen tapahtumaan.
"Mikä se karjaisu oikein oli?" ihmettelin ääneen.
"En tiedä. Se oli karmiva." Royalder vastasi haukotellen. "Älä huolehdi siitä nyt. Minua nukuttaa."
"Okei. Mennään nukkumaan. Öitä!" rapsutin lohikäärmeen selkää ja kapusin sänkyyn.
Katselin kattoa vähän aikaa miettien karjaisua. Vaikka Royalder oli kehottanut olla kiinnittämättä siihen huomiota, minusta tuntui, että se oli paha enne. Lopulta käänsin kylkeäni ja suljin silmäni. Miettisin sitä huomenna.